Peik Johansson kirjoittaa kiinnostavia artikkeleita kehitysmaista. Jutussaan Tansanian juuri menehtyneestä presidentistä John Magufulista (1.4.)hän kuitenkin yllättävän yksipuolisesti demonisoi länsitiedotusvälineiden tapaan Tansanian Chama Cha Mapinduzin eli Työväenpuolueen demokraattisilla vaaleilla valitun presidentin ja mitätöi hänen elämäntyönsä.
Kirjoitan itsekin kuten myös Johansson toisen käden tietoa. Kertomani perustuu kuitenkin pitkäaikaiseen ja syvään Afrikan tuntemukseeni ja tapaani toimia ja hankkia tietoa. Olen käynyt Afrikassa liki viisikymmentä kertaa, asunut siellä yhteensä kuusi vuotta, ollut työssä neljä vuotta ja minulla on myös perhesuhteita. Kokemukseni sijoittuvat aikavälille 1982–2016.
Magufulin presidenttikautta sain seurata 2015–2016. Magufuli aloitti välittömästi valtaan tultuaan erittäin laajat teiden ja rautateiden rakennustyöt, jotka tehtiin ripeään tahtiin. Tämä ei ole mitätön saavutus maassa, jossa kulkuyhteyksien puute rajoittaa huomattavasti ihmisten jokapäiväistä elämää, leivän hankkimista ja pienen tai isomman liiketoiminnan harjoittamista ja yleensäkin kaikkea kehitystä.
Ei sitä täällä tiedä, jos ei näe. Sairaalassa vauvan kampurakipsi piti vaihtaa viikon välein ja äidiltä kysyttäessä matkan pituutta kotoa sairaalaan hän vastasi:”Kolme tuntia”. Hänen piti kävellä lapsi selässä kolme tuntia suuntaansa, kilometreistä ei savannilla tietoakaan!
Samoin Magufuli aloitti ripeästi korruption kitkemisen ja haamutyöntekijöiden ja vetelehtijöiden erottamisen julkisesta hallinnosta. Hän pisti myös ulkomaiset kaivosyhtiöt ahtaalle. Kun siihen asti vieraspääoma oli sanellut arvokkaiden raaka-aineiden kuten kullan hinnan, tilanne muuttui Magufulin vaikutuksesta myyjän eli Tansanian eduksi. Samoin laadittiin laki, että vierasyhtiöiden pitää maksaa veroja.
Magufuli joutui länsimaiden ja länsimaisen median ja propagandan hampaisiin myös kieltäytymällä IMF:n suosittelemista lainoista. Myös lukuisat siihen asti eurooppalaisten hallitsemat rakennuskontrahdit annettiin brittien, ruotsalaisten ja tanskalaisten sijasta kiinalaisille.
Koronaviruspandemian hoidosta Tansaniassa tuli Magufulin mustamaalaajille viimeisin poliittisen propagandan ase. En pysty olemaan sitä enkä tätä mieltä, mikä on Magufulin väitetty ignoranssi ja mikä on totuus. Sen tiedän, että uskonnollisen erittäin vuolaan fraseologian viljely kaikessa puheessa on afrikkalaisille täyttä arkipäivää, normaalipuhetta. Jos Magufuli halusi lohduttaa ja antaa toivoa kansalleen rukouksin, oliko se hänen koko asiantuntemuksensa asiasta?
Tansanialaisilta olen kuullut, että koronavirustilanne ei ole lähellekään yhtä paha kuin Euroopassa ja monella muulla alueella maailmassa. Entisestä työpaikastani raportoidaan, ettei se oleellisesti rajoita heidän elämäänsä, samoin olen kuullut muualta. Tansania on hyvin köyhä maa, eivätkä ihmiset matkusta paljoa johtuen sekä liikenneyhteyksien että rahan puutteesta.
Köyhyydestä huolimatta Tansaniassa ei asuta laajasti slummeissa, vaan maaseudulla tai pienissä väljähköissä taajamissa tai kylissä. Korona kuulostaa olevan yksi vitsaus muiden joukossa, eikä ehkä edes pahimmasta päästä, kun kuolema niittää satoa aidsin, malarian, ripulin, keuhkokuumeen ja muiden infektiotautien muodossa, ja lisäksi on lasten aliravitsemus yleistä. Synnytykseen kuollaan liian usein.
Magufulin seuraajalle Mama Samia Suluhulle toivomme kaikki onnea vaativassa tehtävässään.
Ulla Maija Ritanen
Kuopio
lehti 