Jotain on selvästi tapahtumassa Suomessa, Euroopassa ja maailmassa. Ensimmäisen kerran sitten Berliinin muurin murtumisen on kylmiin markkinavoimiin uskova talousjärjestys saanut haastajan.
Eri puolilla maailmaa on marssittu kapitalismia vastaan. Ei ole ihan selvää, minkä puolesta, mutta jokin mitta on täyttynyt. Pääoman globalisaatio on synnyttänyt vastavoiman, jonka yksi ilmentymä on Euroopan nopeimmin leviävä kansanliike Attac. Suomeen se perustetaan viikon kuluttua.
Ranskan Attaciin liittyi vajaassa kahdessa vuodessa 25 000 jäsentä ja järjestö on levittäytynyt sen jälkeen ympäri Eurooppaa. Suomessa Attacia ryhdyttiin virittelemään tammikuussa. Nyt sen sähköpostilistalla on yli tuhat osoitetta ja jäseniäkin on jo lähes 500.
Uusliberalismi on käsitys maailmasta, jossa talous määrää ja on vain yksi vaihtoehto.
Vastaiskun taustalla on ehkä se, että markkinavoimien yksipuolinen valta ei ole enää vain sellaista, joka koskee vain kehitysmaita ja jota täällä lännessä voidaan seurata ulkopuolelta. Talouden globalisaation kielteiset puolet kokee jokainen, jonka työtahti on kiristynyt äärimmilleen tai joka näkee peruspalvelujen murenevan ympärillään.
Turvattomuus ja vaihtoehdottomuus ovat saavuttaneet lakipisteensä.
– Olemme uudelleen valtaamassa takaisin yhteiskunnallisia ja demokraattisia perspektiivejä, sanoo Suomen Attacin keskeisiin puuhamiehiin kuuluva Mikael Böök.
Yhä useammin kysyn itseltäni…
– Yhä useammin kysyn itseltäni, miksen voi muuta kuin voimattomana seurata kaukaisten maiden kurjuutta tv-dokumenteista? Miksi minun on hyväksyttävä, että kuluttamani tuotteet tuotetaan epäinhimillisissä olosuhteissa? Miksi juuri me länsimaalaiset elämme taloudellisesti etuoikeutetuissa olosuhteissa muihin nähden? En enää hyväksy luonnonlakeihin nojaavia vastauksia näihin kysymyksiin. Globaalia järjestelmää – myös taloutta – pyörittävät ihmiset. Ei ole mitään syytä, miksei se voisi toimia toisin.
Näin pohtii Attacin perustamistyöryhmän jäsen Eeva Luhtakallio pienen Attac-historiikin esipuheessa. Ruotsalaisen journalistin Bim Clinellin kirja on suomeksi julkaistu Liken ja Rauhanpuolustajien Pystykorva-sarjassa Leena Nilssonin suomentamana.
”Pullamössösukupolveen” itsensä mieltävän Eeva Luhtakallion mukaan uusliberalismin selkein poliittinen saavutus on demokratian kriisin ja epäoikeudenmukaisuuksien syventäminen.
– Miten laittaa kapuloita uusliberalistisen politiikan rattaisiin Suomessa? hän kysyy niin kuin tuhannet ovat parina viime vuotena kysyneet itseltään omissa maissaan.
Kuinka on mahdollista…
Kansalaisjärjestöaktiivi Mika Rönkkö pohtii, mistä se syntyy, että jokin kriittinen vaihe ylitetään ja kansalaisliike saa voimaa purjeisiinsa. Ja miksi se tapahtui juuri tänä talvena Pohjoismaissa? Ranskankielisessä maailmassa Attac-liike levisi jo 1990-luvun puolella.
Olennainen vastaus löytyy ehkä kysymyksestä, jonka Bim Clinell esittää:
– Kuinka on mahdollista, että rikkaiden ja köyhien välinen kuilu suurenee sosiaalidemokraattien hallitsemassa Ruotsissa ja Suomessa?
Mika Rönkkö osallistui talvella Brasiliassa pidettyyn Maailman sosiaalifoorumiin, joka pidettiin yhtä aikaa Davosin Maailman talousfoorumin kanssa. Sosiaalifoorumi ja Attac-liike ovat Rönkön mielestä nostamassa globalisaatiokriittistä reaktiivista liikettä proaktiiviseksi liikkeeksi.
– Pyritään tuomaan rakentavia ehdotuksia siitä, kuinka globaalia hallintajärjestelmää tulisi kehittää ja minkälaisia vaihtoehtoja on markkinoiden vapaudelle.
Ideologia kriisissä, järjestelmä ei vielä
Mutta onko uusliberalismi todella joutunut puolustuskannalle? Onko siitä todellisuudessa mitään merkkejä?
Mika Rönkön mukaan on. Esimerkiksi se, että Maailman kauppajärjestö WTO on ollut kriisissä Seattlen kokouksesta lähtien.
– Seattlessa törmäsi vastakkain kaksi eri käsitystä maailman järjestämisen tavasta. Siellä oli hyvin uusliberalistinen Euroopan komission ajama käsitys, että pitää olla täysin vapaat rajat. Se törmäsi lähinnä kehitysmaiden käsitykseen siitä, että on saatava jonkinlaisia suojamekanismeja täysin sääntelemättömille markkinavoimille.
Mikael Böök muistuttaa, että uusliberalismi on ideologiaa, vaikka sitä ei sellaiseksi ole ymmärretty.
– Mutta nyt ymmärretään. Ja toiseksi se on järjestelmä.
– Kun sanotaan, että uusliberalismin aika on ohi, niin tämä ideologia ei ole enää edes kriisissä, vaan sen aika on selvästi ohi. Mutta tietenkään se järjestelmä ei ole vielä ohi.
Kriisi tulee Böökin mielestä näkyviin juuri siksi, että arkielämästä voidaan tehdä kytkentöjä globaaliin kehitykseen ja vasta nyt ihmiset alkavat tiedostaa vaikutussuhteita.
– Postikonttoreiden lakkauttaminen ja tämä säälimätön julkisten palveluiden tuhoaminen 1990-luvulla on sitä uusliberalismia, sitä järjestelmää ja se on kriisissä ja sitä tullaan haastamaan.
– Globalisaatio on tullut niin lähelle tavallista ihmistä, että he haluavat ilmaista vastustuksensa sille. Ja Attac on yksi kanava siinä.
Sehän on politiikkaa
Eeva Luhtakalliokin pitää ongelmana sitä, että uusliberalismi koetaan jotenkin epäpoliittiseksi. Että markkinat ja harjoitettu globaali talouspolitiikka olisivat pikemmin luonnonlaki kuin ihmisten luoma järjestelmä.
Uusliberalismin leimaa lyödään joka paikkaan joskus ehkä turhankin kevyellä kädellä, mutta Luhtakallio puoltaa käsitteen käyttämistä.
– Silloin se saa jonkin politiikan leiman ja pystytään ainakin vähän murtamaan tätä neutraalin ja luonnonlain kuvaa. Minä puhun mieluummin uusliberalistisesta talouspolitiikasta kuin markkinoista, koska se kertoo, että kyseessä on jokin politiikka.
Mika Rönkkö korostaa, että uusliberalismi on enemmän kuin talouspolitiikkaa. Se on näkemys maailmasta, jossa talous määrää ja tietty tapa järjestää taloutta on välttämätön. Ja kuitenkin kyse on vain yhdestä vaihtoehdosta järjestää taloutta.
”Race to the bottom”
Mika Rönkkö huomauttaa, että velkakriisin myötä globalisaation haittapuolista on kehitysmaissa kärsitty jo parikymmentä vuotta. Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro sanookin, että aikaisemmin kehitysmaaliikkeessä puhuttiin tavallaan maapallosta, jossa olivat ”me ja te” eli pohjoisen ja etelän kehityskulut olivat erilaiset.
– Yhtäkkiä on tajuttu, että me pystymme puhumaan kehitysmaiden kansalaisjärjestöjen kanssa tismalleen samoilla termeillä samoista kehityskuluista, jotka tapahtuvat täällä meidän lähiympäristössämme ja jotka tapahtuvat siellä.
– Aikaisemmin kuviteltiin, että on ikään kuin kaksi todellisuutta. Nyt havaitaan, että on oikeasti globaali kansalaisjärjestöyhteisö, joka pystyy keskustelemaan tasavertaisesti näistä kysymyksistä.
Tähän vaikuttaa se, että teollisuusmaissa on käynnissä ilmiö, jota kutsutaan käsitteellä ”race to the bottom.” Kilpaillaan siitä, kuka tuottaa halvimmalla, ja se koskettaa hyvin laajoja työntekijäpiirejä.
Aika on kypsynyt
Mikael Böökin mukaan tässä ajassa uutta ja myönteistä on se, että on olemassa kansalaisliike, joka puuttuu globaaliin politiikkaan ja keskustelee siitä. Attac haluaa edistää sitä, että yhä suurempi joukko ihmisiä ja kansanedustajia on mukana muotoilemassa maailman tulevaisuutta.
– Kun me puhumme siitä, että pääomavirrat tulee saattaa demokraattiseen hallintaan, niin mitä se voi tarkoittaa muuta kuin jotain, joka muistuttaa meidän tuntemiamme demokraattisia instituutioita. Muun muassa kansanedustuslaitoksia.
– Esimerkiksi kysymys Tobinin verosta aktualisoi kysymyksen, ei nyt maailmanhallituksesta, mutta jonkinlaisesta kansainvälisestä demokraattisesta laitoksesta. Aika on kypsynyt näille asioille, Mikael Böök vakuuttaa.
– Attac ei ole taianomainen vastaus maailman epäoikeudenmukaisuuteen, mutta se on näkyvä yritys kysyä nämä kysymykset ääneen. Levittämällä tietoa ja tietoisuutta globaalin talousjärjestelmän mekanismeista ja maailmanlaajuisista vaikutuksista se töytäisee liikkeelle lumipalloja, jotka kasvaessaan tavoittavat ja vakuuttavat yhä useampia ihmisiä. Globalisoituneessa informaatioyhteiskunnassa vain tiedon avulla voi vaikuttaa tehokkaasti ja vain konkreettisin vastaehdotuksin saadaan aikaan pysyviä muutoksia, Eeva Luhtakallio kirjoittaa.
uutiskirje 