Vasemmistoliitto, minne menet?
Sarjassa pohditaan vasemmiston ongelmia ja tulevaisuutta.
Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995. Jäsenyys aiheutti suomalaisessa vasemmistossa eripuraa. Vasemmistoliitto ei ottanut virallista kantaa jäsenyyden puolesta eikä vastaan, sillä vaikka puolueen johto oli EU-jäsenyyden kannalla, puolueessa vaikutti myös näkyviä jäsenyyden vastustajia.
Kansan Uutiset oli ottanut jo vuonna 1993 silloisen päätoimittajansa Yrjö Raution ja johdolla kantaa EU-jäsenyyden puolesta. Kun eduskunta lopulta äänesti EU-jäsenyydestä, vasemmistoliiton 19 kansanedustajasta seitsemän äänesti jäsenyyttä vastaan.
EU-vastaista linjaa edustanut pitkän linjan vasemmistolainen euroskeptikko Esko Seppänen sai Suomen ensimmäisissä eurovaaleissa vuonna 1996 kaksi kolmasosaa kaikista vasemmistoliitolle annetuista äänistä, yhteensä 152 216 ääntä. Tämä tulkittiin vasemmistoliiton kentän laajaksi tueksi Seppäsen edustamalle EU:ta vastustavalle linjalle.
Seppänen istui Euroopan parlamentissa 14 vuotta ja edusti politiikassa ja julkisuudessa johdonmukaisen euroskeptistä linjaa. Vasemmiston Eurooppa-politiikka henkilöityi pitkälti Seppäseen, joka oli vasemmistoliiton ainoa meppi vuosina 1999–2009.
Euroskeptisyydestä kohti
rakentavaa eurokritiikkiä
Suomi on ollut EU:n jäsen nyt 25 vuotta, ja asenteet jäsenyyttä kohtaan ovat täysin päinvastaiset. Vasemmistoliiton äänestäjät ovat nykyään selkeästi EU-myönteisempiä kuin suomalaiset keskimäärin.
Vasemmistoliiton äänestäjät ovat nykyään selkeästi EU-myönteisempiä kuin suomalaiset keskimäärin.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan vuonna 2020 teettämässä kyselytutkimuksessa 64 prosenttia vasemmistoliiton äänestäjistä piti Suomen EU-jäsenyyttä hyvänä asiana. Koko Suomen väestöstä EU-jäsenyyteen myönteisesti suhtautuu 58 prosenttia.
Vasemmistoliiton äänestäjät suhtautuvat EU:hun myönteisemmin kuin perussuomalaisten, KD:n, keskustan tai RKP:n äänestäjät. Vastaavasti vain 9 prosenttia vasemmistoliiton äänestäjistä suhtautuu kielteisesti Suomen EU-jäsenyyteen. Pienempi osuus on vain keskustalla (8 %), kokoomuksella (2 %) ja vihreillä (2 %).
Onko suomalainen vasemmisto siis muuttunut euroskeptisestä EU-myönteiseksi liikkeeksi?
– Kyllä ja ei, vastaa europarlamentaarikko Silvia Modig (vas.). Modig valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi vuoden 2019 eurovaaleissa. KU haastatteli Modigia ja muita parlamentin vasemmistoryhmän jäseniä Strasbourgissa Euroopan parlamentin täysistuntoviikkojen aikana.
– Riippuu siitä, mitä ”EU-myönteisyydellä” tarkoitetaan. Vaikka suomalaiset vasemmistolaiset eivät vakavissaan aja Suomen EU-eroa tai koko unionin hajottamista, on vasemmisto edelleen eurokriittinen liike, Modig toteaa.
Hänen mukaansa EU:ta voi ja pitääkin kritisoida silloin, kun unionissa tehdään haitallisia päätöksiä.
Kaksi kriisiä
kerralla
– Ei ole järkevää pitää yllä vastakkainasettelua ”eurofiilien” ja ”euroskeptikkojen” välillä, sanoo ranskalainen meppi Manon Aubry, toinen Euroopan parlamentin vasemmistoryhmän puheenjohtajista.
– Nykyisin ryhmämme suhtautuu EU:hun pragmaattisesti ja näkee unionin joissain asioissa välineenä, jota voi käyttää edistyksellisen politiikan tekemiseen. Sellaisia ovat esimerkiksi ilmasto-, ympäristö- ja ihmisoikeusasiat. Pyrimme niissä asioissa ottamaan EU:sta kaiken hyödyn irti.
Aubry sanoo, että toisissa asioissa EU taas on vasemmistolaisen politiikan esteenä. Vasemmisto kannattaa kaikkialla Euroopassa vahvaa julkista sektoria, jonka tehtävä on palvella kansalaisia voitontavoittelun sijaan. EU:ssa taas vallalla on päinvastainen kehitys.
– Jos esimerkiksi kotimaani Ranskan hallitus haluaisi kansallistaa energiantuotannon tai liikenteen, se ei kävisi EU:lle, joka tällä hetkellä ajaa voimakkaasti julkisten toimintojen yksityistämistä.
Manon Aubry sanoo, että kun EU on selkeästi esteenä vasemmistolaisen politiikan tiellä, on vasemmiston tehtävänä painostaa EU:ta muuttamaan sääntöjään ja työntää EU:n rakenteita vasemmistolaisempaan suuntaan.
Aubryn mukaan vasemmistolainen politiikka Euroopassa lähtee siitä, että vasemmistolaiset tunnustavat kahden kriisin olemassaolon: ensimmäinen on ilmastokriisi, joka uhkaa koko planeetan elinkelpoisuutta, ja toinen on eriarvoisuuden kriisi, joka kumpuaa yhä suuremmasta tulojen ja varallisuuden keskittymisestä yhä harvemmille ihmisille.
– Vasemmisto tunnustaa näiden kahden ilmiön samanaikaisen olemassaolon, mutta myös pyrkii ratkaisemaan nämä kaksi kriisiä politiikan keinoin. Nämä ovat ilmiöitä, jotka eivät noudata kansallisvaltioiden rajoja, joten myös ratkaisujen on oltava kansainvälisiä, Aubry linjaa.
Hänen saksalainen kollegansa, ryhmän toinen puheenjohtaja Martin Schirdewan, on samaa mieltä, mutta lisää vielä kolmannen ilmiön, joka on digitalisaation mukanaan tuoma työn ja tuottavuuden muutos, joka vaikuttaa jo nyt
– Vasemmistoryhmässä tunnetaan ja analysoidaan erittäin hyvin nyt Euroopassa käynnissä olevaa työelämän ja talouden muutosta, Schirdewan toteaa.
Hänen mukaansa tämä erottaa vasemmistolaiset euroedustajat vihreistä.
– Vihreillä on hyviä ilmasto- ja ympäristökantoja, ja paljon osaamista niistä, Schirdewan sanoo.
Häm arvioi, ett’ eurooppalaisessa vasemmistossa kuitenkin tunnustetaan paremmin ilmastokriisin ratkaisemisen vaikutus muuhun yhteiskuntaan.
–Ilmasto-oikeudenmukaisuuden lisäksi meillä on tarjota visio oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta.
Vasemmisto ajaa
demokraattisempaa EU:ta
Myös Silvia Modig on huomannut vasemmiston kannattajien EU-asenteiden muuttuneen.
– Vaikka EU-jäsenyyttä pitäisi sinänsä hyvänä asiana, niin onhan EU:ssa tietysti myös ongelmia, Modig sanoo.
Hän nostaa esimerkeiksi EU:n epädemokraattisuuden sekä päätöksenteon jaon EU:n instituutioiden välillä.
EU:ssa päätöntekoa johtaa kolme instituutiota. Ne ovat EU:n toimeenpanoelin eli Euroopan komissio, jäsenmaiden hallitusten johtajista koostuva Eurooppa-neuvosto ja suorilla kansanvaaleilla valittu Euroopan parlamentti.
– Yksi ongelma on sekä minun että parlamentin vasemmistoryhmän mielestä se, että Euroopan parlamentilla, ainoalla suorilla kansanvaaleilla valitulla EU:n instituutiolla, ei ole lainsäädännöllistä aloiteoikeutta, Modig sanoo.
EU-perussopimusten mukaan Euroopan parlamentti voi vain hyväksyä tai hylätä komission laatiman säädösehdotuksen tai ehdottaa siihen muutoksia.
– Otetaan tällainen kuvitteellinen esimerkki, että komissiolta tulee esitys rakentaa vene. Parlamentti voi halutessaan päättää mitä tahansa sen veneen rakentamiseen liittyvää. Parlamentti voi päättää, minkä värinen veneestä tulee, mistä se valmistetaan tai kulkeeko se perämoottorilla vai airoilla. Ja sitten parlamentti voi tietysti hylätä koko hankkeen, Modig havainnollistaa.
– Mutta jos parlamentti on sitä mieltä, että komission olisi fiksumpaa rakentaa veneen sijasta polkupyörä, niin siihen parlamentilla ei tällä hetkellä ole valtaa. Meidän mielestämme pitäisi olla.
Komissaarit parlamentin
keskuudesta?
Toinen ongelma on Silvia Modigin mukaan Euroopan komission jäsenten eli komissaarien valinnassa. Komissaarivalinnat vahvistetaan lopulta Euroopan parlamentissa, mutta nimitykset komissaariehdokkaista tehdään kansallisissa parlamenteissa.
Vakiintuneen tavan mukaisesti komissaarinimityksen saa eduskunnan suurin puolue. Eduskunta valitsi nykyisen komissaarin Jutta Urpilaisen (sd.) komissaariehdokaaksi, koska SDP oli vuoden 2019 eduskuntavaaleissa suosituin puolue.
– Suomen EU-komissaari valitaan käytännössä eduskuntavaaleissa. Mielestäni tämä ei ole ihan demokraattista, koska eduskuntavaaleissa ihmisten äänestyspäätöksiin vaikuttavat niin paljon muut asiat kuin EU-asiat, Modig pohtii.
– Ei olisi lainkaan hassumpi ajatus, että komissaarit valittaisiin Euroopan parlamentin jäsenten keskuudesta, samalla tavalla kuin esimerkiksi Helsingin pormestaristo valitaan kaupunginvaltuuston jäsenistä. Silloin kaikki komissaarit olisivat suorilla kansanvaaleilla valittuja Euroopan parlamentin jäseniä, ja se olisi demokraattisempaa.
Eurosäännöt uusiksi ja EKP:lle laajempi mandaatti
Toistuva vasemmistolaisen eurokritiikin aihe on unionin talous- ja budjettikuripolitiikka sekä yhteisvaluutta euro.
– Euroa olen kritisoinut paljon, ja niin aion jatkossakin tehdä, Silvia Modig lupaa.
Modigin mielestä on myös käsittämätöntä, että euroa käyttävien maiden erilaiset taloudet on laitettu mukautumaan samoihin taloussääntöihin.
”Euroa olen kritisoinut paljon, ja niin aion jatkossakin tehdä.”
Vuonna 1997 sovitun vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan jäsenvaltioiden budjettialijäämä saa olla enintään 3 prosenttia kansantuotteesta. Lisäksi valtioiden julkinen velka ei saa ylittää 60:tä prosenttia kansantuotteesta.
– Se, että säännöt ovat kaikille samat, mutta jäsenmaiden talouden rakenteet ovat täysin erilaisia, synnyttää ongelmia niiden ratkaisemisen sijaan, Modig sanoo.
Hän myös huomauttaa, että velan ja alijäämän suhteen säännöt on naulattu kiinni 24 vuotta sitten.
– Maailma ja talous ovat muuttuneet tässä välissä valtavasti. Ensin tuli eurokriisi ja sitten vielä koronapandemia.
Vaikka eurossa onkin paljon aiheellista kritisoitavaa, ei Silvia Modig lähtisi sitä kuitenkaan hajottamaan tai erottamaan Suomea siitä. Hänen mielestään on järkevämpää uudistaa euroa neuvottelemalla taloussopimuksia uudelleen.
– Samalla voisi laajentaa myös Euroopan keskuspankin eli EKP:n mandaattia, Modig ehdottaa.
– EKP:n tehtävää pitäisi laajentaa koskemaan myös työllisyyden parantamista sekä päästöttömiin investointeihin kannustamista.
Nykyisin EKP:n päätavoitteena on pitää inflaatio kurissa.
Yksittäisellä mepillä on valtaa, jos sen haluaa ottaa
Silvia Modig sanoo kuitenkin, että EU-parlamentti on toisaalta myös tavallaan demokraattisempi kuin esimerkiksi Suomen eduskunta.
Suomen eduskunnassa hallitusohjelma päätetään hallitusneuvotteluissa, ja sitten ohjelmaa toteutetaan eduskuntakauden ajan, ja lait äänestetään läpi hallituspuolueiden enemmistöllä. Opposition rooliksi jää kritisoida hallituksen päätöksiä.
– Täällä Euroopan parlamentissa ei ole samanlaista jakoa hallitukseen ja oppositioon. Yksittäisellä mepillä on enemmän valtaa kuin yksittäisellä kansanedustajalla, jos sen vallan osaa ja haluaa ottaa, Modig huomauttaa.
Enemmistöt päätösten hyväksymiseksi tai hylkäämiseksi muodostuvat päätettävien asioiden ympärille.
– Euroopan parlamentissa on paljon enemmän merkitystä sillä, mitä asioita meppi osaa ja pystyykö saamaan omille tavoitteilleen tukea yli ryhmärajojen, Modig kertoo.
Punaisempia kuin punaiset,
vihreämpiä kuin vihreät
Menestyäkseen Eurooppa-politiikassa vasemmiston on pystyttävä määrittelemään itselleen oma, yhtenäinen linjansa suhteessa EU:hun. Tällä hetkellä linja on kuitenkin hajanainen ja vasemmistolaiset puolueet ympäri maanosaa ovat yhtäällä EU-myönteisiä ja toisaalla jyrkän euroskeptisiä.
Vasemmistolaisten EU-vaikuttajien mielestä eurooppalainen vasemmisto on onnistunut erottautumaan sosiaalidemokraateista vaatimalla tuntuvampia parannuksia työntekijöiden oikeuksiin ja pitämällä huolta myös freelancereiden, itsensätyöllistäjien, yksinyrittäjien ja alustatyöntekijöiden oikeuksista.
Toisaalta vasemmiston on kyettävä erottumaan edukseen myös vihreistä. Vasemmistoryhmässä vaaditaan, että EU:n on oltava edelläkävijä ympäristö- ja ilmastokriisin torjunnassa ja tunnustettava kriisin hoidon vaatimat yhteiskunnalliset muutokset.
Vasemmistoryhmän sisäiset linjaerot liittyvät yleensä EU:n valtaan ja rooliin. Eräät kansalliset vasemmistopuolueet vastustavat kaikkea unionin vallan lisäämistä, vaikka tuolla vallalla tehtäisiin vasemmiston tavoitteiden kannalta myönteisiä asioita. Jotkut vasemmistolaiset mepit ovat muun muassa vastustaneet rahoitusta Euroopan petostentorjuntavirasto OLAFille tai Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexille sillä perusteella, että niiden olemassaolo siirtää toimeenpanovaltaa kansallisilta viranomaisilta EU-tasolle.
Toisin kuin monet muut parlamenttiryhmät, Euroopan parlamentin vasemmistoryhmä on konfederatiivinen. Se tarkoittaa sitä, ettei vasemmistoryhmällä ole ryhmäkuria. Tällöin vasemmistolaiset mepit päätyvät usein äänestämään omien kansallisten puolueidensa linjojen mukaisesti.
Sekä Manon Aubry että Martin Schirdewan sanovat, että eurooppalaisen vasemmiston pitää tarjota kannattajilleen radikaaleja mutta pragmaattisia vaihtoehtoja. Kumpikin kuitenkin painottaa läheisyysperiaatteen tärkeyttä: jos poliittinen päätös voidaan tehdä kansallisvaltiotasolla eikä siihen tarvita EU:ta, on se tehtävä lähellä. Sen sijaan EU-tasolla tulee vasemmiston ryhmänjohtajien mielestä ratkaista kriisejä, joita yksittäiset jäsenvaltiot eivät kykene yksin ratkaisemaan.
Jotta vasemmisto kykenisi muodostamaan eurooppalaisia, poliittisia ratkaisuja ylikansallisiin ilmiöihin, on vasemmiston opeteltava ajattelemaan kansallisvaltioiden rajat ylittävästi. Pääoma on jo ylikansallista, ja siksi vasemmistonkin on oltava.
Artikkelia varten on haastateltu lisäksi The Left -ryhmän pääsihteeriä Sanna Lepolaa ja Helsingin yliopiston poliittisen talouden tutkijaa Antti Ronkaista.
Vasemmistoliitto, minne menet?
Sarjassa pohditaan vasemmiston ongelmia ja tulevaisuutta.