Ennen täyttä myrskyä on vielä rauhallista. On hyvä hetki keskustella ja pohtia, miten ja miksi maailma on ajautumassa kohti kaaosta. Vai onko se edes menossa sitä kohti?
Puhelimessa kuuluu, että maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen kävelee. Ehkä tässä nyt sitten toimitaan kuin Meksikon zapatistit konsanaan. Heidän tavastaan kävellä kysellen Teivainen on sanonut viehättyneensä.
Mutta aiheeseen – siihen kaaokseen siis. Jo pitempään on puhuttu kansainvälisen järjestyksen murroksesta ja muuttumisesta. Eräänlainen teesi on, että kansainväliset organisaatiot ovat menettämässä merkitystään kansallisvaltioiden kustannuksella. Onpa puhuttu jonkinlaisesta kansallisvaltioiden renessanssista, ja siihen taas voisi liittyä ajatus valtiokeskeisestä anarkiasta kansainvälisessä järjestyksessä realistisen koulukunnan oppien mukaisesti.
– En tiedä, onko realistinen koulukunta se, joka on parhaiten osannut kaaosta hahmotella. Yhtäältä jo kymmeniä vuosia sitten on esitetty ihan vakavasti otettavia skenaarioita, että maailma kulkee kohti yhä suurempaa kaaosta. Itse kirjoitin Ylioppilaslehteen muistaakseni vuonna 1990 artikkelin kaaosta kohti ajautumisesta, Teivainen palauttaa pohdintaa takaisin.
Ja tässä sitä Teivainen on 32 vuotta myöhemmin pohtimassa professorina toimittajan kanssa kaaosta. Sinänsä pohdiskeluun on aihetta.
– Siihen on aitoja yhteiskuntateoreettisia syitä, joissa kaaosteoria ja kapitalismin laajenemisen rajat yhdistyvät hauskasti. Siinä mielessä olemme menossa kohti kaaosta, mutta onko se sitten kansainvälisen politiikan realistisen koulukunnan hahmottelemaa kaaosta.
– Ainakin osittain olemme mielestäni menneet pois valtiokeskeisestä järjestelmästä, vaikka on valtiokeskeisyyden vastaisku havaittavissa. Kohti suurempaa kaaosta, muttei valtiokeskeisen realismin kaavailemalla tavalla, Teivainen sanoo.
Yritysvalta nousee
Teivaisen kuvailemassa kaaoksessa valtiot ovat heikentyneet, koska yritykset – tai kuten hän sanoo, liikeyrityspohjaiset organisaatiot – ovat kasvattaneet valtaansa. Amazon, Google, Apple ja Facebookin emoyhtiö Meta ovat valtavan kokoisia jättejä.
Apple teki esimerkiksi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä noin 31 miljardia dollaria voittoa. Sen liikevaihto kolmen kuukauden aikana oli noin 111 miljardia euroa. Vertailun vuoksi: Suomen valtionvelka oli tämän vuoden tammikuun lopussa noin 130 miljardia euroa. Vuodessa Suomen valtio käyttää hieman alle 60 miljardia euroa menoihin.
Nämä jätit ovat tulleet vanhojen suuryritysten päälle. Kaikkien valta myös rakentuu internetin varaan, ja se syö valtioiden valtaa.
– Monenlaiset algoritmipohjaiset sosiaalisen toiminnan muodot heikentävät valtioiden mahdollisuuksia kontrolloida rajojaan ja sitä kautta vähentää valtiokeskeisyyttä. Nämä ovat niitä kaaoksen merkkejä, joita olen pitkään nähnyt, Teivainen sanoo.
Mutta nyt on vastaväitteen aika. Donald Trump nousi Yhdysvaltain presidentiksi painottamalla nostalgiaa vanhasta valtiomahdista, Britannia erosi EU:sta osin vanhan imperiuminostalgian saattamana, ja Unkarissa sekä Puolassa on puhuttu paljon oman valtion merkityksestä.
Teivainen aloittaa vastauksen hakemalla vertauksen seksuaalivähemmistöjen oikeuksien lisääntymisestä Jamaikalla. Siellä on alettu myös puhua niistä enemmän.
– Samalla tulee homofobinen vastaisku. Mutta se ei poista sitä, että ne oikeudet saattavat vähitellen lisääntyä. Kun oikeudet tulevat näkyvämmäksi ja niistä puhutaan, kiukutus ja reaktio niitä kohtaan saattaa nousta.
– Kyllä brexitissä ja Trumpissa on pikkaisen samaa. Meillä on tapahtumassa valtiokeskeisyyden vähenemistä, mutta samalla reaktiota siihen, mikä itsessään lisää ainakin hetkellisesti valtiokeskeisyyttä tai tunnetta siitä, että valtio ottaa asiat omiin käsiinsä.
Ja on hyvä muistaa, etteivät valtiot minnekään kadonneet ole. Teivainen sanoo puhuvansa eri suuntiin vaikuttavista kehityskuluista.
– Valtiot käyttävät edelleen valtaa. Ne eivät ole koskaan käyttäneet niin paljon valtaa kuin realistisen koulukunnan kuvauksissa oletettiin, mutta ei valta minnekään kokonaan kadonnut ole.
Missä YK
Mitä tämä kehitys sitten tarkoittaa kansainvälisille järjestöille kuten YK:lle? Siinä missä pääsihteerit Boutros-Boutros Ghali, Kofi Annan ja Ban Ki-moon olivat jollain tapaa tunnettuja, tekee mieli esittää kysymys: kuinka moni tietää, kuka tällä hetkellä on YK:n pääsihteeri?
Sinänsä YK:n ongelmista on puhuttu jo kauan. Teivainen huomauttaa, että maailmanjärjestö on ajautunut kahdesta syystä ongelmiin. Ensimmäinen niistä on demokratia – se kun ei kansainvälisellä tasolla maistu rikkaille maille. Kuten Teivainen sanoo, YK edustaa valtiokeskeisen maailman tapaa organisoitua. Mitä enemmän valtioita, sitä suurempi syy rikkailla mailla on vastustaa kansainvälistä demokratiaa.
– Valtioiden välisessä järjestelmässä demokratia tarkoittaa, että köyhillä mailla on YK:ssa enemmän valtaa. Rikkaille maille tämä on kaikista korulauseista huolimatta asia, jota ne eivät halua.
Tähän joukkoon kuuluu myös Suomi.
– Ulkopoliittisena toimijana Suomi haluaa sellaisen maailman, jossa Suomen kaltaiset rikkaat maat päättävät asioista. Se tulee vastaan hyvin monella tavalla, Teivainen sanoo.
Teivainen nostaa esiin hetken historiasta, jolloin rikkaat länsimaat havaitsivat niiden näkökulmasta liiallisen demokratian ongelman.
– 1974 se tuli selkeästi esiin, kun YK:ssa päätettiin enemmistöpäätöksellä siirtymisestä uuteen talousjärjestykseen. Nämä maat huomasivat, että on parempi, ettei tällaista demokraattista mekanismia kehiteltäisi enempää. Siinä haudattiin YK:n jonkinlainen idea.
Toinen puoli YK:n heikkenemistä on jo aiemmin käsitelty suuryritysten valta. Se luo Teivaisen mukaan entisestään painetta YK-järjestelmän rapautumiselle. Yksi vastaus tähän on ollut se, että suuryrityksille on yritetty löytää mahdollisuuksia vaikuttaa maailman asioihin.
Mutta kun YK on luotu valtiokeskeiseen maailmaan, ei se hevin taivu tällaiseen järjestykseen.
– Jos korostetaan valtiokeskeisyyden vähenemistä, siihen tarinaan sopii ihan hyvin, että YK:n vaikutusvalta heikkenee, koska se on juuri valtiokeskeisen maailman tuotos, Teivainen muotoilee.
Mutta samalla tulee jälleen muistaa, että kyseessä ei ole yksisuuntainen tie. Vaikka esimerkiksi Venäjä ei ole juuri osoittanut kunnioitusta kansainvälistä järjestystä kohtaan, ei se ole hylännyt YK:ta. Maa toimii siellä monella tapaa aktiivisesti. Sitä ei vain länsimaissa helposti huomata, koska seuraamamme tiedotusvälineet eivät asioista kerro.
– Venäjälle ja Kiinalle YK on ihan merkittävä areena saada sympatiaa aika isolta osalta maailman mailta, jotka aika usein jäävät suomalaisen lehdistön näkymättömiin.
– Kun mittaamme, mitä mieltä maailman ihmiset ovat Venäjästä ja Kiinasta, katsomme, mitä mieltä viidessä länsimaassa ollaan, Teivainen sanoo.
Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa suhtautuminen saattaa olla tyystin toista. Latinalaisessa Amerikassa suhtautuminen esimerkiksi Venäjään on toisinaan ollut saman tyyppistä kuin joillakin eurooppalaisilla vasemmistolaisilla – siihen on suhtauduttu ymmärtäväisesti, koska Venäjä muodostaa vastavoiman heidän silmissään Yhdysvalloille. Afrikassa Venäjä on saanut jalansijaa muun muassa siksi, että se ei ulkopolitiikassaan julista ihmisoikeuksia.
Eli valtiot ajavat edelleen etujaan myös kansainvälisissä järjestöissä.
– Ei kai se mikään skandaalimaisen hävytön väite ole, että aika monet valtiot pyrkivät kaikilla mahdollisilla alueilla ajamaan omia etujaan. Tätähän aiemmin mainitut realistit ovat oikein ansiokkaasti pitäneet esillä ja oikeaan osuneet, Teivainen hymähtää.
YK:n nykyinen pääsihteeri on muuten portugalilainen António Guterres.
Heikko YK
Yritykset ovat kuitenkin yksi keskeinen syy, miksi esimerkiksi YK halutaan pitää heikkona. YK kun on yksi paikka, jossa erilaista sääntelyä pyritään edistämään. Sääntelyyn kuuluvat myös pyrkimykset rajoittaa yritysten valtaa.
– 1990-luvulle tultaessa oli käynyt niin, että YK:n sisälle oli syntynyt paljon elimiä, jotka pohtivat, miten suuryritysten valtaa voitaisiin edistää.
” Yritykset ovat uineet sisään YK:hon.”
Teivaisen mukaan tuolloin alkoi yleistyä puhe yritysvastuusta. Siihen kuului tiukasti se, että yritykset haluttiin ottaa mukaan ”maailmanparantamiseen”.
– Tuon näkemyksen mukaan niiden toiminta pitää ottaa mukaan kontribuutiona YK:hon ja miettiä, miten voisimme edistää sitä, että yritykset pääsisivät paremmin mukaan toimimaan tähän järjestelmään.
Samaan aikaan yritykset näkivät YK:n paikkana, josta saattoi niiden näkökulmasta tulla vääränlaista sääntelyä. Mutta jälleen on hyvä muistaa, että tässä ei ole kyse yksisuuntaisesta tiestä.
– Yritysvallan taholta nähdään usein, että YK:n kaltainen paikka on sellainen, josta saattaa tulla niiden kannalta vähän hankalaa säätelyä. Toisaalta yritykset ovat uineet sisään YK:hon ja kokeneet sen ihan hyödylliseksi omalle brändilleen, että saavat olla mukana monenlaisissa aloitteissa, joissa luodaan kaikenlaisia hyviä asioita.
– Vaikka yrityksillä on paljon hyviä syitä vastustaa YK:n valtaa, sinne on luotu tiloja, joissa yritykset voivat toimia ihan mielellään. Ne saavat lisää arvoa yritysvastuubrändilleen.
Perustavat säännöt
Haastattelu on loppusuoralla, kun päästään puhumaan vielä sääntöperustaisuudesta. Sääntöperustaisuus on sana, jota monet maat – Suomi mukaan luettuna – hokevat. Viesti kuuluu, että maailmassa pitää palata sääntöperustaisuuteen. Viestissä korostuu juuri sääntöperustaisuus, jolla halutaan suitsia kaaosta.
– Pitäisi olla jonkun logiikan peruskurssin perusteella selvää, että eivät säännöt sinänsä ratkaise mitään. Voi olla hyviä ja huonoja sääntöjä. Sääntö itsessään ei kai ole hyvä asia paitsi erityisen auktoriteettihakuisista näkökulmista.
– Puolustetaan sääntöjä ikään kuin olennaista olisi säännöt itsessään eikä niiden sisältö, Teivainen tiivistää ajattelun ongelman.
Ongelmana Suomen kaltaisille maille on se, että täysin demokraattisia sääntöjä ei oikein voida vaatia, koska sellaiset eivät rikkaille maille sovi. Silloin jäädään puolustamaan vain onttoa sääntöperustaisuutta.
– Siitä on tullut Suomen ulkopoliittisen jargonin usein toistettu sana.
Globaalilla tasolla säännöt eivät ole demokraattisia. Kärjistetysti länsimaiden ajattelu kulkee näin: Venäjä ja Kiina rikkovat sääntöjä, siksi meidän pitää puolustaa niitä.
– Mutta sääntöihin kohdistuu tyytymättömyyttä siksikin, että ne ylläpitävät järjestystä, jossa sääntöjä ei globaalisti ole ollut luomassa kuin vain pieni osa ihmisistä, ja ne saattavat edistää asioita, joita kaikki eivät ota tosissaan.
– Älyllisesti tuntuu hassulta, että sääntöpohjaisuutta korostetaan olettaen, että sääntöpohjaisuus on kaikkien mielestä hyvä asia, Teivainen sanoo haastattelun päätteeksi 16. helmikuuta.
Tulimyrskyn aika
Myrsky iskee ensimmäisen kerran 21. helmikuuta. Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoittaa maan tunnustavan niin kutsutut kansantasavallat Itä-Ukrainassa. Täysi myrsky pääsee valloilleen muutamaa päivää myöhemmin, kun Venäjä hyökkää täydellä voimalla Ukrainaan.
On käynnissä entistävän nostalgian vastaisku. Niin ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessori Antto Vihma kuvailee ideologiaa, joka selittää Venäjän hyökkäystä. Kyseessä on nostalgian poliittinen muoto, jolla pyritään palauttamaan jotakin hyväksi ja arvokkaaksi koettua entistä suuruutta.
Vihma on tutkinut nostalgian käyttöä politiikassa paljon ja kirjoittanut aiheesta myös kirjan.
– On syytä olettaa, että Putin toimii ”historiallisen tehtävän” ja historiallisen mielikuvituksen vallassa. Se on hänelle se olennainen osa, ja siihen liittyy entistävän nostalgian ydinelementtejä: nykykehitys on ollut rappiollista, hänet on petetty ja siitä johtuu viha, joka oikeuttaa hänen tehtävänsä, Vihma sanoo KU:n podcastissa, kun Venäjän hyökkäys on vielä käynnissä.
Selvää on, että tässä ollaan juuri vahvan valtion asialla. Vihman mukaan entistävä nostalgia onkin hyvin radikaali aate. Siinä katse on tosin vain yhteen suuntaan.
– Hyvin kiinnostavalla tavalla tällainen maailmankatsomus näyttää vallankumoukselliselta. Hyvin radikaalilta vallankumoukselta, joka ei suuntaudu tulevaan juuri lainkaan, vaan nimenomaan suuntautuu menneeseen. Sen ohjaava voima on historiallinen mielikuvitus, ja nimenomaan historialliset vääryydet ja vanha suuruus, joka jossain on palautettavissa.
Uusi puhelu
Venäjän suuruuden palauttaminen eli hyökkäys Ukrainaan on vielä täydessä vauhdissa, kun Teivainen vastaa uudestaan puhelimeen maaliskuun alussa. Miten aiempi pohdinta pätee tilanteessa, jossa Euroopassa on käynnissä kahden valtion välinen täysimittainen sota?
Teivainen aloittaa anekdootilla Perussa vuonna 2003 kuulemastaan keskustelusta, jota kaksi psykoanalyytikkoa kävi. Irakin sota oli käynnistynyt Yhdysvaltain johtaman liittouman hyökkäyksellä. Marxilaisvaikutteisten filosofien Michael Hardtin ja Antonio Negrin Imperiumi-teoksen julkaisusta oli tuolloin kulunut parisen vuotta. Teoksessa juuri valtiokeskeisyyden katoaminen oli keskeisessä roolissa.
– Toinen sanoi, että Hardtilla ja Negrillä on hyvä juttu siitä, että tämä valtiokeskeisyys on kadonnut. Toinen kommentoi, että olisipa joku kertonut tuon George W. Bushille (Yhdysvaltain tuolloinen presidentti).
Joka tapauksessa Venäjän ajattelussa korostuu juuri vahvojen suurvaltojen maailma. Kuten Vihmakin toteaa, siinä korostuvat juuri ulkopuolelta tulevat uhat.
– Osa tätä Venäjän valtiokeskeisyyden uutta nousua on myös suuren isänmaallisen tarinan luominen, ja siihen koetetaan saada viestimet mukautumaan, Teivainen sanoo.
Tässä nopeasti globalisoitunut maailma on osoittautunut paikaksi, jossa sellaista on vaikeampi rakentaa. Kun viestintäkanavia on lukuisia, eikä valtio pysty kontrolloimaan niitä kaikkia, ei yhdenmukaisen viestin läpisaaminen ole niin helppoa.
– Menestyksen kriteerinä voisi olla myös se, toimiiko viestiminen ja media sillä tavalla, että Venäjällä on valtio, joka toivoo kansalaisten saavan vain tietynlaista isänmaallista viestiä.
– Sen tyyppinen ohjeistus ei voi olla niin tehokasta kuin valtio toivoisi. Viestejä puskee sieltä läpi, mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki leviää.
Mutta valtioiden ulkopuolista kaaosta on enemmän. Internetin eri kanavissa pommitetaan viestiä, jossa kiistetään television sanoma.
– Siinä on yksi raja, joka valtiokeskeisyydellä ja -säätelyllä on aiempaan verrattuna muuttunut. Ne voivat olla yksi tekijä. joka edesauttaa yhtenäisyyden murenemista tavalla, joka voi olla ongelmallista hallitsijalle.
Tässäkin tulee muistaa, että kyseessä on kaksisuuntainen tie – teknologia on tunnetusti sortovaltioille myös suureksi avuksi.
– Kiinassa näemme, että teknologian kehitys ei tarkoita pelkästään, että kansalaiset voivat seurata sosiaalisesta mediasta, mitä tapahtuu. Valtiolla on erittäin tehokkaat välineet sulkea Facebook ja laittaa valvontakamerat joka paikkaan.
Eikä teknologia ole jäänyt pelkästään valvontakameroihin. Autoritääriset maat ovat ilolla ottaneet vastaan esimerkiksi israelilaisen yhtiön valmistaman kännykänvakoiluohjelman. Myös EU-maa Unkari on jäänyt kiinni siitä, että se on vakoillut ohjelman avulla oppositiopoliitikkojen matkapuhelimia.
Jos vertaillaan kahta hyvin valtiokeskeistä järjestelmää eli Kiinaa ja Venäjää, on niiden välillä yksi suuri ero: tulevaisuus. Kiina puhuu paljon tulevaisuudesta, kun taas Vladimir Putin puhuu menneestä glooriasta, jota hän nyt palauttaa. Yhden ongelman muodostaa vain se, että menneisyyteen katsominen ei ole helppoa, kun ainakin osa väestöstä näkee halutessaan eteenpäin.
Kuten Teivainen hetki sitten sanoi, vain valtion viestin kertominen on nykyään vaikeampaa. Tai ainakin Venäjä on suhtautunut Kiinaa löperömmin valvontaan, mikä ei tarkoita, etteikö valvontaa olisi. Joka tapauksessa venäläiset pystyvät helpommin seuraamaan ulkomaailman tapahtumia.
– Johtuuko se suuremmasta kansalaisvapauksien kunnioittamisesta vai tehottomuudesta – Venäjällä valtion regulaatio suhteessa tiedonvälitykseen on huomattavasti Kiinaa huonompi.
– En halua väheksyä Venäjän mediakontrollin kykyä toimia, mutta sen kyky on kuitenkin rajallinen, Teivainen tarkentaa.
Mihin matka?
Mihin tässä kaaoksessa oikein päädytään? Kun venäläiset panssarivaunut ovat hyökkäyssodassa Ukrainassa, on tulevaa luonnollisesti aivan liian varhaista pohtia.
Nopeasti ajateltuna niin kutsuttu länsi ja moni muu maa nousi vastustamaan yhdessä aggressiota. Venäjää vastaan asetettiin voimakkaita talouspakotteita, ja EU alkoi ottaa entistä vauhdikkaampia askeleita yhteisen puolustuspolitiikan suhteen.
” Onko naamioiden putoaminen paluuta vanhaan?”
Teivainen siteeraa tasavallan presidentin Sauli Niinistön lausuntoa helmikuulta, jolloin sota oli alkanut. Niinistö viittasi Putiniin ja sanoi naamioiden pudonneen ja vain sodan kasvojen näkyvän.
– Onko naamioiden putoaminen paluuta vanhaan? Sen kuvitteleminen ei ole ollut kauhean vaikeaa. Voimme olla yllättyneitä, että noinko se Putin nyt toimi. Mutta toimintamallissa ei ole maailmanhistoriallisesti mitään uutta.
Niinpä. Venäjän toiminta on tietyllä tapaa kansainvälisen politiikan realistisen koulukunnan pelikirjasta. Vahva valtio on kukkulan kuningas kaaoksessa. Siinä pienten rooliksi jää vikistä.
Toinen esimerkki muutoksen mahdollisuudesta on koronapandemia. Se näytti, että valtiot ovat tarpeen vaatiessa valmiit luopumaan monista itse luomistaan rajoitteista erityisesti talouspolitiikan osalta.
– Korona sai aikaan sen, että kurssia käännettiin kohti jotain, minkä ei pitänyt olla mahdollista.
Ja kun otetaan huomioon helmi-maaliskuun vaihteen jonkinlainen määrätietoisuus Venäjää kohtaan, on mahdollista ajatella yhteistyön suuntautuvan tarvittaessa johonkin vielä tärkeämpään.
– Voisivatko nämä ennakoida, että syntyy jotain koordinaation muotoja, jotka tekevät toimenpiteet myös jossain muussa asiassa – kuten vaikkapa ilmastokriisin suhteen – helpommin kuviteltaviksi ja sitä myöten astetta mahdollisemmiksi.
– Asioita pitää voida kuvitella, ennen kuin niitä voi toteuttaa.
Millainen maailma?
Vuosituhannen vaihteessa niin sanottu globalisaatiokriittinen liike käytti yhtenä iskulauseenaan ”toisenlainen maailma on mahdollinen”. Tuolloin iskulauseen taustalla oli vastaus Britannian pääministerinä vuosina 1979–1990 toimineen Margaret Thatcherin ”ei ole vaihtoehtoa” -lausahdukseen.
” Toisenlainen maailma on mahdollinen, mutta se voi olla merkittävästi huonompi kuin tämä.”
Kuten Teivainen aiemmin sanoi, nyt on ainakin nähty, että vaihtoehtoja on. Aloitetaan siis optimistisesti. Nyt on nähty paljon päättäväisyyttä.
– Kyllä se periaatteessa saattaa lisätä uskoa muutoksen mahdollisuuksiin. Ja silloin kun se lisää uskoa mahdollisuuksiin, se kirjaimellisesti lisää mahdollisuuksia isompaan muutokseen vaikkapa suhteessa ilmastokriisin torjumiseen.
– Samalla pitää muistaa, että olemme tilanteessa, jossa ollaan kenties vuoden 1962 jälkeen lähimpänä tilannetta, jossa uhataan ydinaseella, Teivainen sanoo iltapäivällä 1. maaliskuuta.
Ja muistaa kannattaa myös se, että usein ajattelemme edistyksen olevan väistämätöntä.
– Toisenlainen maailma on mahdollinen, mutta se voi olla merkittävästi huonompi kuin tämä.
” Toisenlainen maailma on mahdollinen, mutta se voi olla merkittävästi huonompi kuin tämä.”
2000-luvun alkupuolella toisenlaisen maailman puolesta marssi iso joukko ihmisiä. Eniten heitä yhdisti tuo edellä mainittu slogan, jota Teivainen kuvailee banaaliksi. Ongelmia tuli aikoinaan, kun alettiin pohtia kahta tärkeää kysymystä: miltä toisenlainen maailma näyttää ja miten sinne pääsee?
– Kun näitä kahta kysymystä alkaa lähemmin pohtia, toisenlaisen maailman mahdollisuudesta innostunut, ehkä aika laajakin, ryhmä saattaa löytää sisäisiä jännitteitä niihin vastaamisessa. Se ei käytännössä olekaan ihan niin mahdollinen.
Nyt on kuitenkin turhan negatiivinen tunnelma, vaikka keskellä kaaosta olemmekin.
– Kyllä sieltä toivoa löytyy, Teivainen päättää.
uutiskirje 
