Saksa voitti toisen maailmansodan ja suurin osa Eurooppaa on kansallissosialistinen. Suomi on vihreiden johtama ekofasistinen valtio, jonka itäpuolella on Suur-Saksa. Saksa ja Japani jakoivat entisen Neuvostoliiton.
Ekologisuus on kunniassaan kansallissosialismissa ja juuri se yhdistää aatteen vihreisiin: kun jokin on riittävän tärkeää, molempien mielestä tarkoitus pyhittää keinot ja väärin ajattelevat tarvittaessa pakotetaan elämään oikealla tavalla.
Näin Ilkka Remes kuvittelee historiaa toisiksi uudessa trillerissään Kotkanpesä.
Vaihtoehtohistorialla hän menestyksekkään uransa aloittikin. Vuonna 1997 ilmestyneessä loistavassa Pääkallokehrääjässä neuvostojoukot olivat miehittäneet Suomen vuonna 1944 ja 42 vuotta myöhemmin Suomen Demokraattisessa Tasavallassa käytiin itsenäisyystaistelu tavalla, joka muutti suomalaisen jännityskirjallisuuden suunnan. Pääkallokehrääjä oli ensimmäinen täysin uskottava suomalainen teknotrilleri kansainväliseen tyyliin.
Kotkanpesässä Remeksen kerronta on tavallistakin tönkömpää eikä suuren trilleritapauksen tuntua synny. Ei ole syntynyt vuosiin.
Toiminnan ytimessä kyllä ollaan ensiriveistä lähtien. Kuolemantuomion saaneeseen Erika Manneriin ollaan jo pistämässä myrkkyruisketta rovaniemeläisessä vankilassa, kun teloitus viime hetkellä keskeytetään. Erika lähetetään Berliiniin paljastamaan CIA:n vakoilijaa hallinnon ytimestä.
Yhdysvallat yrittää horjuttaa Saksan fasistihallintoa operaatio Platinaluodilla ja samaan aikaan Saksalla on operaatio Käärmeenmyrkky, jolla nostetaan omaa miestä Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi.
Toiminta ja jännitys eivät hyvistä aineksista huolimatta lähde lentoon, mutta Kotkanpesä on silti kiinnostavaa luettavaa. Remes sekoittaa tapansa mukaan fiktioon niin paljon faktaa, että tämä voisi olla totta, jos sodan kulku olisi toinen.
Olisiko Suomi noudattanut Rytin-Kekkosen ulkopolitiikkaa ja solminut YYA-sopimuksen Saksan kanssa? Kotkanpesän keskeinen salaisuus lähtee tästä asetelmasta. Jos olisi ja Suomessa olisi ollut saksalaisia joukkoja myös sodan jälkeen, niin olisiko täälläkin toteutettu ”lopullinen ratkaisu” jonkin väestöryhmän osalta?
Remeksen kuvaukset fasistisista yhteiskunnista ja niiden valvontakoneistoista ovat totta jossain päin maailmaa.
”Kun näin Kiinassa salaa ilmasta käsin kuvattua materiaalia, jossa vartijat siirtävät joukoittain silmiltään ja ranteistaan sidottuja, väriliiveihin puettuja ihmisiä junanvaunuihin, odotin ihmisoikeuksista huolestuneiden eurooppalaisten päättäjien reaktiota.”
Näin Remes taustoittaa verkkosivuillaan.
Kiinan uiguurien ”uudelleenkoulutusleirit” ovat laajasti tiedossa, mutta suuren taloudellisen yhteistyökumppanin toimilta suljetaan silmät eikä pakotteita tai boikotteja järjestetä.
Virkistävää on myös se, että Remes on pitkästä aikaa kirjoittanut kirjan, jossa Venäjä ei hyökkää Suomeen.
Remes ei ole koskaan ollut mikään tyylin mestari, mutta hänen parhaat jännärinsä ovat silti vauhdikkaita, vetäviä ja lumoavia juuri faktan ja fiktion mestarillisina sekoituksina. Esimerkiksi Hiroshiman portissa hän kertoo DARPAsta, joka kehittelee Yhdysvaltain hallinnolle mielikuvituksellisia tulevaisuuden superaseita.
Viime vuosina ote on lipsunut, kun Remeksen trillerit ovat muuttuneet Venäjän pahuutta julistaviksi turvallisuuspoliittisiksi selonteoiksi. Kotkanpesäkin on eri aiheestaan huolimatta jännitysviihteeksi suorastaan puuduttavaa luettavaa.
Ilkka Remes: Kotkanpesä. 404 sivua, WSOY.
uutiskirje 