Ensimmäinen avainkokemus sille, että Kristian Kososesta tuli sotakirjailija tapahtui mummolassa hänen ollessaan 10-vuotias. Ukki näytti valokuvan, jossa oli kuollut mies. Hän kertoi ampuneensa kuvan venäläissotilaan lähitaistelussa jatkosodassa.
– Ukki istui keinutuolissa pitkät saappaat jalassa, sarkahousuissa ja flanellipaidassa odottamassa ruokaa pöytään. Siinä hän sanoi tappaneensa tuon miehen. Minulle se ei mennyt ollenkaan jakeluun. Miten ukki on voinut tappaa jonkun ihmisen? Ollaan kesälomalla mummolassa, Kosonen muistaa.
Toinen ukki kuoli ennen kirjailijan syntymää. Hän oli yhden henkilön esikuva Kososen esikoisromaanissa Taistelu Vasikkasaaresta. Oikeassa elämässä ukki jäi vangiksi tuossa jatkosodan infernaalisessa taistelussa. Hän vaikeni kokemuksistaan, kunnes vähän ennen kuolemaansa kertoi niistä Kososen sedälle.
Miten ukki on voinut tappaa jonkun ihmisen?
– Arvet olivat syvällä ja työnteko kaikki kaikessa. Hyvin hiljainen mies, Kosonen on kuullut sukulaisestaan.
Sota on pelkkää
kurjuutta
”Saksalaiskonekiväärin suihkut halkoivat ilmaa kaikkialla. Kiuru kirosi mielessään suurta sekasortoa maailmaan aiheuttaneet maailmanjohtajat: Saatanan Stalin ja Hitler. Kusipäät! Täällä me maataan mudassa ja päästään hengestämme teidän mielitekojenne tähden. Perkele!”
Ne ovat vänrikki Onni Kiurun viimeiset ajatukset Kososen uusimmassa romaanissa Isku Tornioon. Seuraavassa hetkessä luoti läsähtää hänen ohimoonsa. Haaveet sodanjälkeisestä elämästä ja kauppiasurasta Nurmijärvellä muuttuvat ikuiseksi pimeydeksi Lapin sodan ensi päivinä.
Kosonen vankistaa kolmannella romaanillaan asemaansa yhtenä Suomen kaikkien aikojen parhaana sodan julman todellisuuden kuvaajana. Sota on pelkoa, vihaa, nälkää, vilua, ripulia, verta ja muita eritteitä. Inhimillisen kurjuuden huipentuma, käsityskyvyn ylittävää kärsimystä. Kosonen kuvaa sitä mieltä myllertävällä tavalla.
Mies rajujen kuvausten takana on entinen SM-tason painija ja nykyinen liikuntahallin tiimiesimies. Työpaikka Töölön kisahalli on hänelle tuttu pikkupojasta lähtien.
Kamppailulajit ja sotakirjat ovat kuuluneet häneen elämäänsä ”aina”, samoin haave kirjoittaa itse sodasta.
– Halusin enemmän sodanvastaisuutta, kuvata sotaa kärsimysnäytelmänä. Olen yrittänyt luoda oman tyylin enkä mennä massan mukana, Kosonen kertoo lähtökohdistaan.
Hän tavoittelee sokeeraavaa vaikutusta. Tapahtumien pitää räjähtää lukijan silmille. Vähän toivoa saa pilkahtaa, mutta lukijalle ei pidä jäädä seesteistä oloa.
– Sotimisen pitäisi aina olla viimeinen asia, mihin kannattaa ryhtyä, hän sanoo.
Suomi oli sodassa viisi vuotta, mutta vuonna 1972 syntyneen Kososen teorian mukaan niiden vaikutukset ulottuivat vielä hänenkin sukupolveensa. Vasta omat lapset ovat niistä vapaita.
Helvetti tiivistyy
yhteen taisteluun
Kososen kirjoissa sota ja sen kauheus tihentyvät yhteen tai enintään muutamaan päivään. Sen verran hän paljastaa tulevasta, että näin tulee olemaan myös seuraavassa kirjassa, joka sijoittuu kesäkuuhun 1944.
Sotakirjallisuuden harrastajat ovat erityisen tarkkoja siitä, että faktojen pitää olla oikein fiktiossakin. Kosonen haluaa käyttää kirjailijan vapautta ja käyttää oikoteitä, jos se palvelee paremmin tarinan kaarta. Hän ei tutki arkistoja eikä sotapäiväkirjoja. Kriittisille lukijoille hän vastaa kirjoittavansa tarinoita, ei faktaa.
Ukkiaan lukuun ottamatta Kososen kirjojen henkilöillä ei ole todellisia esikuvia.
– Otan henkilökuviin lähipiiristä sellaisia henkilöitä, jotka koen mielenkiintoisiksi ja liitän heidät sodan olosuhteisiin. Kamppailupiireissä on aika värikkäitä persoonia. Se helpottaa luonteen kuvaamista. Yritän saada jokaiseen särmää, että he eivät ole vain kasvottomia sotilaita.
Kososesta tuli kirjailija vasta yli nelikymppisenä ilman sen kummempaa kirjoittajataustaa. Kirjoittaminen oli kuitenkin mielessä parikymppisestä. Pöytälaatikkoon syntyi leireillä ja kisamatkoilla runojakin. Romaanin kirjoittamisen käynnisti avioero. Vaihtoehdot olivat kirjoittaminen tai ryyppääminen, hän myöntää.
– Jotkut sanovat, että olen sotahullu, kun kirjoitan tällaisia kirjoja. Minähän haluaisin juuri päinvastaisen vaikutuksen.
Sodista on kertomatta vielä monta tarinaa. Kososen unelma on, että voisi joskus kirjoittaa niitä vapaana kirjailijana.
Syksyn kotimaisia sotakirjoja esitellään Kansan Uutisten verkkolehdessä viikonloppuna.
uutiskirje 
