Energian hinnan voimakas nousu on käynnistänyt järkevän keskustelun siitä, että jotain tarttis tehdä kuluttajien suojelemiseksi. Näinä aikoina umpeutuvissa kahden vuoden määräaikaisissa sähkösopimuksissa hinnankorotukset ovat satoja prosentteja.
Jotain tehdäänkin. Mitä, siitä hallitus keskustelee parhaillaan budjettiriihessä. Keinoista kerrotaan huomenna.
Lisäksi on kuitenkin jo jonkin aikaa ollut käynnissä järjetön keskustelu siitä, että ilmastotoimia pitäisi peruuttaa tai ainakin hidastaa tai lykätä energiakriisin takia.
Ei ole yllätys, että keskustelun kärjessä on perussuomalaiset.
Yllätys on, että sitä on säestänyt myös kokoomus, jonka puheenjohtaja Petteri Orpo oli vielä jokin aika sitten sitä mieltä, että puolue ei voi mennä hallitukseen perussuomalaisten kanssa, jos hintana on ilmastotoimien peruminen.
Suoranainen järkytys on, että pääministeripuolue SDP:ssäkin on ilmaa sille, että ilmastotoimissa voisi pitää taukoa.
Kokoomuksessa ja demareissa ajatus kulkee kai jotenkin niin, että nyt on väliaikainen kriisi, jonka jälkeen palataan normaaliin.
Mutta kun ei ole. Ilmastokriisi on täällä nyt, ei jossain tulevaisuudessa, niin kuin vielä jokin aika sitten voitiin aina sanoa. Tämä kesä sen on viimeistään todistanut. Pakistania koettelevat kevään hirmuhelteiden jälkeen raamatulliset tuhotulvat. Metsäpalot riehuvat eri puolilla maapalloa. Jokien kuivuminen Keski-Euroopassa uhkaa kuljetuksia ja energiahuoltoa. Kuumuus tuhoaa sadot. Suomessa päättyvä kesä oli taas yksi hellekesä, jona hikoiltiin päivin öin.
Ilmastotoimien, kuten vihreän siirtymän, josta viime päivinä on etenkin ollut puhetta, hidastaminen tai lykkääminen olisi kuin bensaa liekkeihin. Tai kuin kuin kusisi pakkasella housuun. Lämmittää silmänräpäyksellisen hetken, sitten on vielä vaikeampaa.
Tämä ei mene itsestään ohi, eikä edessä ole mitään vanhaa normaalia, jolloin voidaan taas tehdä ilmastotekoja. Jokaista lykkäystä seuraa pahempia kriisejä, joilla voidaan taas perustella, että ei nyt, mutta myöhemmin.
Nykyisen kriisin välitön syy on Vladimir Putin ja hänen Ukrainassa aloittamansa sota. Fossiilienergiaan nojaaminen menee suoraan Putinin sotakassaan ja siitä puhuminenkin on puhumista Putinin pussiin. Nyt maksetaan hintaa silmien ummistamiselta Venäjän kehityksestä ja sitoutumisesta Putinin kaasuputkiin.
Vihreää siirtymää ei ole ollut liikaa. Sitä on ollut liian vähän. Jos sitä ei olisi ollut ollenkaan, olisimme paljon pahemmassa liemessä.
On yllättävää ja masentavaa, miten pinnallista ilmastoajattelu on vielä tänäänkin suurissa puolueissa. Että se on jotain hyvien aikojen ylellisyyttä, joka voidaan laittaa hyllylle seurauksitta.
Sanna Marinin ”ilmastohallituksen” olisi torstaina budjettiriihen tuloksia esitellessään uskottavuutensa takia tehtävä täysin selväksi, että ilmastoasioissa ei jarruteta. Pitäisi pikemminkin painaa kaasua, koska kriisikin on pahempi kuin hallitusohjelmasta neuvoteltaessa yli kolme vuotta sitten.
uutiskirje 