Talvella 1896 Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leo Mechelin oli yhdessä valtuusmiesten kanssa huolissaan kaupunkiin muuttavan alemman työväenluokan sivistyksellisestä tilasta. ”Valitettavasti monet vaipuvat juoppouteen ja muuhun siveettömyyteen, josta seurauksena on kurjuus tai rikollisuus.” Muutaman vuoden valmistelutyön jälkeen Helsingin poikain valmistava ammattikoulu aloitti toimintansa syksyllä 1899.
Vuonna 1903 Porin lyseon rehtori L. H. Sandelin ja lehtori Eeli Granit olivat huolissaan nuorten syrjäytymisestä ja lähestyivät kaupunginvaltuustoa seuraavasti: ”Useimmissa tapauksissa kansan lapset kaupungissamme tuossa 12–15-vuotisina kansakoulusta päästyään eivät ainakaan pariin vuoteen saa mitään tointa vaan juoksentelevat kaduilla joutilaina tottuen siten pahuuteen ja laiskuuteen, josta on seurauksena, että he monesti joko aivan pian tai ainakin myöhemmin joutuvat perikatoon. Joutilaisuus on nimittäin paheiden äiti. Ei myöskään sille ihmiselle, joka jo nuoruudessaan on joutilaisuuteen tottunut, tahdo enää milloinkaan tulla oikeata kestävää työintoa. Pitäisi siis ryhdyttämän toimenpiteisiin tuon epäkohdan korjaamiseksi.” Porissa tyttöjen ammattikoulu aloitti 2.9.1907 ja poikien puoli viikkoa myöhemmin.
Jo yli sata vuotta sitten ymmärrettiin, että joutilaisuus on paheiden äiti. Nyt edetään, varsinkin toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa, päinvastaiseen suuntaan. Opetusta on vähennetty, yksilöllisyyttä ja itseohjautuvuutta lisätty. Kaikki koulutuksen järjestäjät eivät tarjoa kokopäiväistä ja -viikkoista opetusta. Samaan aikaan tutkinnon suoritusaikaa yritetään vähentää jopa kahteen vuoteen.
Asiantuntijoiden mukaan peruskoulun jälkeiset vuodet ovat ihmisenä kasvamisen vuosia, jolloin nuoret etsivät itseään ja suuntaa elämässään. Hyvät ihmissuhteet ja osallisuus ovat olennaisen tärkeitä nuoren hyvinvoinnille.
Jo syrjäytymiskierteessä olevien auttaminen on vaikeaa, joten nyt tulisi pureutua juurisyihin, eikä tyytyä hoitamaan pelkästään oireita lisäämällä kouluihin kuraattoreita, psykologeja ja muita tukihenkilöitä.
Monisyiset ongelmat eivät välttämättä tarvitse monimutkaisia ratkaisuja. Monelle nuorelle riittäisi, kun koulu tarjoaisi hänelle viitenä päivänä viikossa turvallisen kasvu- ja oppimispaikan sekä opettajat, joilta hän saa pedagogisesti suunniteltua opetusta, joka antaa onnistumisen kokemuksia ja ylläpitää opiskelumotivaatiota.
Jukka Söderdahl
Pori
uutiskirje 
