Eduskunta hyväksyi joulukuussa 10 miljardin euron tilausvaltuuden nykyisten Hornet-hävittäjien suorituskyvyn korvaamiseksi täysimääräisenä. Tosiasiassa hinta on paljon suurempi, todetaan tänään julkaistussa kirjassa Raportti uusien hävittäjien hankinnasta (Into). Yli 30 asiantuntijan kokoomateoksen on toimittanut kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.).
Kiljunen perusteli keskiviikkona kirjaa sillä, että HX-hanke on Suomen historian suurin yksittäinen julkinen investointi. Silti siitä ei juuri käydä julkista keskustelua.
Kirjassa verrataan Hornetien hankintahinnan vuosina 1992–1994 olleen nykyeuroina 3,4 miljardia. 10 miljardia euroa vastaa 190 Hornetin kapasiteettia.
Yhden HX-hävittäjän laskennallinen ostohinta on noin 170 miljoonaa euroa. Kiljunen vertasi kirjan julkistamistilaisuudessa lukua Helsingin Meilahteen 2018 valmistuneeseen lastensairaalaan, jonka rakennuskustannukset olivat 185 miljoonaa euroa.
10 miljardia on kuitenkin vasta alkua. Kirjassa väitetään, että ero hävittäjäkandidaattien ylläpito-, huolto- ja käyttökuluissa saattaa olla jopa nelinkertainen. Elinkaarikustannus saattaa eri hävittäjillä olla matalimmillaan 20 miljardia ja korkeimmillaan 40 miljardia euroa.
Raportissa kysytään, pärjäisikö Suomen maanpuolustus vähemmällä. Tätä perustellaan erityisesti sillä, että miehitetyt monitoimihävittäjät ovat nopeasti vanhenevaa sotateknologiaa. Viime vuosikymmenten sodissa hävittäjien osuus pudotuksista on ollut 0-3 prosenttia. Ilmatorjunta ja ohjukset pudottavat hyökkäävät koneet.
Hyökkäyksellisestä pelotteesta vastatoimia
Eversti evp. Pekka Visuri kirjoittaa raportissa, että Suomen alue ei nykyisin tai lähitulevaisuudessakaan ole suurvalloille strategisesti kovinkaan tärkeä mahdollisena intervention kohteena tai läpikulkualueena. Hänen mukaansa on aiheellista pohtia, voivatko Suomen omat toimet vaikuttaa niin, että alueemme koettaisiin uhkaavana.
”On kysyttävä, millaisella ilmapuolustusjärjestelmällä parhaiten tuetaan Suomen turvallisuuspolitiikkaa ja maanpuolustusta. Kun päämääränä on ensi sijassa estää sotaan ja hyökkäysten kohteeksi joutuminen, tulee järjestelmän olla luonteeltaan puolustuksellinen. Siten vähennetään todennäköisyyttä joutua mukaan muualla alkaneisiin sotiin tai sotilaallisiin kriiseihin, joiden vaikutukset voivat heijastua Suomeen”, Visuri kirjoittaa.
”Jos ilmapuolustus rakennetaan hyökkäyskykyyn perustuvaksi tai hyökkäykselliseksi pelotteeksi, on se omiaan herättämään vastatoimia”, hän jatkaa.
Rynnäkköhävittäjiä ollaan hankkimassa käytännössä Venäjää vastaan. Visuri toteaa, että vastatoimet ovat automaattisesti odotettavissa niiden käytön estämiseksi. ”Ohjukset lähtevät salamannopeasti ennalta tiedusteltuihin maaleihin, esimerkiksi tutka-asemille ja lentokentille.”
Hävittäjien sijaan torjuntaohjuksia
Pitkän linjan HX-kriitikko, eversti evp. Ahti Lappi kysyy, mihin rynnäkköhävittäjien tuomaa hyökkäyskykyä edes tarvitaan. Tuskin aikomuksena on hyökätä valtakunnan rajan yli? Voiko alivoimainen edes hyökätä lentokoneilla ilmaylivoimaista vastaan? Lappi jatkaa kysymyksiään.
Hänen mukaansa sotakokemukset osoittavat, että monitoimihävittäjän suorituskykyä on korvattu ja voidaan meilläkin korvata kustannustehokkaammilla välineillä ja menetelmillä. Lappi on puhunut satsaamisesta hävittäjien sijaan ilmatorjuntaan.
Hänen vaihtoehtonsa on tämä:
Varsinainen ilma- ja ohjuspuolustus pitää hoitaa torjuntaohjuksilla ja muilla ilmatorjunta-aseilla. Niitä tarvitaan lisää.
Lentotiedustelu ja -tulenjohto on järkevää toteuttaa lennokeilla ilman riskiä menettää kallis hävittäjäkone pilotteineen. Maavoimilla lennokkeja jo on.
Lentorynnäköt ja -pommitukset (vastaiskut) voidaan korvata maasta laukaistavilla tykistöohjuksilla ja -raketeilla sekä aseistetuilla lennokeilla ilman henkilötappioriskiä.
Suomen merialuetta voidaan valvoa lennokeilla ja puolustaa meritorjuntaohjuksilla.
Aidosti auki enää konetyyppi
Kimmo Kiljunen myönsi kirjan julkistamistilaisuudessa, että päätös isosta linjasta on tehty jo ajat sitten. Ainoa aidosti auki oleva asia on päätös konetyypistä, jonka valtioneuvosto tekee syksyllä.
Silloin vaihtoehdot ovat entistäkin tiukempi sidos Yhdysvaltoihin, yhteistyö Ruotsin kanssa tai sitoutuminen eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehittämiseen, Kiljunen luetteli vaihtoehdot.