Ihmisten niukka liikkuminen huolestuttaa monia. Keskustelujen keskiöön ovat nousseet etenkin hyvinvoinnin kannalta liian vähäinen liikunta sekä väestön lihavoituminen ja syrjäytyminen. Näihin haasteisiin joutuu vastaamaan myös työnsä aloittanut Antti Rinteen hallitus.
Hallitusohjelmaan on kirjattu edellisen hallituksen valmistaman liikuntapoliittisen selonteon esitysten toimeenpaneminen. Uutena avauksena on Liikkuva Suomi -ohjelma, jonka tavoitteena on liikunnan lisääminen kaikissa ikäluokissa. Valtioneuvoston kansliaan perustettavan liikkumisohjelman ja sen arviointiyksikön on syytä ottaa toimintansa perustaksi tutkimuksen tuottamaa ymmärrystä.
Liikuntapoliittisen selonteon tausta-aineistoksi tuotettiin tutkimuskatsaus Suomessa tehdystä liikuntatutkimuksesta. Katsaukseen koottiin sekä tutkimustuloksia että niiden liikuntapoliittisia vaikutuksia. Keskeinen havainto oli fyysisen aktiivisuuden väheneminen. Tutkijoiden mukaan pelkkä yksilöille suunnattu liikuntavalistus ei riitä, vaan fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi tarvitaan hallinnonrajat ylittäviä toimia.
Liikunnan lisäämisen edellytyksenä on toimijoiden uudenlainen verkostoituminen ja palvelujen räätälöinti. Yhteiskunnan liikunnallistaminen on poikkihallinnollinen talkoo, johon vastaaminen on muidenkin kuin liikunnan päätöksentekijöiden vastuulla.
Nyky-yhteiskunnassa monet tekijät kannustavat niukkoihin ruumiillisiin ponnisteluihin. Paikoista toisiin siirtymisessä konevoima on korvannut lihasvoiman. Myös suhtautuminen liikkumiseen on muuttunut. Erityisen kriittinen vaihe on siirtymä alakoulusta yläkouluun. Liikkumisen väheneminen nuoruusvaiheessa uhkaa ihmisten terveyttä myöhemmin elämässä.
Liikkumisen suhteen ongelmallista on kansalaisten jakautuminen hyvä- ja huono-osaisiin. Toimeentulohuolien ahdistaessa ei ensimmäisenä tule mieleen liikunnan harrastaminen. Perheköyhyys puolestaan sulkee urheilun ulkopuolelle lapsia, joilla ei ole varaa korkeisiin maksuihin ja kalliisiin välineisiin. Tarvitaan edullisia, jopa ilmaisia liikuntapalveluja, joiden järjestämisessä kunnilla on suuri vastuu. Yksi viikkotunti koululiikuntaa toisi runsaasti liikettä varttuvan sukupolven elämään.
Yhdyskuntasuunnittelulla ja omaehtoisen liikkumisen edellytyksillä voidaan saada ihmisiä liikkumaan. Lähiliikuntapaikat sekä turvalliset koulu-, työ- ja asiointireitit lisäävät fyysistä aktiivisuutta.
Urheiluseuratoiminta liikuttaa etenkin lapsia ja nuoria, joista noin puolet on mukana seurariennoissa. Seuroja tulisikin tukea kaikin mahdollisin keinoin, ja tarpeettomia vapaaehtoistyön esteitä tulisi purkaa; lasten ja nuorten saaminen mukaan seuratoimintoihin on merkittävää paitsi kasvatuksellisesti myös kilpa- ja huippu-urheilun kannalta.
Mainitun tutkimuskatsauksen yhtenä johtopäätöksenä esitettiin, että suunnitteluun ja päätöksentekoon tulisi sisällyttää liikkumisvaikutusten arviointi. Näin menetellen lisättäisiin liikkumista ja urheilemista sekä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.
Kirjoittaja on liikuntasosiologian professori Jyväskylän yliopistossa.
lehti 