Kansainvälinen ihmisoikeuksiin ja humanitaariseen lainsäädäntöön keskittynyt Global Justice Centre (GJC) -järjestö on tutkinut lakitekstiä ja havainnut, että se ammentaa Myanmarin vuoden 1861 rikoslaista. Esimerkiksi raiskauksen ja myöntymyksen määritelmät ovat menneestä maailmasta, samoin kielenkäytössä ilmenevä LGBT-vastaisuus.
GJC:n mukaan Myanmarin hallitus ei ole kiinnostunut katkaisemaan rankaisemattomuuden kierrettä, vaikka seksuaalinen ja sukupuoleen pohjautuva väkivalta on yleistä. Ongelmaa vielä kärjistää se, että Myanmarin sotilasoikeusjärjestelmä tehokkaasti suojaa armeijan sotilaita.
Maanpakoon häädetty ihmisoikeuksien puolustaja Khin Ohmar väittää, että seksuaalista väkivaltaa käytetään systemaattisesti vähemmistökansallisuuksiin kuuluvia naisia ja tyttöjä vastaan. Maanpakolaisuudestaan huolimatta Myanmarin asioista ruohonjuurikontaktiensa ansiosta hyvin perillä oleva Ohmar sanoo, että Myanmarin armeija on syyllistynyt ”sanoinkuvaamattomiin rikoksiin”.
GJC:n presidentti Akila Radhakrishnan toteaa, että perusongelma on tahdon puute. Kansalaisjärjestöaktiivit ovat ajaneet lainmuutosta jo vuodesta 2013, jolloin maan hidas siirtyminen sotilasvallasta jonkinlaiseen siviiliyhteiskuntaan herätti toiveikkuutta. Erityisiä toiveita herätti opposition johtohahmona kauan toimineen Aung San Suu Kyin valtaannousu.
Suurelta osin toiveet ovat osoittautuneet katteettomiksi.
– Aung San Suu Kyi ei ole mikään feministi. Hän on kyllä aiemmin antanut nykyistä voimakkaampia lausuntoja seksuaalisesta väkivallasta, mutta hänen prioriteettinsa ovat poliittisen järjestelmän uudistamisessa. Jos katsotaan, millaisia lakeja siirtymäkaudella on laadittu, huomataan useimpien liittyvän ulkomaisten investointien helpottamiseen, Radhakrishnan huomauttaa.