Feministinen taloustiede pyrkii laajentamaan taloustieteen kysymyksiä talouskasvusta ja julkisen talouden tasapainosta sukupuolten väliseen epätasa-arvoon, kehittämään tilastoja ja mittareita sukupuolet ja sukupuolille painottuneen työn huomioivaan suuntaan. Yksi suurimmista kysymyksistä feministisen taloustieteen kentällä on hoivatyön hinta. Feministisen taloustieteen tutkimus pyrkii keskittämään kysymykset kaikkien sukupuolten hyvinvointiin yhteiskunnassa ja kyseenalaistaa tietyt valtavirtataloustieteen oletukset sosiaalisista konstruktioista.
Feministinen taloustiede pyrkii haastamaan makrotaloustieteen keskiössä olevan talouskasvun maksimoinnin roolia. Feministinen taloustiede ei keskity vain naissukupuoleen vaan huomioi koko intersektionaalisen feminismin spektrumin. Tutkimuskentällä keskitytään myös kysymyksiin ihmisten kykenevyydestä pyrkiä kohti hyvinvointia, ei pelkästään vapauteen pyrkiä kohti hyvinvointia, kuten tapahtuu valtavirtataloustieteessä.
Miksi feminististä taloustutkimusta tarvitaan? Niin kauan, kun taloustiedettä nostetaan talouspoliittisessa keskustelussa jopa keskiöön, taloustieteessä tulisi myös huomioida tasa-arvoon ja sen maksimointiin keskittyvä koulukunta.
Feministinen taloustiede pyrkii haastamaan makrotaloustieteen keskiössä olevan talouskasvun maksimoinnin roolia.
Suomessa feministisiä taloustieteilijöitä ei juurikaan ole. Tämä on kummallista, koska feminististä taloustiedettä on tutkittu kansainvälisesti jo 1980-luvulta asti. Tunnetuimpia feministisen taloustieteen tutkijoita ovat muun muassa uusiseelantilainen Marilyn Waring, jota pidetään feministisen taloustieteen oppiäitinä. Kirjassaan If women counted (1988) Waring kritisoi talouden tilinpidon tilastointia ja mittaristoa naissukupuolta laiminlyövänä. Muita tunnettuja feministisiä ekonomisteja on amerikkalainen Nancy Folbre, intialainen Aartya Sen ja amerikkalainen Julie A. Nelson.
Henkilökohtaisesti lasken feministiseen talouspolitiikkaan kysymykset tasa-arvosta ja myös ilmastovaikutuksista, koska niiden molempien painoarvo tuntuu talouspolitiikassa jäävän markkinaliberalismin jalkoihin. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on mainittu jo 2010-luvulla luotu rakenne, ”jossa ministeriöissä toimivat tasa-arvotyöryhmät edistävät sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti kuten tasa-arvolaki edellyttää.” Ohjelmassa huomautetaan kuitenkin, että sukupuolinäkökulman vakiintuminen avainprosesseihin, kuten budjetointiin, ei ole onnistunut toivotulla tavalla.Tämän tunnistetaan johtuva muun muassa resursseista, osaamisesta ministeriöissä sekä sukupuolet huomioivan tilastoinnin puutteesta.
Ohjelmassa on lueteltu selkeästi ongelmakohtia, joita tasa-arvon huomioimiseksi talouspolitiikassa voidaan kehittää. Resurssit ja feministisen talouspolitiikan osaaminen ministeriöissä ja erityisesti valtiovarainministeriössä on avainasemassa. Tilastojen kehittäminen on välttämättömyys sille, että tarpeellista tietoa kehityskohteista saadaan ja tarpeellisia poliittisia instrumentteja pystytään kehittämään. Lopuksi tasa-arvotavoitteet tulee integroida osaksi talouspolitiikkaa.
Kirjoittaja on SAK:n ekonomisti.
lehti 