Barack Obama nousi valtavan kohun ja hehkutuksen saattelemana Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2009. Kahdeksan vuoden uuskonservatiivihallinnon jälkeen Obaman piti edustaa uutta aikaa ja toivoa.
Uuden ajan jalanjälki jäi lopulta aika pieneksi, ja Donald Trumpin neljän vuoden pyörremyrsky peitti sitä entisestään. Obaman hallinnon näkyvimmäksi saavutukseksi jäi lopulta Obamacare-nimellä ristitty sairausvakuutusjärjestelmä.
Muuten Obaman hallinto ei hegemoniaa haastanut, vallankumouksellisen sijaan hän osoittautui ajattelultaan pitkälti hyvin sentristiseksi keskitien kulkijaksi, joka ei lähtenyt keikuttamaan venettä. Toki pitää muistaa, että Obaman aikana republikaanit tekivät kaikkensa hidastaakseen ja estääkseen uudistuksia.
Koko presidenttikauden ajan Obaman varapresidenttinä toimi Joe Biden. Kun Biden ilmoitti hakevansa demokraattien presidenttiehdokkuutta, oli vastaanotto demokraattien vasemmalla laidalla vähintään nuiva. Bidenia pidettiin status quon ja kaiken sen edustajana, joka loi pohjan Trumpin nousulle.
Siksi onkin mielenkiintoista, että presidentiksi noustuaan Biden on osoittautumassa kaikkea muuta kuin keskitien kulkijaksi. Ensinnäkin hän elvyttää Yhdysvaltain taloutta valtavilla summilla. Sen lisäksi hän on käynnistämässä valtavaa hanketta, jolla on tarkoitus korjata Yhdysvaltain perusinfraa.
Yksi Donald Trumpin valttikorteista oli puhua ja esiintyä niin sanotun unohdetun kansan edustajana. Oikeistopopulistien tapaan hän ei tietenkään tehnyt heidän eteensä yhtään mitään, kun pääsi valtaan. Nyt Bidenin hallinto ainakin suunnittelee tekevänsä asialle jotain.
Ja mistä rahat uudistuksiin? Muun muassa veronkorotuksista. ”Uneliaaksi Joeksi” haukutun henkilön hallinto on käynnistämässä myös suurta verouudistusta. Sillä on tarkoitus lopettaa kilpajuoksu pohjalle, jossa valtiot kilpailevat toisiaan vastaan laskemalla koko ajan verojaan. Ainoat tästä hyötyneet ovat suuryritykset, jotka ovat välttyneet osin kokonaan verojenmaksusta.
Voisi väittää, että nyt Biden on osoittautumassa siksi vallankumoukselliseksi, joka Obaman itse asiassa piti olla. Politiikkaa tehdään luonnollisesti ajassa, ja nyt aika suosii progressiivista keynesiläisyyttä ja osin valtiojohtoista talouspolitiikkaa. Iso valtio on koronakriisin myötä tekemässä paluuta.
Se ei kuitenkaan poista mielenkiintoista paradoksia. Kun presidentti puhuu kauniisti, päätyy hän helposti historiankirjoihin suurena johtajana. Obaman lisäksi näin kävi John F. Kennedylle. Hänetkin muistetaan.
Kennedyn salamurhan jälkeen presidentiksi nousi Lyndon B. Johnson. Hänet muistetaan parhaiten siitä, että hänen valtakautensa aikana Yhdysvallat ajautui täysimittaiseen sotaan Vietnamissa.
Harvempi muistaa, että Johnson ajoi myös läpi suuria sosiaalisia uudistuksia ja kansalaisoikeusuudistukset, joilla tummaihoisille annettiin viralliset kansalaisoikeudet.
Bidenin hallinto on ensimmäinen vuosikymmeniin, joka yrittää tarttua Yhdysvaltoja repivään eriarvoisuuteen. Samalla se on kiinnittänyt huomiota myös ilmastokriisiin ja luontokatoon.
Jää lopulta tietysti nähtäväksi, mitä Biden saa lopulta tehtyä. Mutta unelias hän ei alun perusteella ole.
Lopuksi on vielä hyvä pohtia, miksi Bidenin hankkeita ei maailman johtavissa tiedotusvälineissä juurikaan vastusteta. Yleensä veronkorotukset ja valtion roolin kasvattaminen eivät saa suurta vastakaikua esimerkiksi Economistin sivuilla.
Onko Joe Biden hämännyt myös niitä? Kun kaikki pitävät miestä mukavana sentristinä, voidaan hänen politiikkansa hyväksyä helpommin. Vaikka politiikka ei olisikaan sentrististä.
Kirjoittaja on KU:n päätoimittaja.
Kirjoitusta varten ajatuksiaan tarjosivat Sosten ekonomisti Jussi Ahokas ja tutkija Antti Alaja. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakkaa pitää kiittää Johnsonin ja Kennedyn vertailusta.
uutiskirje 
