Ilmastonmuutos on viime aikoina puhaltanut yleiseen tietoisuuteen. Se uhkaa vakavasti koko ihmiskuntaa. Aikaa rajoittaa lämpeneminen kahteen asteeseen ei ole kuin pari vuosikymmentä. Kahden asteen jälkeen ilmastonmuutos luultavasti riistäytyy hallinnasta. Silti olemme ymmällään. Mitä olisi tehtävä?
Yhdysvaltalainen Jonathan Safran Foer (s.1977) tarttuu hurrikaania myrskynsilmästä: Me olemme ilmasto on taidokas esseeteos ympäristökriisistä, ihmisen mukavuudenhalusta ja syyllisyydestä sekä muutoksen tarpeesta.
Foer esittää faktoihin perustuvan toimintasuunnitelman: tehokkainta mitä voimme tehdä ilmastonmuutokseen varautumiseksi on vähentää rajusti eläintuotteiden eli lihan, munien ja maitotuotteiden käyttöä.
Ihmisen vastuu
Foer on palkittu kirjailija: hän on julkaissut kaksi romaania sekä tietokirjan Eläinten syömisestä; tietokirja herätti laajaa kansainvälistä huomiota.
Osa Me olemme ilmasto -teoksen näkökulmista on tuttuja journalismista, mutta pääosin Foer kyntää tuoreita latuja. Kirjailijan oma suku on selvinnyt holokaustista. Hän nivoo kuolevan isoäidin, omien lastensa sekä vanhempiensa tarinat osaksi teosta paikoin koskettavallakin tavalla. Holokaustista tulee ilmastonmuutosta seuraavan tuhon vertauskuva.
Vain toisinaan Foer juuttuu toistelemaan samoja asioita. Hän ruotii historian tapahtumia, joukkosukupuuttoja, antroposeenia eli ihmisen aikaa ja pölyttäjähyönteisten katoamista, kierrätystä ja sähköautoja, ilmastoahdistusta sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksia säätilaan ja yhteiskuntiin. Äärisäät ajavat pian meitäkin pakosalle, rannikot jäävät veden alle, talous romahtaa, puhkeaa sotia, epidemiat ja saasteet tappavat.
Joukkovoimalla ilmastotekoihin
Entä miksi emme tee mitään? Siksi että ilmastonmuutokselta puuttuu vetävä tarina, väittää Foer.
Ympäristökriisi on samalla kulttuurin ja mielikuvituksen kriisi. Tiedämme ilmastonmuutoksen faktat, mutta emme usko niitä, väittää kirjailija. Emme vaikka ihmislajia uhkaa joukkoitsemurha.
”Tapamme itsemme, koska kuoleminen on mukavampi valinta kuin eläminen. Koska itsemurhan tekijät eivät ole ensimmäisinä kuolevien joukossa”, Foer kirjoittaa.
Vain harva yksilö tuntuu olevan valmis luopumaan hedonismista ilmastokriisin takia.
Kehittyneet maat ovat pääosin vastuussa ilmastonmuutoksesta ja maailman rikkain kymmenys puolestaan hiilidioksidipäästöistä, mutta ilmastonmuutoksen seuraukset rysähtävät ensin kehitysmaihin.
Toistellaan, että jotain pitäisi tehdä, mutta ei tehdä mitään. Jäädään odottamaan ohjeita. Tiedostaminen ei ole teko. Foer peräänkuuluttaa tekoja, mutta vetää samalla maton lukijan alta tuomalla itsensä kautta esiin kuinka vaikeaa toiminta muka on.
Miten saisimme muodostettua yhteisöllisen aallon torjumaan ilmastonmuutosta? Miten panna yritykset ja valtiot vastuuseen?
Tarvitaan radikaalia joukkovoimaa, tietää kirjailija. Vain kollektiivinen vastarinta voi synnyttää riittävän paineen muutokseen. Ja tarvitaan rakenteellinen muutos, myöntää Foer, vaikka ei usko, että kapitalismi, tehotuotanto tai fossiilienergiasta riippuvainen talous olisivat helposti purettavissa.
Eläintuotteet ja päästöt alas
Siirtymä pois fossiilienergiasta uusiutuviin energiamuotoihin tulisi liian kalliiksi ja kestäisi vähintään 20 vuotta, väittää Foer. Ainoa tehokas, nopea keino vähentää kasvihuonekaasuja on eläintuotteiden käytön radikaali vähennys.
Jonathan Safran Foer todistelee tilastojen avulla, että eläintuotanto mukaan lukien metsien eli hiilinielujen hakkuu laidunmaiksi ja rehupelloiksi, eläintentuotteiden kuljetus, säilytys, ruoaksi valmistaminen ja jäte tuottaa jopa puolet maailman vuotuisista hiilidioksidipäästöistä.
Eläintuotannossa syntyy paljon vahvoja kasvihuonekaasuja, metaania ja dityppioksidia, ja siksi sen vähentäminen parantaisi ilmastoa vauhdilla.
Runsas lihansyönti on lisäksi tarpeetonta ja terveydellekin vaarallista. Kasvisruokavalio tulee myös edullisemmaksi.
Jonathan Safran Foer: Me olemme ilmasto. Miten planeetta pelastetaan ruokavalinnoilla? Atena 2020. 287 sivua.
uutiskirje 