– Viime viikolla nukuin kuusen alla. Siellä tuntee olevansa osa luontoa, kuvailee Outileena Uotila luontosuhdettaan.
Uotila on Tammelassa sijaitsevan Korteniemen perinnetilan vanhempi emäntä.
Uotila kuvailee, että hänen suhteensa luontoon on tiivis ja käytännönläheinen. Kaupunkielämästä hän ei omien sanojensa mukaan tiedä. Puolet vuodesta hän viettää kotitilallaan Satakunnassa.
Korteniemen perinnetila on Metsähallituksen hallinnoima ja osa Liesjärven kansallispuistoa. Sen perimmäinen tarkoitus on suojella perinnebiotooppia ja ylläpitää aineetonta kulttuuriperintöä kuten niittoa sekä viljelyä.
Perinnebiotoopit voivat Suomessa huonosti. Lähes kaikki kuvatuista perinnebiotoopeista on luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi.
Perinnebiotoopeiksi lasketaan vanhat niityt, kedot ja hakamaat, jotka ovat entisaikaan olleet kotitalouskarjan laidunmaita ennen kuin tuotantoeläimet suljettiin sisätiloihin. Luonteenomaista perinnebiotoopeille on, että perinteisen niittotyön ja kotitalouskarjan laidunnuksen loppuessa luontotyypin lajisto köyhtyy, ja alue vähitellen pusikoituu.
– Perinnebiotooppi ei pärjää ilman ihmistä. Se vaatii työtä, joka ei tuota samanlaista taloudellista arvoa kuin tehomaatalous.
Runsasluminen talvi on viivästyttänyt Korteniemen perinnetilan kevätpuuhia. Usein eläimet ovat jo laitumilla toukokuun puolen välin paikkeilla, mutta vielä syötävää ei ole tarjolla. Pihapiirissä laidunta on noin 5 hehtaaria.
Uotila kertoo, että Korteniemessä kuhisee uhanalainen elämä. Pistiäiset ja perhoset tulevat auringon saattelemana.
– Täällä on kesäisin valtavasti perhosia, lintuja ja pistiäisiä. Korteniemessä on havaintoja uhanalaisista lajeista.
Vapaasti laiduntava eläin osa perinnebiotooppia
Lähes jokaisen hirsitönön räystään alla on räystäspääskyn pesä. Hiekkainen pihamaa on täynnä maa-ampiaisten jälkiä.
Suomen ympäristökeskuksella kimalais- ja perhoskantoja tutkiva Janne Heliölä toteaa, että tuleva kesä on mahdollisesti kimalaisille ja perhosille otollinen.
– Stereotyyppisesti hyvän talven jälkeen voi odottaa hyvää kesä. Pitkät pakkasjaksot ovat otollisia perhosille ja kimalaisille, koska edestakaista jäätymistä ja sulamista ei tapahdu samalla tavalla kun lauhan talven aikana, kertoo Heliölä.
Ihmisen aiheuttama kuudes sukupuuttoaalto heijastelee Heliölän mukaan myös pölyttäjäeläimiin.
– Aiheesta on tehty paljon tutkimusta eri puolilla maailmaa. Konsensus on, että myös pölyttäjät ovat kärsineet.
Pölyttäjähyönteiset kuten kimalaiset ja perhoset ovat yksi oma ryhmänsä pölyttäjäeläimiä, ja ne ovat kytköksissä perinnebiotooppiin.
Pölyttäjähyönteisten väheneminen globaalisti on tunnistettu uhka. Maailman ruokaturva ja luonnon monimuotoisuus nojaa pölyttäjäeläinten toimintaan. Suomessa joka viides pölyttäjähyönteinen on uhanalainen.
Vapaasti laiduntava karja muodostaa riippuvuussuhteen perinnebiotoopin muihin lajeihin.
Heliölä toteaa, että maatalouseläin on tärkeä osa perinnebiotooppia. Useat kasvilajit tarvitsevat paljasta ja ravinteikasta maata.
– Osa lajeista on suoraan riippuvaisia maatalouseläimistä. Karja rikkoo sorkilla maata ja syö korkean heinikon. Osa kasveista tarvitsee paljaan maaperän, jotta siemennys maahan onnistuu. Tällainen on esimerkiksi ketoneilikka.
Maaseudun koneistuminen ajoi perinnebiotoopin ahtaalle
Toukokuun kylvö on myöhästynyt Korteniemessä muutaman viikon, mutta syksyllä kylvetty ruis on alkanut jo työntää vihreää kortta ylös maasta. Kortejärven jääpeite on sulanut. Rantaan ulottuvassa hakamaassa on hevosten aitaus.
Kun suomalainen kaivautui savupirtistään ulos sotien jälkeen, oli maailma ja sen vaatimukset erilaisia. Ruokaa piti tuottaa yhä suuremmalle määrälle ihmisiä. Markettien ja monimutkaisten ruoan tuotantoketjujen valtakausi oli alkanut.
Maatiloilla on koettu useita historiallisia murroksia, mutta vasta viime vuosisadan muutokset ovat olleet jyrkempiä, eikä luonto ole ehtinyt sopeutua. Hevosen vaihtuminen traktoriin on yksi mullistuksista, jonka vaikutukset heijastelevat edelleen perinnebiotooppiin. Hevonen oli entisaikojen keskeinen laiduntaja.
Perinnebiotoopin eliölajien taantumista ja luonnon köyhtymistä Heliölä selittää maatalouden koneistumisella.
– Käytännössä lajiston romahdus tapahtui 50 – 60 -lukujen kohdalla, kun koneistuttiin ja niittyjä kynnettiin pelloiksi. Toisaalta tällä hetkellä maatalouden kannattavuus on heikkoa. Tällöin syntyy paine käyttää resursseja mahdollisimman tehokkaasti.
Erikoistuminen, joka on yksipuolistanut maataloutta, on myös yksi syy perinnebiotooppien kaventumiseen. Heliölä huomauttaa, että monimuotoisuutta voidaan parantaa maatalouskasvillisuutta monipuolistamalla.
– Vanha maatalous oli kestävää, kun heinä niitettiin käsin ja eläimet laidunsivat vapaasti. Aika entinen ei kuitenkaan enää palaa, mutta esimerkiksi kumina näyttäisi olevan hyvä ravintokasvi monelle hyönteispölyttäjälle.
– Alkuperäiset perinnebiotoopin kasvit ja hyönteispölyttäjät ovat tosin löytäneet uusia elinalueita, esimerkiksi tienpientareista, lisää Heliölä.
Suomen perinnebiotooppien pinta-ala on vähentynyt yli 90 prosenttia 50 vuoden aikana, kertoo Suomen Ympäristökeskuksen verkkopalvelu.
Miten viime vuosikymmenten perinnemaisemien köyhtymiseen ja siitä riippuvaisten lajien katoon tulisi suhtautua?
– Tähänhän voi suhtautua jokainen haluamallaan tavalla, mutta ajattelen, että ihmisellä on vastuu myös muista lajeista.
Savun värjäämät hirret kuultavat auringon tuikkiessa pirtin ikkunoista sisään. Pöydälle on aseteltu reikäleivän rippeitä, reikiä. Suuren leivinuunin liedellä porisee aikaa nähnyt kahvipannu.
Korteniemen perinnetilalla eletään 1910-lukua aina keväästä syksyyn.
– Tämä ruisleipä ei ole nyt valitettavasti omasta juuresta, eikä edes omista ruisjauhoista, huomauttaa Uotila.
Yleensä ruisleipä tehdään tilan omista jauhoista ja 120-vuotta vanhasta taikinajuuresta, joka on saatu aikoinaan naapurilta, kertoo Uotila. Kaupan jauhoja ei Uotila vanhaan juureen sekoita.
Maatilalla vältetään ulkopuolelta tulevien hyödykkeiden käyttöä. Sen on itse pystyttävä tuottamaan ruoka alueelle tuoduille eläimille. Edes heinää ei tuoda, jotta vältettäisiin vieraiden siementen kulkeutuminen tilalle.
Uotila puhuu syvällisesti ihmisen ja luonnon riippuvuussuhteesta. Hän kertoo, että ihmisten tulisi liittyä yhteen, ja aloittaa työt luonnon hyväksi.
Uotila painaa kätensä kasvoihin ja pyyhkäisee kyyneliä silmäkulmasta. Hän nostaa katseensa ylös ja kertoo, että kokemukset luonnosta ja sieltä saadusta opista tuovat hänen mieleensä entisen työtoverin, jonka syvä ja kokemusperäinen luontosuhde teki Uotilaan vaikutuksen.
Hän muistelee, miten oppi työtoverinsa kanssa luonnosta tarkkailemalla.
– Kun elää lähellä luontoa ja ymmärtää sen kiertokulkua, katselee sitä eri tavalla.
uutiskirje 