Viisi viikkoa sitten kirjoitin jutun otsikolla ”Tämän uskaltaa jo sanoa: Biden on ulkona”.
Mutta niin vain Yhdysvaltain esivaalit osoittivat jälleen kerran arvaamattomuutensa.
Pitkin helmikuuta, kolmen ensimmäisen esivaalin jälkeen näytti siltä, että Bernie Sanders on nousemassa selvästi kärkinimeksi kamppailtaessa demokraattien presidenttiehdokkuudesta. Joe Biden näytti jääneen kauaksi taakse.
Sandersin paras mahdollisuus ehkä meni ohitse 2016.
Helmikuun 22. päivänä Sanders voitti Nevadan esivaalit ylivoimaisesti ja karisti Pete Buttigiegin ja Elizabeth Warrenin kannoiltaan.
Mutta sitten tuli helmikuun viimeinen päivä ja Etelä-Carolinan esivaalit. Biden sai 48 prosenttia äänistä, Sanders vain 20 prosenttia.
Tästä alkoivat kymmenen päivää, jotka järisyttivät Sandersin kampanjaa.
Viime viikon supertiistai horjutti Sandersia jo vakavasti. Biden voitti useimmissa osavaltioissa selvästi.
Tämän viikon tiistaina kuudessa osavaltiossa käydyt esivaalit olivat käytännössä tyrmäysisku Sandersille. Nyt uskaltaa jo sanoa: Sanders on ulkona.
Miksi näin kävi?
1. Valintakelpoisuus
Oikeastaan yksi ainoa tekijä riittää selittämään sen, että Joe Biden on matkalla kohti presidenttiehdokkuutta.
Tämä tekijä on electability, jonka voisi kääntää vaikka valintakelpoisuudeksi. Joe Bidenin kampanjan pääargumentti on ollut se, että hän pystyy presidentinvaaleissa parhaiten voittamaan puolelleen liikkuvat äänestäjät ja näin lyömään republikaanien Donald Trumpin.
Demokraattisen puolueen eliitti on ollut selvästi Bidenin takana, niin kuin se neljä vuotta sitten oli Hillary Clintonin tukena Sandersia vastaan.
Myös demokraatteja lähellä oleva liberaali media – kuten New York Times tai Washington Post – on toistanut argumenttia, jonka mukaan tarvitaan ”maltillinen” eli keskilinjan ehdokas Trumpin lyömiseksi.
Kaikki tämä siitä huolimatta, että gallupien mukaan myös Sanders pystyisi voittamaan Trumpin kaksinkamppailussa.
Johtui se propagandasta tai äänestäjien omasta päättelystä, askelta vasemmistolaisen Sandersin valinnasta ehdokkaaksi ei uskalleta ottaa.
Silti vielä ennen tämän viikon esivaaleja tehdyissä gallupeissa demokraattien äänestäjien enemmistö oli asiakysymyksissä kuten terveydenhoidossa Sandersin linjoilla.
Mutta samaten gallupit kertoivat, että entisen varapresidentin Bidenin hallintokokemukseen luotettiin, ja häntä pidettiin selvästi parempana johtajana luotsaamaan maata kriisitilanteissa.
2. Voittajan vankkurit
Toinen selittäjä on bandwagon-ilmiö, josta on käytetty suomeksi nimitystä voittajan vankkurit. Kun joku ehdokas pääsee myötätuuleen, hänen menestyksensä kumuloituu ja hän tulee yhä vahvemmaksi.
Etelä-Carolina oli käännekohta. Biden nousi siellä takaisin peliin mukaan. Hänestä tuli jälleen uskottava ehdokkuuden tavoittelija. Supertiistain ja tämän viikon voittojen jälkeen on selvää, että seuraavissa esivaaleissa Biden on yhä vahvempi.
Jo häviäjäksi ounastellun nousemisesta takaisin käytetään nimitystä comeback kid. Ilmaisu on peräisin vuoden 1992 esivaaleista, jolloin Bill Clinton käytti sitä itsestään.
3. Sanders jäi yksin
Vaikka Sanders menestyi parhaiten ensimmäisissä esivaaleissa, ei hän Nevadaa lukuun ottamatta saanut kuin neljäsosan tai kolmasosan äänistä.
Pelistä pudonneet ehdokkuuden tavoittelijat ilmaisivat yksi toisensa jälkeen tukensa Bidenille.
Ainoa poikkeus on Elizabeth Warren, joka alun perin tavoitteli samaa vasemmistolaisten demokraattien äänestäjäkuntaa kuin Sanders. Warren ei ilmaissut tukeaan Bidenille, mutta ei myöskään Sandersille, ehkä vastoin joidenkin odotuksia.
Warrenilla ja Sandersilla oli joulukuusta 2018 lähtien sopimus, että niin sanottu edistyksellinen leiri ei hajota itseään, eivätkä he hyökkää toistensa kimppuun.
Sopimus kesti yli vuoden, mutta tammikuun puolivälissä kampanjaväen hermot pettivät. Warren alkoi syyttää Sandersin vähätelleen naisen mahdollisuutta tulla valituksi.
Syntynyt skisma koitui luultavasti molempien vahingoksi.
4. Clintonin heikkous hämäsi
Tällä viikoilla pidetyistä esivaaleista tärkeimmät olivat runsasväkisessä Michiganissa. Ne saattoivat myös paljastaa yhden heikkouden Sandersin leirissä.
Neljä vuotta sitten Sanders nousi altavastaajan asemasta Hillary Clintonin ohi Michiganin esivaaleissa. Tämä antoi Sandersin kampanjalle uskoa siihen, että Sanders voisi myös tänä vuonna menestyä ”ruostevyöhykkeen” (taantuvissa) teollisuusosavaltioissa.
Nyt Bidenin selvä voitto kertoo muuta. Samaa kertoi oikeastaan jo se, että vuonna 2016 varsinaisissa presidentinvaaleissa Trump voitti Clintonin Michiganissa.
Pika-analyyseissa on arvioitu, että vuoden 2016 esivaalien tulos kertoikin Hillary Clintonin heikkoudesta eikä Bernie Sandersin vahvuudesta.
Kaiken kaikkiaan Sandersin vahva esiintyminen Clintonia vastaan neljä vuotta sitten saattoi antaa lievän harhakuvan. Ei ehkä ole osattu riittävästi ottaa huomioon Clintonin perheeseen kohdistuvaa vihamielisyyttä eikä sitä, että kynnys naisen valitsemiseen ehdokkaaksi oli ehkä yhä korkea.
5. Momentum meni ohi
Saattaa olla niin, että Bernie Sandersin hetki olisi ollut neljä vuotta sitten, ei enää tänä vuonna.
Sandersin kampanjassa on ollut innostusta ja paljon vapaaehtoisia, mutta innostus ei ehkä sittenkään ole ollut samanlaista kuin 2016. Uutuudenviehätys on ohi.
Samaan hengenvetoon pitää sanoa, että Joe Bidenin takana ei ainakaan ole ollut minkäänlaista aitoa innostusta. Tässä pitää palata kohtaan yksi eli arvioidun valintakelpoisuuden merkitykseen.
6. ”Nuoret vain twiittaavat”
Joissakin ensikommenteissa on sanottu ilkeästi, että nuoret vain twiittaavat, mutta eivät äänestä.
Sandersin gallupsuosio nuorten keskuudessa on ollut ylivoimaista. Mutta itse esivaaleissa alle 30-vuotiaiden äänestysaktiivisuus ei ole juuri noussut. Sen sijaan sitä vanhemmat ja erityisesti yli 65-vuotiaat ovat käyneet vilkkaasti esivaalien uurnilla.
Paljon on puhuttu siitä, että Joe Biden on mustien äänestäjien suosiossa muun muassa siksi, että hän oli varapresidenttinä Barack Obaman presidenttikausilla. Käänne Bidenin eduksi alkoi juuri Etelä-Carolinasta, jossa mustien äänestäjien osuus on suuri.
On kuitenkin huomattava, että Bidenin suosio on erityisen suuri iäkkäiden mustien äänestäjien joukossa, ja he taas ovat ahkeria äänestäjiä. Gallupissa peräti 96 prosenttia yli 60-vuotiaista mustista Mississipissä kannatti Bidenia. Näin ikätekijä selittää osan ihonvärin kontolle laitetusta vaikutuksesta.
Mutta, mutta, mutta
Voi kuitenkin olla, että Biden kyllä voittaa valmistelevat taistelut, mutta häviää itse sodan Donald Trumpille.
Kukaan ei voi varmasti väittää, kumpi olisi vahvempi ehdokas Trumpia vastaan, Biden vai Sanders.
Trumpin valinta neljä vuotta sitten osoitti, että perinteinen näkemys vaalien voittamisesta keskikentällä ei enää pidä – tai ei ainakaan silloin pitänyt – paikkaansa.
Voi olla, että niin sanotusti maltillinen Biden pystyy voittamaan Trumpin. Mutta voi myös olla niin, että uudenlaista visiota tarjoava Sanders olisi ollut siihen parempi. Näkemättä jää.
Paljon on kiinni siitä, lähtevätkö pettyneet Sandersin kannattajat marraskuussa äänestämään Bideniä. Miten vahvasti vaikuttaa ”kuka tahansa kunhan ei Trump” -henki?
Biden kohdisti tiistaina Michiganin voiton jälkeen sanansa Sandersin kannattajille. Hän ei enää arvostellut Sandersia, vaan kiitteli tätä sanoen, että heillä on ”yhteinen päämäärä, Trumpin lyöminen”.
uutiskirje 
