Suomessa ollaan syystäkin ylpeitä kansainvälisesti vertaillen tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Mutta onko tyytyväisyyttä liikaakin, Kalevi Sorsa -säätiön hankevastaava Maija Mattila pohti tiistaina, kun ajatuspaja julkisti kirjan Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020 , joka on luettavissa myös verkossa.
20 eturivin tutkijan kokoomateos luo kattavan kuvan eriarvoisuuden moninaisuudesta. Se on paljon laajempi asia kuin pienituloisuus tai tulo- ja varallisuuserojen kasvu, jotka nousivat pääasioiksi raportista tehdyissä uutisissa.
Eriarvoisuus on myös terveyseroja, jotka politiikan julkilausutuista tavoitteista huolimatta eivät tasoitu. Se on koulutuksellista epätasa-arvoa, jossa toiset saavat jo kodin perintönä huonommat lähtökohdat kuin toiset. Se on rasismia, joka Suomessa on hätkähdyttävän yleistä ja raakaa. Ja eriarvoisuus on myös ruumiin kokoon liittyvää sukupuolittunutta syrjintää – asia, josta on alettu puhua vasta nyt 2000-luvulla.
Eriarvoisuudet kietoutuvat yhteen ja tämän moninaisuuden kuvaaminen on raportin suurin ansio.
Eriarvoisuus nousee Suomessa aika ajoin julkiseen keskusteluun ja silloin käy niin kuin tiistainakin kävi: asiaa vähätellään, koska gini-kertoimen perusteella tuloerot ovat pysyneet hyvin tasaisina oikeastaan koko 2000-luvun ja tulontasaus on Suomessa lähes voimakkainta koko maailmassa.
Eliittikehässä valta kietoutuu yhteen
Eriarvoisuus typistyy keskusteluksi tuloista. Kirjassa lainataan eriarvoisuustutkimuksen uranuurtajaksi sanottua Göran Therbornia, joka on kuvannut eriarvoisuuden ulottuvuuksia.
”Elämänehtojen eriarvoisuus (kuten terveys) ja eksistentiaalinen eriarvoisuus (kuten syrjintä) vaikuttavat mahdollisuuksiin hankkia resursseja (kuten koulutusta, tuloja ja valtaa). Matalat tulot taas vaikuttavat mahdollisuuksiin huolehtia omasta terveydestä, ja köyhyyden stigma luo pohjan eksistentiaaliselle eriarvoisuudelle”, Maija Mattila vetää kirjassa yhteen Therbornin tutkimuksia.
Dosentit Hanna Wass ja Timo M. Kauppinen puhuvat kirjassa itseään vahvistavasta eliittikehästä, jossa taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen valta kietoutuvat yhteen.
Eriarvoisuudesta huolestuneet eivät myöskään vaadi, että kaikilla pitäisi olla yhtä paljon rahaa ja varallisuutta omista ponnisteluista riippumatta. Ongelma on siinä, että niiden epätasaiseen jakautumiseen vaikuttavat epäreilut olosuhteet, joista seuraa erivertaista kohtelua.
Katse vain huono-osaisissa
Maija Mattila kritisoi raportissa kiinnostavasti sitä, että eriarvoisuuden kitkemisessä painotus on yleensä huono-osaisiin kohdistuvissa toimissa, jolloin ne näyttäytyvät ennen kaikkea tiettyyn väestönosaan kohdistettuina hallinnollisina toimenpiteinä.
”Ei voi välttyä ajattelemasta, että yhteiskunnallinen keskustelu eriarvoisuudesta paketoidaan liian usein työryhmien raporteiksi ja kehittämisohjelmiksi, jotka suuressa kuvassa ovat irrallaan monista merkittävistä rakenteellisista kysymyksistä. Esimerkiksi tulo- ja varallisuuserojen syntylähteet, kuten työnantajien ja työntekijöiden välinen valtatasapaino, verojäjestelmä sekä instituutioissa piilevä rakenteellinen syrjintä esimerkiksi sukupuolen tai ihonvärin perusteella ovat tällaisia rakenteita.”
”Kun eriarvoisuuden torjunnassa ei sukelleta eriarvoisuuksien syntylähteille, lapsi uhkaa mennä pesuveden mukana: eriarvoisuutta kohdellaan muka-epäpoliittisena kysymyksenä, ja rakenteelliset, poliittiseen ohjaukseen jäävät kysymykset käsitellään ikään kuin eriarvoisuus ei niihin liittyisi.”
lehti 