Viime päivinä on käyty keskustelua valmiuslain käyttöönotosta. Työ- ja elinkeinoministeriö kokosi keväällä rekisteriä terveydenhuollon koulutuksen saaneista, jotka ovat alan ulkopuolella ja jotka voidaan tarvittaessa kutsua ja velvoittaa töihin. Tällä hetkellä rekisteriä ei ole, sillä valmiutta oli mahdollisuus pitää puoli vuotta.
Helsingin Sanomien uutisessa (1.12.) kerrotaan, että reservi on noin 40 000–130 000 henkilöä. Todellinen määrä asettuu arvion mukaan lähemmäs 40 000 henkilöä, sillä alan koulutuksesta tai alan töiden tekemisestä on voinut kulua liian kauan. SuPerin THL:n tilastoaineistoon pohjautuvien laskelmien mukaan alan ulkopuolella työskentelee yli 30 000 lähihoitajaa tai vastaavan koulutuksen saanutta.
On ymmärrettävää, että kriisitilanteessa varaudutaan siihen, että kansalaiset voidaan hoitaa. Jotta kriisistä selvitään mahdollisimman hyvin, on asioiden oltava kunnossa normaaliaikana. Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto on ollut haavoittuva jo pitkään, sillä henkilöstömitoitus on monessa paikassa vedetty tiukoille eikä se kestä sairastumisia tai poikkeustilanteita. Myöskään sijaisjärjestelyjä ei ole aina hoidettu järkevästi.
Valmiuslain käyttöönotto keväällä mahdollisti terveydenhuollon työntekijöiden työehtojen heikentämisen väliaikaisesti. Työnantajan oli mahdollista siirtää vuosilomia, määrätä ylitöihin ja pidentää irtisanomisaikoja. Osa työnantajista käytti keinoja väärin, ilman asianmukaisia perusteita. Kysymys ei ole pienestä asiasta. Kun työntekijän vapaa-aikaa ja lepoaikaa rajoitetaan pakkotoimin, puututaan hyvin vahvasti perustuslaissakin suojattuun kansalaisten yhdenvertaisuuteen. Yleinen yhdenvertaisuuslauseke kohdistuu myös lainsäätäjään ja siksi lailla ei voida mielivaltaisesti asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan.
Hoitoala kamppailee velvoitteiden ja korvausten ristitulessa. Työehtosopimusneuvottelujen aikaan työnantajat muistuttavat aina palkankorotusten mahdottomuudesta. Edes korona-ajan suuri kuormittavuus ei ole tuonut hoitajille lisäkorvausta. Velvoitteita sen sijaan on aina tullut. Kun maan talous on ollut kriisissä, pienituloisten hoitajien tehtäväksi on tullut pelastaa Suomen talous esimerkiksi luopumalla lomarahoistaan. Moni hoitaja ihmettelee, miksi uusia velvoitteita tulee mutta rahallisia korvauksia ei.
Hoitoala on suurien haasteiden edessä. Vaikka ihmisiä voidaan määrätä työhön valmiuslain nojalla, ei ketään voida pakottaa kouluttautumaan alalle tai pysymään alan töissä. Tarvitaan toimia, joilla parannetaan työoloja ja palkkausta. Koronakriisistä selvitään, ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat eturintamassa hoitamassa kriisiä. Sen jälkeen on nostettava kissa pöydälle ja myönnettävä, ettei nykyisillä toimintatavoilla voida enää jatkaa.
Silja Paavola
puheenjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
uutiskirje 
