Hyvä lukija, muistatkohan vielä, että Iso-Britannia erosi Euroopan unionista tämän vuoden alussa? Ei hätää, tässä on ollut tänä vuonna kaikenlaista. Brittien ero on todella tapahtunut, siirtymäajalla, joka päättyy vuodenvaihteessa. Ennen sen päättymistä pitäisi vielä sorvata kokoon giganttinen kauppasopimus ajalle siirtymäajan jälkeen. Aikaa on lokakuun puoleenväliin, noin, ei se niin tarkkaa, sanoi brexit-neuvottelija ja otti seuraavan kulauksen, muistellen kuinka vaikkapa Kanadan kanssa vastaavat neuvottelut kestivät kymmenen vuotta.
Koronakriisi on lyönyt lujaa myös Isoon-Britanniaan. Pääministeri Boris Johnsonin konservatiivit ovat ensimmäistä kertaa gallupeissa jäljessä työväenpuoluetta, jota johtaa tällä hetkellä Keir Starmer, joka ei kerro kyllä juuri kenellekään mitään. Eurooppalaisen vasemmiston on syytä ymmärtää Starmerin työväenpuolueesta se, että Jeremy Corbynin sosialismiprojekti on lopullisesti kuopattu.
Britannialla ei mene hirveän hyvin. Kuolinluvut koronan kourissa ovat karmeat, ja terveydenhuolto natisee liitoksissaan. Pandemia on iskenyt pahasti myös talouteen. Loputonta voittoa ennustelleet brexitöörit suunnittelevat nostavansa rikkaiden ja yritysten veroja tuntuvasti paikatakseen tilannetta, minkä ei pitänyt tapahtua. Maa vuotaa tutkijoita ja yrityksiä Eurooppaan ja muualle maailmaan. Samaan aikaan gallupeissa rämpivä hallitus käy jälleen brexit-taistoon Brysselin harmaita byrokratiatyranneja vastaan vanhoilla lääkkeillä: isottelemalla, bluffaamalla, esittämällä ja varsinaisista teksteistä piut paut välittämällä.
Britannian brexit-asetelmaa dominoi edelleen äänestäjäkunnan ja hallitsevan luokan yhteinen kykenemättömyys tunnustaa tosiasioita. Britannialla ei ole kauppasopimusneuvotteluissa käytännössä minkäänlaisia neuvotteluvaltteja. Sen on tehtävä kompromisseja ja myönnytyksiä, mikäli se haluaa kelvollisen kauppadiilin.
Koska tätä ei voida myöntää ainakaan julkisesti, ollaan jääräpäisesti sitä mieltä, että valtteja on. Onhan sekin tavallaan neuvotteluvaltti, jos hullun kiilto silmissä pitää asetta omalla reisivaltimollaan odottaen vastapuolen paniikissa antavan jotain. Johnsonin hallitus on keksinyt, että se voi jättää noudattamatta tammikuussa allekirjoittamaansa erosopimusta Pohjois-Irlannin tullirajan osalta. Ilmeisesti koska kansainväliset sopimusneuvottelut sujuvat niin paljon sutjakammin, kun jättää keskinäisen luottamuksen hengessä yksipuolisesti noudattamatta edellistä solmittua sopimusta.
EU, Irlanti ja jopa Yhdysvallat ovat yrittäneet syyskuussa pähkäillä, onko Johnsonin hallituksen itsekin julkisesti myöntämä aikomus rikkoa kansainvälisiä sopimuksia tosissaan tehty peliliike vai esittämistä. EU on todennut, että sitten mennään sopimusrikkomuksesta oikeuteen. Yhdysvalloissa varsinkin demokraattipoliitikot ovat todenneet, että mitään kauppasopimusta Britannian ja Yhdysvaltojen välille ei synny, jos Britannia kyseenalaistaa Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen, kuten se aikomallaan sopimusrikkomuksella tekisi. Joidenkin arvioiden mukaan kyseessä on äänestäjien harhauttaminen, koska brittihallitus tietää, että sen on nöyrryttävä. Näin se tapahtuisi vain pirunmoiselta näyttävän taistelun päätteeksi ja olisi kai siksi kunniallisemman näköistä. Toinen vaihtoehto on, että brittihallitus aikoo todella pistää kaiken paskaksi, koska miksi ei.
Mitä sen jälkeen tapahtuu, on mysteeri, myös koronan takia. Luottamus EU:n ja Britannian välillä on mennyt pitkäksi aikaa. Maan talous on kuralla, pandemia jyllää, ja kauppasopimus Yhdysvaltain kanssa edellyttänee maan kansallisen terveydenhuollon laittamista lihoiksi. Britanniassa baarien tulee sulkea koronan takia poikkeusmääräyksellä kello 22. Tämä ei koske parlamentin omia baareja, varmaankin koska siitä seuraisi sen luokan kansallinen kaaos, ettei muusta väliksi.
Kirjoittaja on Euroopan vasemmistopuolueen varapuheenjohtaja.
uutiskirje 