Lokakuun lopussa siirryttiin vuoteen 60 j.D (jälkeen Diegon). Harvalle urheilijalle on perustettu oma kirkko omine ajanlaskuineen ja rituaaleineen, mutta armon vuonna 1960 syntynyt argentiinalainen Diego Armando Maradona on saanut osakseen tämän kunnian. Uudet jäsenet vihitään seurakuntaan vähemmän yllättävin menoin: noviisit saavat toistaa Diegon legendaarisen, vuoden 1986 MM-kisoista tutun maalin, joka tunnetaan myös nimellä ”Jumalan käsi”. Maradoniaanisen uskon tunnustajille Diego on Jumalasta seuraava – ylöspäin.
Itse olen ollut uskossa kymmenvuotiaasta lähtien. Vuoden 1986 riemujuhlia olin vielä aivan liian pieni todistamaan (tai ainakaan siitä mitään jälkikäteen muistamaan), mutta seuraavat, vuonna 1990 Italiassa järjestetyt kisat, olivat minun konfirmaationi. Liimasin hymyilevän Diegon kasvot leikekirjan kanteen enkä unohda ikinä otsikkoa Turun Sanomissa finaalin jälkeisenä päivänä. ”Länsi-Saksasta väkisin mestari”, seisoi urheilusivuilla, ja minä itkin, kuten niin monta kertaa jalkapallon vuoksi sen jälkeenkin.
Itse asiassa ”El Diegon” eläminen kuusikymppiseksi on jo uutinen sinänsä. Hänen lähes ylimaallisia urheilusuorituksiaan varjostavat siviilipuolen ongelmat, kuten niin monella muullakin pallotaiturilla – muistellaanpa vaikka tällä palstalla muutama viikko sitten käsiteltyä Arto Tolsaa tai niin ikään päihteiden kanssa kamppailleita Paul Gascoignea ja George Bestiä.
Kokaiini tuli Maradonalle tutuksi jo urheilu-uran aikana, ja viime vuosina miehen on kerrottu käyttäneen liikaa myös alkoholia. Aivan juhlapäivän tienoilla jalkapalloileva maailma kohahti, kun Maradonan kerrottiin joutuneen sairaalaan aivoveritulpan takia. Tälläkin kertaa selvittiin kuitenkin säikähdyksellä.
Iso osa Maradonan suosiota onkin hänen inhimillisyytensä: vaikka hän ylsi urallaan niin maailmanmestaruuteen kuin huikeisiin saavutuksiin seurajoukkueissa, ei voi olla miettimättä, mihin hän olisi voinut yltää ammattimaisemmalla suhtautumisella. Hän on kuin antiikin Kreikan jumalat, jotka kykenivät mihin vain mutta olivat silti alttiita houkutuksille, petoksille ja julmuuksille. Hänessä on sekä mies että myytti, ja näitä on usein vaikea erottaa toisistaan.
Ei ole ihme, että Maradonan ura on inspiroinut myös useita elokuvantekijöitä. Tällä hetkellä Yle Areenassa on katsottavissa Asif Kapadian viimevuotinen dokumentti, joka keskittyy lähinnä Diegon Napolin-vuosiin (1984–1991). Jo vuosikymmen sitten Emir Kusturica teki oman elokuvansa, jota taas voi pitää ohjaajan omana tulkintana Maradona-myytistä. Molemmat elokuvat ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia ja täydentävät jännittävästi toisiaan. Siinä, missä Kusturican Maradona on viihdyttävä ja karnevalistinen sillisalaatti Maradona-nimisestä ilmiöstä, Kapadian dokumentti on elokuva haavoittuvasta ihmisestä, siipensä polttaneesta enkelistä. Sen katsomisesta jää tyhjä ja pohjattoman surullinen olo.
Niin paljon kuin me rakastammekin renttujamme, on pakko toivoa paitsi Diegolle terveempää jatkoa, myös tämän päivän ja tulevaisuuden jalkapalloikoneille vähemmän risaista elämää. Sen, mitä häviämme shokkiotsikoissa ja surullisissa dokumenteissa, voitamme ihmishengissä.
Viikon vakiokierros palloillaan tutusti sumusaarilla. Rivin peliaika päättyy lauantaina 21.11. klo 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2(1), 1, 2, 2, 1(x), 2(x), 1(x), 1(x), 1, 1, 2(x), 1 .
uutiskirje 