Ensin UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen julkaisi kirjeen, jossa hän yritti osoittaa syyttävää sormea Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta itsensä sijasta hallituksen suuntaan. Pari viikkoa myöhemmin Metsäteollisuus ilmoitti vetäytyvänsä valtakunnallisesta työehtosopimustoiminnasta. Tämän ilmoituksen ajankohta oli puhtaasti poliittinen, koska nykyiset työehtosopimukset ovat voimassa vielä vuoden, jopa kaksi. Ilmoitus oli toisin sanoen jatkoa aikaisemmille poliittisille ulostuloille.
Metsäteollisuuden ilmoitus on syystä otettu vastaan tyrmistyksellä palkansaajapuolella. Ulostulona ja linjauksena Metsäteollisuus viestii, että se ei enää näe arvoa niissä valtakunnallisissa sopimuksissa, joita työntekijöiden ja työnantajien välillä on solmittu. Se on täystyrmäys sille sopimisen mallille, jota Suomessa tähän asti on vaalittu, ja jota on pidetty tärkeänä tapana huolehtia sekä työntekijöiden että työnantajien intresseistä ja niiden yhteensovittamisesta. Ilmoitus on kannanotto sellaisen mallin puolesta, jossa sopiminen siirretään yhä enemmän yrityskohtaiseksi. Työnantajapuolella monet haluavat mennä vielä sitäkin pidemmälle.
Työnantajat haluavat sopia niin, että yksittäinen työntekijä tai kuka tahansa tehtävään valittu edustaja, sopisi työehdoista paikallisesti työnantajansa kanssa. Mitä silloin tapahtuu, kun yksittäinen työntekijä pitää puoliaan työnantajaansa vastaan? Tai kun ihminen vailla kokemusta ja koulutusta työehtosopimuksista yhtäkkiä sopii omien ja työkavereidensa sopimusehdoista? Silloin tapahtuu se, mitä Metsä Groupin johtaja Ilkka Härmälä suoraan on sanonut olevan tavoitteena; työnantajien oikeus päättää työn järjestämisestä lisääntyy.
Metsäteollisuuden työntekijöillä tuskin on suurta syytä huoleen. Järjestäytymisaste on alalla erittäin korkea, 97%, ja ammattiliitto tulee jatkossakin neuvottelemaan työntekijöiden puolesta ja koordinoimaan vaatimukset. Mahdollisuudet paikallisiin työtaisteluihin voivat jopa johtaa parempaan lopputulokseen, ainakin yrityskohtaisesti, kuin mitä keskitetyt ratkaisut.
Mutta mitä tapahtuu muilla aloilla yhteiskunnassa, jos muut yritykset ja työnantajat haluavat lähteä Metsäteollisuuden viitoittamalle tielle? Mitä tapahtuu niillä aloilla, joissa palkat jo ovat matalat ja järjestäytymisaste heikentymässä? Silloin kasvaa tarve huolehtia työntekijöiden vähimmäistyöehdoista ja vähimmäispalkkauksesta lainsäädännön keinoin. Eikä tämä tulevaisuus ole kaukana. Se on täällä jo nyt. Suomessa noin 10% työsuhteessa olevista työntekijöistä on jo nyt työehtosopimusten ulkopuolella. He ovat käytännössä jo tällä hetkellä heikon lainsäädännön ja omien työsopimustensa armoilla.
Työmarkkinakeskusteluissa on usein tapana keskittää huomiota siihen osaan, jossa asiat jo hoidetaan järjestäytyneesti, järjestäytyneiden työmarkkinaosapuolten toimesta. Mutta meillä on myös toinen työmarkkina, jossa nämä turvaverkot loistavat poissaolollaan. Niiden työntekijöiden ääni ei juurikaan julkisessa keskustelussa kuulu, kuten ei myöskään alustatalouden työntekijöiden tai muiden kaikkein heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla olevien ääni. Kun vahvoistakin pyritään tekemään heikkoja on se haitaksi koko Suomen työmarkkinoille. Siksi Metsäteollisuuden politiikka on vaarallista.
Kirjoittaja on opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja.
uutiskirje 