Olen toiminut vuosien ajan vammaisaktivistina ja autismikuntoutusta tuottavan järjestön palveluksessa. Olen todennut, että Suomessa tuotetaan monella tavalla laadukasta ja edellä käyvää autismikuntoutusta ja päivätoimintaa.
Kuntien ostamat palvelut ovat autisteille äärimmäisen arvokkaita ja hyödyllisiä heidän elämänlaatunsa ja yhteiskuntaan osallistumisensa kannalta.
Lisäksi kokemukseni sekä työssäni päivätoimintayksikössä että kouluttajana osoittavat, että myös palveluja tuottava henkilökunta on työhönsä sitoutunutta ja omistautunutta.
Mutta meillä tuotetaan myös heikkolaatuisia palveluja, joita voidaan pitää enemmänkin varastointipalveluna kuin kuntoutuksena tai yksilölle arvokkaina palveluina.
Näitä palveluita tuottavat ja hankkivat lähes kaikki kunnat. Esimerkiksi joissain muodoissaan autistien ja vammaisten henkilöiden työ- tai päivätoiminta ei välttämättä sisällä juuri minkäänlaista kuntoutusta.
Osa kunnista suosii tämän tyyppisiä palveluja, koska ne maksavat huomattavasti vähemmän kuin kuntouttava työ- tai päivätoiminta tai muu kuntoutus. Päivähinta voi olla jopa alle 40 euroa.
Mahdollisimman halvalla tuotettuja palveluja saa henkilö, jolla usein ei itsellään ole tai hänen omaisillaan ole keinoja puolustaa hänen oikeuksiaan.
Usein hänen ainoa keinonsa ilmaista pahaa oloaan on ”käyttäytyä haastavasti”, jos hän kokee tilanteen ahdistavana ja epäoikeudenmukaisena.
Tämä puolestaan johtaa toisten asiakkaiden ja palveluyksikön henkilökunnan väsymiseen ja turhautumiseen.
Jotkin palveluntarjoajat tuottavat autisteille tarkoitettua ”edullista” toimintaa samoissa tiloissa, joissa tuotetaan myös kuntouttavaa palvelua.
Palveluntuottajat usein kieltävät henkilökuntaa ottamasta ryhmiin ja muihin tekemisiin mukaan asiakkaita, joille kunta ostaa pelkästään halvempaa palvelua.
Tämä on tietysti ymmärrettävää ja taloudellisesti järkevää, mutta se estää osaa asiakkaista osallistumasta edes tähän yhteisöön tasavertaisesti. Näissä tilanteissa raha menee inhimillisten tarpeiden ja tasavertaisuuden edelle.
Tämän tyyppinen työ- tai päivätoiminta on vammaisten säilytystoimintaa, joka ei juurikaan edistä asiakkaiden osallisuutta yhteiskunnasta eikä kuntouta heitä.
Ennemminkin se luo eriarvoisuutta asiakkaiden välillä palveluita tuottavissa yksiköissä ja turhauttaa ja aiheuttaa pahoinvointia asiakkaissa ja henkilökunnassa.
Miksi me siis yhteiskuntana sallimme tällaisten palveluiden tuottamisen?
Laadukas ja oikea-aikainen kuntoutus parantaisi merkittävästi autistien ja myös muiden vammaisten elämänlaatua ja yhteiskuntaan osallistumista ja vastaisi paremmin YK:n yleissopimusta vammaisten henkilöiden oikeuksista.
Orjo Pättiniemi
Helsinki
lehti 