Tuntuuko siltä, että maailmasta puuttui vielä yksi kirja, jossa teini-ikäisiä tyttöjä vangitaan häkkiin, raiskataan, murhataan ja paloitellaan? Jos vastaus on kyllä, Lars Keplerin kahdeksas Joona Linna -dekkari Peilimies on juuri sinulle.
Nordic noirissa on jo vuosia sitten kliseeksi muodostunut alku, jossa jostain löytyy nuoren naisen ruumis, yleensä vielä alaston. Voisi ajatella, että kliseeksi sen kokevat kirjoittajatkin, mutta aina vaan näitä ilmestyy. Lars Kepler eli aviopari Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril varioivat asetelmaa sen verran, että teini-ikäinen Jenny Lind on saanut pitää vaatteet päällään kun hänet on hirtetty lasten leikkipuistossa.
Murhalla on silminnäkijä, mutta Martin on perhetragedian takia psykoottinen eikä muista näkemäänsä. Poliisilla on kiire, koska muita tyttöjä on kadonnut samalla lailla ja lisää ruumiita löytyy. Liikkeellä on taas yksi ruotsalainen sarjamurhaaja. Tarvitaan siis jälleen hypnotisoija Erik Maria Barkia kuten jo sarjan ensimmäisessä osassa Hypnotisoija.
Peilimies on täynnä naisiin kohdistuvaa raakuutta ja sadismia. Se oikeutetaan viimeisellä sivulla 549 kertomalla 6,5 rivillä, että yli miljardi naista ympäri maailmaa altistuu seksuaaliselle väkivallalle. Tämä dekkari on siis yhteiskunnallinen puheenvuoro vakavasta ongelmasta ja sen tarkoitus on herättää keskustelua.
Uskokoon ken tahtoo. Ahndorilien kirjat ovat myyneet miljoonia ja Peilimies haiskahtaa vahvasti puhtaalta väkivaltaviihteeltä, jolla myydään muutama miljoona lisää.
Tuntuu siltä, että mitä rankemmaksi Ruotsin todellisuus rikollisjengeineen ja katumurhineen muuttuu, sitä vähemmän menestyvät ruotsalaiset rikoskirjailijat haluavat ottaa aiheita todellisuudesta ja sen sijaan mässäilevät absurdeihin mittoihin yltävillä raakuuksilla. Ruotsalaisten dekkarien maailmanmenestys kuitenkin 1990-luvulla alkoi siitä, että ne jollain tasolla kommentoivat ympäröivää todellisuutta ja yhteiskuntaa.
Peilimies on monessa suhteessa inhottava, mutta pakko on myöntää, että Kepler on todella taitava jännityksen rakentaja ja hänen juonikuvionsa ovat huimaavia. Niin Peilimiehessäkin, jossa seurataan vangittujen tyttöjen piinaa, Joona Linnan kuumeista etsintää ja yhden avioparin yritystä selvitä oman tyttärensä menetyksestä. Lyhyet yhden tai kahden virkkeen kappaleet ovat todella tehokkaita ja ne siivittävät tarinaa pakko lukea vielä yksi luku -koukuttavuudella.
Pelimiehen psykologiset ulottuvuudet ovat sellaiset, ettei amatööripohjalta pysty sanomaan, onko kirja täyttä huuhaata perusidealtaan vai onko sillä jonkinlaista uskottavuutta.
Onneksi ei tarvitse antaa kirjoille tähtiä. Peilimies on sellainen, jolle voisi antaa yhtä hyvin yhden kuin viisi riippuen siitä, mitä puolta kirjasta painottaa.
Ahndorilit kirjottavat siis koukuttavasti, mutta eivät ole kovin hyviä keksimään uutta. Peilimies on kolmas kahdeksan kirjan sarjassa, jossa hyptonisoija Erik Maria Bark on oleellisessa roolissa. Kirjan lopussa käynnistetään seuraava osa. Sarjamurhaaja Jurek Walter tekee jälleen paluun, vaikka hänen on luultu kuolleen jo Nukkumatissa ja sen jälkeen Lazaruksessa.
Lars Kepler: Peilimies. Suomentanut Kari Koski ja Anu Heino. 549 sivua, Tammi.
uutiskirje 
