Kirjan nimeksi sopisi paremmin Työttömien kohtelun monet kasvot, sillä sen keskeistä antia ovat luvut, joissa käsitellään työttömyyskorvausjärjestelmän historiaa Suomessa sekä työttömyyden yksilöllistämistä ja sen seurauksia työttömien kohtelulle. Työttömyyskorvaukset, niiden saamisen yhä tiukentuneet ehdot ja aktivointipolitiikka perustuvat kaikki poliittisiin päätöksiin. TE-toimistoilla on vain vähän tapauskohtaista harkintavaltaa. Poliittisella päätöksellähän Sipilän hallituksen himmeli, aktiivimallikin, purettiin.
Aktiivisana vaikka väkisin
Kirjassa pureudutaan työllisyys- ja aktivointipoliittisten päätösten taustoihin ja niiden seurauksiin. Siinä käsitellään perusteellisesti työttömien aktivoinnin lähihistoriaa. Aktivoinnin eetos on lähellä uusliberalistista sosiaalisten ongelmien yksilöllistämistä. Siinä käydään läpi perusteellisesti työttömyyskorvausjärjestelmän muutoksia lähes sadan vuoden ajalta, ja sitä, kuinka aktivointeihin osallistuminen on tehty vähitellen työttömyysetuuden saamisen ehdoksi. Nykyisen aktivointikäytännön taustaoletuksena on, että työttömyys johtuu pikemminkin työttömistä yksilöistä kuin työpaikkojen puutteesta, mikä massairtisanomisten hetkellä tuntuu järjettömältä.
Aktivointipolitiikka perustuu ajatukseen siitäkin, että niin sanottu työvoiman tarjonta lisäisi myös työpaikkoja: siksi työttömiä on pidettävä ”aktiivisina” vaikka väkisin. Muutaman viime vuosikymmenen lakimuutokset ovat tehneet aktivoinnin yhä pakollisemmaksi ja työttömän olot yhä ahtaammiksi. Tästä mainittakoon esimerkiksi laki, jonka mukaan aktivointitoimenpiteistä kieltäytymisestä seuraa ensin työttömyysetuuden ja toistuessaan toimeentulotuenkin leikkaus 20-40 prosenttia määräajaksi (Toimeentulolain muutos, 10. pykälä, 8.12.2010.).
Silmätikuksi nuoret
Aktivoiva työvoimapolitiikka on ottanut silmätikuikseen erityisesti nuoret. Alle 25-vuotiaita painostetaan koulutukseen kiristämällä heitä työttömyysetuuden saamisella ja tätä perustellaan ennen kaikkea ”nuorten syrjäytymisen uhalla”. Jos tämän ikäisellä ei ole toisen asteen koulutusta, hänen on pakko hakea sellaiseen, muutoin häneltä evätään työttömyysetuus. Pitkään työssä olleilla nuorilla on mahdollisuus etuuteen tietyin ehdoin. Kouluttamaton nuori voi saada työttömyysetuutta vain aktivointitoimien ajalta. Jos toimenpiteistä kieltäytyy, voidaan toimeentulotukeakin leikata.
”Ideologisesti työttömät”
Kirjassa käydään herkullisella tavalla läpi julkista keskustelua työttömien oletetusta laiskuudesta, varsinkin ”ideologisesti työttömän” manttelin saaneen kirjailija Ossi Nymanin tapausta. Nyman tuli vuonna 2017 kertoneeksi Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän on työttömyyskorvauksella eläessään kirjoittanut mieluummin kirjaansa kuin mennyt mihin tahansa töihin. Nyman ei ollut saanut kirjoittamiseensa apurahoja. Hänet nimettiin lehden otsikossa ideologisesti työttömäksi.
Ossi Nymanin leimaaminen sai pian lähes noitavainomaisia piirteitä, joita Ylirönni analysoi terävästi. Eri medioiden kolumnistit ja pääkirjoittajat, Ben Zyskowicz (kok.), ja lopulta itse presidentti Sauli Niinistö esittivät hänen ”ideologiastaan” tuomioita. Pohjalaisen sanomalehden päätoimittaja oli lähes lahtauspölkkyä Nymanille asettelemassa pyöritellessään luonnehdintoja ”laiska, loinen, käenpoika.”
Esimerkki osoittaa, kuinka pyhää ja loukkaamatonta on halu tehdä palkkatyötä, ainakin Suomessa. Arvonsa ansaitsevaksi työksi – jota tehdään välillä työttömyyskorvauksen varassa – ei käy vaikkapa kirjan kirjoittaminen. Työtön ei saa tehdä taidetta, kirjoittaa tai tehdä tutkimustyötä työttömyyskorvauksella eläen. Ainakaan siitä ei pidä jäädä kiinni, ja sitä pitää tajuta hävetä. Kohun myötä Nymanin tapauksesta päätettiin TE-toimistossa tehdä tutkinta, ja hänen työttömyyskorvauksensa saanti katkaistiin tutkinnan ajaksi.
Työttömyys saatava vastenmieliseksi
Aktivointitoimenpiteistä kirjassa kirjoitetaan työttömien kokemuksiin ja sosiaalitieteellisiin tutkimuksiin perustuen. Tässä kohdassa Ylirönni mainitsee itsekin joutuneensa osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan. Työkyvyn kohentamiseen tarkoitetut kurssit, puhumattakaan kuntouttavasta työtoiminnasta, ovat osallistujille usein nöyryyttäviä ja alentavia. Juhana Vartiainen (kok.) onkin todennut, että on pääasia, että työttömyydestä tulee aktivointien myötä mahdollisimman vastenmielistä – ettei vaan kukaan halua olla työtön.
Muutkin politiikkojen siteeratut ja analysoidut kommentit ovat puistattavia. Esimerkiksi Osmo Soinivaaran (vihr.) luonnehdinnat köyhistä ja työttömistä nostavat hiukset pystyyn. Nämä ovat herkullista, pelottavaakin luettavaa. Kauhukommenteilla mässäilystä ei ole kysymys: kirjassa on kautta linjan analyyttinen ote työtä ja työttömyyttä koskevaan retoriikkaan. Analyysit ulottuvat paikoin keskiajan teologiaan ja antiikkiin saakka, unohtamatta Euroopan ulkopuolisiakaan kulttuureja.
Kirjan takakansitekstissä on nostettu esiin sen sisällön kannalta epäolennainen asia heti ensimmäiseksi: se, että Anssi Ylirönni on itse työtön, ja ”selviytyäkseen painostavassa ja ristiriitaisessa tilanteessa hän käyttää koulutustaan ja analyysikykyään paljastaakseen työttömyyden syvimmän olemuksen.” Kuvaus ei houkuttele lukemaan kirjaa; se saa olettamaan, että ”taas yksi katkera tilitys”. Onneksi takakansi johtaa harhaan.
Anssi Ylirönni: ”Valintamme ei kohdistunut sinuun – työttömyyden monet kasvot.” (2019; Demokraattinen sivistysliitto, Helsinki.)
uutiskirje 
