Zimbabwelaisen Sinikiwe Sibandan kannatti alkaa viljellä maissin ohella durraa ja hirssiä. Hänen tapansa hyödyntää perinteisiä, alueen alkuperäisiä viljelykasveja voisi ratkaista täkäläisen ruokaturvaongelman.
Sibanda viljelee maata Nyamandlovussa, lähellä Zimbabwen toiseksi suurinta kaupunkia Bulawayoa. Hänellä on 42 hehtaarin maatila, mutta hän viljelee vain viittä hehtaaria. Ennen hän kylvi kymmenelle hehtaarille, mutta siementen ja työvoiman korkea hinta sekä sateiden epävarmuus ovat pakottaneet hänet pienentämään viljelyalaa.
Sinikiwe Sibanda lukeutuu kasvavaan joukkoon Afrikan puolikuivien alueiden viljelijöitä. He ovat vaihtamassa maissista karaistuneisiin, perinteisiin durraan ja hirssiin. Muutos on merkittävä mutta hidas, sillä zimbabwelaiset rakastavat maissia. Kun maissijauhoa on saatavilla, sitä syödään eri muodoissa vähintään kolmesti päivässä.
– Rakastan maissia, mutta usein toistuva kuivuus tekee sen kasvattamisen vaikeaksi. Viime satokaudella istutin hehtaarin hirssiä, toisen durraa ja maissia kolmelle hehtaarille, mutta hirssi tuotti parhaan sadon, kaksi tonnia. Maissia tuli vain 700 kiloa, Sibanda selittää.
– Kuivuus on joka vuosi kutistanut maissisatoja, ja monesti en olisi saanut korjattua satoa lainkaan, ellen olisi tehnyt täydennysistutuksia kesken kauden. Maissi tarvitsee paljon vettä ja kuihtuu helposti, jos sateet ovat heikkoja, kuten tänä vuonna, Sibanda kertoo.
Siirtyminen hirssiin ei ole ollut helppoa Sibandan perheelle. Hän itse sanoo nauttivansa hirssipuurosta, mutta kaupunkilaistuneet lapset karsastavat sitä.
– Hirssi sakeutuu nopeammin kuin maissijauho, se maistuu hyvältä ja on myös terveellistä, Sibanda vakuuttaa.
Korona heikensi jo muutenkin heikkoa ruokaturvaa
Koronaepidemiasta on Zimbabwessa seurannut kuluttajien tulojen lasku ja ruuan hintojen nousu, ja seuraavaan satokauteen mennessä arvioidaan kahdeksan miljoonan zimbabwelaisen tarvitsevan ruoka-apua.
Unicefin tilastojen mukaan yksi kolmesta alle viisivuotiaasta zimbabwelaisesta lapsesta kärsii aliravitsemuksesta, ja 93 prosenttia puoli-kaksivuotiaista ei saa riittävästi ruokaa. Mureneva talous ja toisiaan seuraavat kuivuudet olivat jo lisänneet ruoka-avun tarvetta, kun koronaepidemia ja sen torjuntatoimet vielä huononsivat valmiiksi heikentynyttä ruokaturvaa.
Alkuvuoden niukkoina kuukausina humanitaarisen avun tarpeen odotetaan olevan tavallistakin suurempi, sillä kriisi on levinnyt laajalle.
”Viljat ovat tulevaisuuden ruokaa”
Viljelykasvien ja -menetelmien yksipuolistuminen on koko globaalissa etelässä heikentänyt ruokajärjestelmien kestokykyä. Nykyään alihyödynnettyjen alkuperäisten viljojen ja pähkinöiden ravitsemusarvot ovat korkeammat kuin laajemmin viljellyn maissin.
Durran ja hirssin tuotannon kasvu voisi tukea ruokaturvaa ja hyvää ravitsemusta.
– Viljat ovat tulevaisuuden ruokaa. Niitä voidaan kasvattaa kestävästi, ne ovat ravitsevia ja niiden tuotannon hiilijalanjälki on pienempi kuin maissilla, Hapson Mushoriwa sanoo. Hän on Puolikuivan tropiikin satokasvien kansainvälisen tutkimusinstituutin (Icrisat) itäisen ja eteläisen Afrikan johtava jalostaja.
Icrisat kehittelee keskeisten viljojen ja palkokasvien sopeutumiskykyisiä lajikkeita, muun muassa durraa, hirssiä, maapähkinöitä ja kyyhkynherneitä. Niitä jalostetaan yhdistämään korkea tuottavuus, kestokyky, hyväksyttävä laatu ja markkinoitavuus.
– Me kutsumme niitä älyruoaksi, sillä erittäin ravinteikkaina ne ovat hyväksi ihmiselle, ja lisäksi ne ovat hyväksi ilmastolle ja maaperälle. Ne ovat hyviä pienviljelijöille, sillä ne selviävät hengissä ankarimmissakin ilmasto-oloissa, ne ovat monikäyttöisiä, ja niillä on merkittävä satomäärien kasvupotentiaali sekä kysyntä, Mushoriwa kertoo.
Maissi on kuitenkin jopa kuivuuden oloissa kauppatavarana arvostetumpi kuin viljat. Vuonna 2020 Zimbabwen maissituotannon arvioidaan kohoavan yli 900 000 tonniin, kun durraa tuotetaan 103 700 tonnia ja hirssiä vain 49 000 tonnia.
lehti 