Mediaan ei niin vain marssita ja käytetä sitä alustana itselle suotuisien näkemysten edistämiseen. Journalismi on vallan vahtikoira, ei sylikoira. Teoriassa.
Käytännössä on useita henkilöitä, joilla on vapaalippu mediaan kertomaan näkemyksiään mistä hyvänsä aiheesta kenenkään kritisoimatta, kontekstoimatta ja vaikka oma lehmä ojassa olisi ilmeinen.
Mitä enemmän valtaa heillä on, sitä hampaattomammaksi käy kritiikki, sitä vähemmän kysellään motiivien tai edes faktojen perään. Media käyttäytyy nurinkurisesti omiin ihanteisiinsa nähden.
Yksi tällaisista hahmoista on Björn Wahlroos. Mies ei maksa verojaankaan Suomeen, mutta jostain syystä hänet katsotaan päteväksi kommentoimaan mitä hyvänsä Suomea koskevaa asiaa. Innokkaasti hän on tämän poliitiikkaansekaantujan roolin myös omaksunut.
Ja mikäpä siinä ollessa, kun pidetään kaikkien alojen asiantuntijana ja auktoriteettina.
Että arvoisa suurvisiiri, mitä meidän pitää tekemän? Miten lapsemme kasvattaman, köyhyyteen puuttuman ja metsiämme käyttämän? Muun muassa näistä asioista Wahlroos on saanut vuosien varrella esittää valistumattomia näkemyksiään, jotka on kehystetty milloin ”sivalluksiksi”, milloin ”jäätäviksi kuiteiksi”. Hän on saanut ”tylyttää” ja ”jyrähdellä” mielin määrin.
Wahlroosia on käsitelty kuin hän olisi antiikkilasia silloinkin, kun liberaalina esiintyvän miehen näkemykset ovat olleet kuin jostain totalitaristisesta dystopiasta. Sellainen on tietenkin jo lähtökohtaisesti hänen edustamansa ideologia, jossa raha ratkaisee kaiken ja demokratia on paha juttu.
Mutta muutenkin: Wahlroos on esittänyt muun muassa, että lisääntymisen tulisi olla luvanvaraista kauppatavaraa ja että veden ja ilman pitäisi olla yksityisomistuksessa.
Ja valittamista löytyy aina. Olisi nyt tyytyväinen edes siihen, miten istuva hallitus on erityisesti köyhimpien perheiden lapsia kurittanut, aivan kuten Wahlroos jo kauan sitten toivoi.
Lisääntymishöperehtimisistään Wahlroosia sentään haastettiin, mutta liian usein hän on saanut esittää näkemyksiään kenenkään niitä haastamatta, kyseenalaistamatta tai edes kontekstoimatta.
Mikäpä siinä ollessa, kun pidetään kaikkien alojen asiantuntijana ja auktoriteettina.
Viimeisimmäksi niin tapahtui Yle Aamussa (22.11.). Enkä suuntaa nyt kritiikkiä juontajalle yksittäisenä kollegana, sillä hän toimi vain kuten kaikki muutkin ovat toimineet jo vuosikymmenien ajan, yritti alkuun haastaakin.
Mutta rumaksi se silti meni. Wahlroos esitti suomalaisen, kansainvälistäkin huipputasoa olevan, tutkimuksen hölynpölynä ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijat hyväntahtoisina hölmöinä, joilla on ”agenda”. Hänellä itsellään sellaista ei tietenkään ole.
Edelleen Wahlroos liitti Luken tutkijat yhteen ”viherpiipertäjien” kanssa ja puhui heistä viranomaisina. Luke kyllä on maa- ja metsätalousministeriön alainen tutkimuslaitos, mutta eivät sen tutkijat mitään tilauspamfletteja pyöräytteleviä byrokraatteja ole.
Sellainen on aika kova väite tutkijasta, mutta eipä Wahlroos toki ole ennenkään heittojaan perustellut ja luvutkin ovat tavanneet olla vähän sinne päin. Esimerkiksi Suomen puuston kasvusta tuli hänen suussaan 115–120 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, kun oikea luku olisi ollut noin 100 miljoonaa kuutiometriä.
Näiden ad hominemien lisäksi muutkin Wahlroosin niin sanotut argumentit on toisaalla ammuttu alas moneen kertaan: miten Suomen metsät voivat olla päästölähde kun Ruotsissa ne ovat hiilinielu (asia avataan muun muuassa täällä), miksi luottaa laskelmiin, jotka jo kertaalleen ”osoittautuivat vääriksi”.
Paitsi etteivät osoittautuneet. Niitä vain tarkennettiin sitä mukaa kun tietokin tarkentui ja laskentaperusteita viilattiin vastaamaan paremmin todellisuutta – joka oli vielä paljon huolestuttavampi kuin luultiin. Tieteen luonne kun on sellainen, että se korjaa itseään.
Tätä tuntuu monen olevan vaikea käsittää: tieteessä ei ole lopullisia, varmoja totuuksia, vaan kullakin hetkellä siihen asti paras tieto, mikä ei ole aivan vähän sekään. Ja kyllä Wahlroos sen tietää, mutta tämä tieto ei nyt vain satu olemaan hänen etujensa mukaista.
Aivan kuten tietää Matti Vanhanenkin. Hänkään ei ole tyhmä mies, mutta taannoin heittäytyi sellaiseksi metsäesseessään. Vanhasen tavoin myös Wahlroos asetti ”arkijärjen” tieteellisen tiedon yläpuolelle ja kyseli juontajalta, uskooko tämä metsien olevan päästölähde.
Paitsi ettei se mikään uskon asia ole. Tutkimusta ei tehdä uskon vaan näytön varassa. Puusto ei tietenkään ole päästön lähde, vaan sen kaataminen. Suomalaiset metsät ovat muuttuneet päästölähteeksi, koska jäljellä olevien metsien nielu ei riitä kattamaan maaperän päästöjä. Samalla on paskottu vedet.
Uskon asia ei ole sekään, että suomalaisen luonnon tila on huono, sanoi Wahlroos mitä hyvänsä. Sen on riippumaton Luontopaneeli selvittänyt. Se, että jossain muualla luonnon tila on vielä heikompi, ei ole argumentti, vaan argumentointivirhe.
Muitakin jo moneen kertaan kumottuja höpöhöpö-argumentihkoja Wahlroos esitti, kuten väitteen siitä, että vanhat metsät olisivat päästölähde (eivät ole, kertoo Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja ja tutkimusprofessori) tai että metsä menisi jotenkin pilalle ilman ihmiskosketusta (ei mene, kertoo Luontopaneelin puheenjohtaja ja ekologian professori).
Se Wahlroosin väite taas, että Suomesta olisi vaikea löytää puupeltoa eli tehotalousmetsää, kertoo vain siitä, ettei hän ole koskaan oikeassa metsässä ollutkaan. Se on mielestäni surullista ja tekee hänestä köyhän miehen.
En ymmärrä, miksi Wahlroosilta kysytään, mitä mieltä hän on luonnontieteellisistä tosiasioista tai miten metsistä pitäisi puhua. Kuka hän on sitä arvioimaan ja millä pätevyydellä hän luonnontieteilijöitä arvostelee?
Wahlroos sanoo ensisijaista olevan, että ihmisillä on työtä ja hyvinvointia. Harvemmin häntä on näiden asioiden puolesta tavannut puhumasta, mutta nyt kun lähti, niin: tästä olen yhdellä varauksella samaa mieltä. Se varaus tosin on eksistentiaalisen suuri.
Ensisijaista on, että meillä tällä planeetalla ylipäänsä elämän edellytykset säilyvät. Henkilökohtaisesti olen kiinnostunut myös suomalaisen luonnon tulevaisuudesta. Lainaan itseäni:
Kaiken elämän perustan rinnalla vaikkapa työllisyys, talouskasvu, tulonjako ja velkasuhde ovat täysin toissijaista näpertelyä. Ei siksi, että ne olisivat turhia aiheita, vaan koska nekin ovat täysin riippuvaisia ekosysteemipalveluista ja fysiikan laeista.
Tämän kokouluokan kysymysten parissa Lukenkin tutkijat painivat, ja siitä heille kuuluu kaikki kiitos, ei mustamaalausta, vähättelyä ja ivaa. Kritiikin ulkopuolella ei Luken, kuten kenenkään, pidä toki olla, mutta kritiikin soisi perustuvan faktoille.
Suuromistajaa, jolla on merkittävää poliittista valtaa, sanotaan myös oligarkiksi.
Suuromistajaa, jolla on merkittävää poliittista valtaa, sanotaan myös oligarkiksi. Miksi suomalainen media antaa saman oligarkin vuodesta toiseen esittää tiedevastaisia näkemyksiä ikään kuin ne olisivat totta? Tämä ei ole ammattikunnalleni kunniaksi.
Totta kai Wahlroosia voi haastatella, monestakin asiasta. Mutta voisi haastaakin. Montako kriittistä haastattelua hänestä olette nähneet? Tai edes yhtä tiukkaa jatkokysymystä? Itselleni ei äkkiä tule mieleen ensimmäistäkään.
Jos haluan tietää, mikä on järkevää sosiaalipolitiikkaa tai miten Suomen metsiä pitäisi tässä monikriisin ajassa käyttää, en varmasti kysyisi sitä häneltä enkä ymmärrä, miksi kukaan kysyisi. Esimerkiksi metsistä olen kysynyt aiheen asiantuntijoilta. Wahlroos ei sellainen ole.
Jäävi hän kyllä on. Miksi 15 vuotta metsäyhtiö UPM:n hallituksen puheenjohtajana toimineen miehen annetaan esittää poskettomia väitteitä metsistä kenenkään haastamatta?
Ja uhkailla tehtaiden alasajolla ja pääomien muualle muuttamisella. Kuten haastattelemani tutkija taannoin sanoi, tällainen uhkailu on lobbausta. Tässä tapauksessa lobbausta sen puolesta, ettei metsien hakkuita rajoitettaisi.
Miksi media osallistuu siihen?
Miksei Wahlroosilta kysytä, miksi et alan merkittävänä vaikuttajana valmistellut suomalaista metsäteollisuutta vastaamaan paremmin tämän ajan haasteisiin, vaan keskityit pumppaamaan selluna irti sen mitä pumpattavissa oli?
Wahlroosin kovistelun sijaan Wahlroos asetetaan toistuvasti kovistelemaan Suomen kansalaisia, jotka tietenkin ovat laiskoja, tyhmiä ja väärässä.
Nyt sitten vuorossa ovat jo tutkijat. Se ei ole mikään lipsahdus, vaan täysin tietoinen poliittinen teko post truth -aikakaudella. Se on myös täysin tietoinen asemoituminen äärioikeiston kanssa samaan kelkkaan, kuten Euroopan parlamentin talousoikeisto jo tekikin.
Se Wahlroosin kunniaksi on sanottava, että ainakin hän on jo pitkään sanonut suoraan sen, mitä talousoikeisto keskimäärin ajattelee, mutta harvempi kehtaa ääneen sanoa. Tämä väitteeni pohjautuu taannoiseen Huipputuloiset -teokseen, joka siis on vertaisarvioitu tutkimus aiheesta.
Tavan kansalaisen, aloittelevan taiteilijan tai tutkijan pilkkaaminen ei uskallusta vaadi.
Välillä ammattikuntani on perin valikoivasti kriittistä.
Jos Björn Wahlroosista, Petteri Orposta, Riikka Purrasta tai edes kenestä tahansa b-luokan tonyrobbinsista olisi kirjoitettu neljäsosankaan niin kipakka teksti kuin vaikkapa kirjailijoista tai sellaisiksi mielivistä kirjoitetaan jatkuvasti, niin kirjoittaja olisi kuvainnollisesti jo mestattu tai vähintäänkin jalkapuuhun raahattu. Ettäs kehtaa!
Journalismissa vallan kritiikki on vaihtunut kansalaisten kritiikkiin. Milloin ovat lapset, milloin aikuiset pilalla. Nuoret ne vasta ovatkin. Peruspenoja kyllä haastetaan ja tutkijoita ja taiteilijoitakin mätkitään olan takaa kritiikin nimissä, mutta missä viipyvät kaikki kriittiset jutut niistä miehistä – naisista niitä löytyy, kuten Sanna Marin hyvin tietää – joilla valtaa on ja jotka sitä käyttävät myös meidän ylitsemme?
Eihän sellaisia kukaan uskalla tehdä.
Tavan kansalaisen, yksittäisen taiteilijan tai tutkijan – silloin kun tutkimustulokset eivät valtaa miellytä – yletön pilkkaaminen taas ei juuri uskallusta vaadi. Sehän on establishmentin puolelle asettuva teko.
Journalismia on usein pidetty neljäntenä valtiomahtina, vallan vahtikoirana. On kuitenkin yhdentekevää, mieltääkö journalismin vallan vahtikoiraksi vai joksikin aivan muuksi. Painotuksia on erilaisia ja hyvä niin. Yksi niitä kuitenkin yhdistää: todenmukaisuus. Journalismin on perustuttava tosiasioille, aivan kuten tieteenkin. Siitä ja vain siitä se arvovaltansa saa.
On vastuutonta antaa journalistisen arvovallan nimissä tilaa tiedevastaisuudelle. Sitä vastuuttomampaa, mitä suuremmat kengät höpöpuheen esittäjällä on, ja mitä isompi esittäjän areena.
Journalismi päästää vallakkaat helpolla ja mätkii vallattomia
uutiskirje 
