Ison-Britannian työväenpuolueen puoluekokous pidettiin Brightonissa Englannissa 25.–29. syyskuuta. Puoluekokous oli 17 kuukautta sitten valitulle puheenjohtaja Keir Starmerille ensimmäinen mahdollisuus esiintyä paikan päällä puoluekokoukselle, sillä viime vuoden kokous pidettiin koronaviruspandemian vuoksi pitkälti internetissä.
Tämän vuoden puoluekokous vaikutti lähinnä vahvistavan niitä negatiivisia käsityksiä, joita työväenpuolueen tilanteeseen nykyisellään liitetään, eikä Starmerin oma käytös vaikuta niitä muuttavan. Seuraavana on lueteltuna viisi keskeisintä syytä, miksi Starmer on epäonnistunut puoluejohtajana.
Syy numero 1: Politiikan ja opposition puute
Mitään listatuista syistä ei ole mahdotonta muuttaa.
YouGovin teettämän mielipidetutkimuksen mukaan 60 prosenttia briteistä on sitä mieltä, että Starmer on epäonnistunut selkeän vision luomisessa työväenpuolueelle.
Työväenpuolueen äänestäjistä tätä mieltä on 55 prosenttia, eli puoluekannatus ei näytä merkittävästi vaikuttavan tulokseen. Puolueen vasemmistosiipi on kritisoinut puheenjohtajaa poliittisen aloitteen puutteesta, mutta kyselytutkimus todistaa, että kritiikissä ei ole kyse vain sisäisestä oppositiosta.
Puoluekokouksessa Starmer vastusti suurinta osaa keskeisistä politiikka-aloitteista. Näihin kuuluivat muun muassa Iso-Britannian energiantuottajien kansallistaminen sekä 15 punnan minimituntipalkka.
Erityisen silmiinpistävää näiden aloitteiden vastustamisesta tekee se, että hakiessaan puheenjohtajaksi Starmer väitti tukevansa niitä. Tässä puoluekokouksessa hän tosin totesi, että on valmis rikkomaan lupauksensa, jos se auttaa äänestetyksi tulemisessa]. Jää nähtäväksi, kuinka tämä resonoi äänestäjien kanssa.
Vain päivä sen jälkeen, kun Starmer oli lausunut kokouksessa, että ”nyt ei ole aika miettiä yritysten kansallistamista”, konservatiivien johtama hallitus otti julkiseen hallintoon Southeastern-rautatieyhtiön. Työväenpuolueen politiikka jää äänestäjille epäselväksi, kun se näyttäytyy lähes konservatiiveja oikeistolaisempana.
Syy numero 2: Puolueen vieminen keskustaan
Kansallistamisen vastustaminen ei ole ainoa tapa, jolla Starmer on lähtenyt viemään puoluetta keskustaan. Puoluekokouksessa vilauteltiin jälleen Tony Blairin aikaista slogania ”tough on crime, tough on the causes of crime” – ankaria rikollisuudelle ja rikollisuuden syille.
Starmer kritisoi työväenpuolueen vuoden 2019 vaaliohjelmaa, ja korosti, että seuraavissa vaaleissa hän haluaa ohjelman ”joka on vakavasti otettava suunnitelma hallitukselle”. Tämä on tapa kritisoida vuosien 2017 ja 2019 selkeän vasemmistolaisia ohjelmia, ja asemoida puolue lähemmäs Tony Blairin aikoja.
On kuitenkin epäselvää, mitä hän tarkalleen kritiikillään tarkoitti. Yksi ohjelman vähiten pidetyistä kohdista oli sen kannatus uudelle brexit-äänestykselle – mutta tämä oli linja, jota Starmer itse ajoi.
Syy numero 3: Puolueen sisäisten ristiriitojen voimistaminen
Starmer nousi johtoon korostaen, kuinka haluaa korjata puolueeseen Jeremy Corbynin kaudella syntyneen railon oikeisto- ja vasemmistosiiven välillä. Tämä on kuitenkin paljastunut pelkäksi sanahelinäksi, sillä todellisuudessa Starmer on iskenyt kovaa vasemmistoa vastaan.
Näkyvin erottaminen, jonka puolue on tehnyt, oli Corbynin hetkellinen erottaminen puolueesta. Hänet palautettiin myöhemmin jäseneksi, mutta vieläkään hän ei ole osa parlamentaarista työväenpuoluetta, vaan istuu Westminsterissä käytännössä itsenäisenä kansanedustajana.
Toinen näkyvä erottaminen on ollut sosialistiksi itseään kuvaavan elokuvaohjaajan Ken Loachin erottaminen. Loach erotettiin, sillä hän ei suostunut irtisanoutumaan työväenpuolueesta erotetuista järjestöistä.
Erotetut järjestöt olivat puolueen vasemmistofraktioita, jotka kannattivat Corbynia puheenjohtajaksi. Corbynin toimiessa johtajana hänen pelättiin ”puhdistavan” puolueen oikeistosiiven, mutta mitään tällaista ei tapahtunut. Sen sijaan Starmerin otteet ovat olleet rajuja, eikä vasemmiston pelko ”puhdistetuksi” tulemisesta ole kaukaa haettu.
Selkeän vasemmistolaisten fraktioiden lisäksi Starmer ei ole ollut myötämielinen työväenpuolueen nuorille jäsenillekään. Young Labour on perinteisesti pitänyt konferenssin ennen puoluekokouksen alkua, mutta puolueen pääsihteeri David Evans oli tänä vuonna evännyt sen heiltä, kertoi YL:n puheenjohtaja Jessica Barnard twitterissä.
Emopuolue ei ole suostunut käymään keskustelua nuorisojärjestön kanssa, vaan on ympäripyöreästi luvannut antaa lisää resursseja nuorisojärjestölle itse puoluekokouksessa, mutta on sen jälkeen jättänyt antamasta lainkaan lisätietoa ja ollut vastaamatta viesteihin.
Syy numero 4: Puoluedemokratian vastustaminen
Pitääkseen huolta, etteivät sisäiset ristiriidat ratkea avoimella keskustelulla, vaan pelaamalla poliittiset vastustajat ulos, Starmer on vastustanut useita puoluedemokratiaa lisääviä aloitteita. Hän pyrki puoluekokouksessa muuttamaan tapaa, jolla puoluejohtaja valitaan. Corbyn valittiin selkeästi jäsenistön äänillä puoluejohdon toiveiden vastaisesti, ja Starmer tahtoo pitää huolta, ettei näin käy uudestaan.
Nykyisessä järjestelmässä jokaisella puolueen jäsenellä on yksi ääni. Starmer olisi tahtonut ottaa käyttöön aiemman puheenjohtajan Ed Milibandin kaudella poistuneen mallin, jossa työväenpuolueen jäsenet olisivat vastanneet yhtä kolmasosaa äänistä, kansanedustajat toista ja ammattiliitot kolmatta. Mallissa valta painottuu selkeästi harvalukuisempien kansanedustajien käsiin.
Esitys sai paljon kritiikkiä etenkin puolueen vasemmalta laidalta, eikä saanut myöskään ammattiliittojen kannatusta. Sen sijaan työvaliokunnassa meni läpi liuta pienempiä uudistuksia, kuten se, että kansanedustajista 20 prosenttia on tuettava puolueen puheenjohtajaa siinä missä luku on ennen ollut kymmenen.
Lisäksi puolueen jäsenen on tullut olla jäsenenä vähintään kuuden kuukauden ajan voidakseen äänestää puheenjohtajasta. Uudistuksilla halutaan selkeästi estää puolue-eliitin ulkopuoliset ehdokkaat, mutta se saattaa myös vähentää kiinnostusta liittyä puolueen jäseneksi. Uudistukset menivät niukasti läpi myös puoluekokousedustajien keskuudessa, 53,67 % äänestettyä puolesta ja 46,33 % vastaan.
Syy numero 5: Karisman puute
Viimeisimpänä syynä työväenpuolueen horjuvaan asemaan Starmerin johdon aikana on puheenjohtajan oma karismattomuus. Jos Starmer ei ole onnistunut tuomaan esille visiotaan politiikastaan, ei hän ole sellaista saanut tehtyä persoonansakaan suhteen. Edellinen johtaja Corbyn jakoi vahvasti mielipiteitä, mutta jos hänellä oli paljon vihollisia, oli hänellä myös runsaasti faneja. Starmer on asemoinut itsensä pääasiassa antiteesinä Corbynille sekä politiikan että persoonan suhteen, onnistumatta luomaan kuvaa itsestään puolueen sisäisen skisman ulkopuolella.
Mitään listatuista syistä työväenpuolueen huonoon tilanteeseen ei ole mahdotonta muuttaa. Ongelma piilee siinä, että Starmer on haluton muuttamaan näitä, sillä syyt hänen epäonnistumisiinsa – kuten puolueen vieminen keskustaan ja puoluedemokratian heikentäminen – ovat myös hänen keskeisiä tavoitteitaan.
Vuonna 2017, Corbynin ollessa vallassa, puoluejohtajaa kritisoitiin matalasta kannatuksesta, sanoen, että puolue johtaisi kannatuskyselyissä, jos johtaja olisi kuka tahansa muu. Tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut Starmerin kaudella. Ei riitä, että työväenpuolue ja sen johtaja keskittyvät erottumaan edeltäjästään, vaan on tarjottava ihmisille mitä he haluavat. Tässä Starmer ei ole onnistunut.
uutiskirje 
