KU: Miltä Ukrainan tilanne näyttää Lääkärit ilman rajoja -järjestölle?
Linda Konate: Kyseessä on brutaali sota. Lääkärit ilman rajoja toimii usein sodissa ja tämä sota on yksi lisää, jossa autamme ihmisiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että voisimme muualla lopettaa toimintaamme.
Ukrainassa keskitymme erityisesti sairaanhoidon tukemiseen itäisessä ja eteläisessä Ukrainassa, missä sodankäynnin vaikutukset ovat suurimmat.
Ukrainassa meillä on laajaa humanitaarista apua, jonka tarve näyttää valitettavasti jatkuvan. Apu on monipuolista – se on sairaanhoidon tukemista lääkkeistä lähtien. Siellä on myös lääkintäevakuointijuna, joka on ollut erittäin tärkeä osa toimintaamme.
Ukrainassa on alueita, jonne humanitaarinen apu ei pääse ja joilla ihmiset eivät saa apua. Tilanne on koko ajan ollut näin. Tilanne on ollut hyvin dynaaminen. Heti kun tulee mahdollisuus, yritämme päästä uusille alueille.
Miksi ette pääse joillekin alueille?
Emme ole saaneet tarpeeksi turvallisuustakuita. Etenkin itäisessä Donbassissa on alueita, joihin saamme tarvikkeita, mutta emme saa paikalle kansainvälistä henkilöstöä niin paljon kuin haluaisimme.
Sodissa on usein alueita, joille ei päästä. Niillä hätä on suurin.
Suomessa, monien muiden Euroopan maiden tavoin, on puhuttu paljon Ukrainan tukemisen tärkeydestä. Onko tämä näkynyt teillä?
Se näkyi etenkin keväällä, jolloin meilläkin oli ennennäkemätön tilanne. Suomalaiset halusivat tukea rahallisesti myös lahjoitusten kautta. Meillä se näkyi niin, että yritykset lahjoittivat enemmän kun muissa kriiseissä.
Monet järjestöt meidän lisäksemme ovat nähneet lahjoitusinnon, joka on hieno asia, mutta se näkyi enimmäkseen keväällä. Myös muut humanitaariset kriisit tarvitsevat tukea. Me pyydämme aina, että ihmiset eivät kohdentaisi apuaan niin tarkasti, jotta voimme käyttää lahjoitukset aina tarpeiden mukaan, ja siellä missä tukea eniten tarvitaan.
Selvästi Suomessa oli halu auttaa Ukrainaa, ja me tietenkin toimimme tarpeiden ja toimintamahdollisuuksien mukaan.
Samalla kun Ukrainasta on puhuttu paljon, on moni muu kriisi ja sota painunut julkisessa keskustelussa taka-alalle. Esimerkiksi Jemenissä on vuosia raivonnut konflikti, jota Lääkärit ilman rajoja kutsuu maailman suurimmaksi humanitaariseksi kriisiksi. Taisteluissa on ollut taukoa, mutta onko se helpottanut siviilien kärsimystä?
On totta, että keväällä solmittiin hetkellinen aselepo, joka rauhoitti tilanteen. Aselepoa ei ole jatkettu, emmekä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Lähtökohta Jemenissä on vaikea. Se oli köyhä maa jo ennen sotaa. Nyt sotaa on käyty seitsemän vuotta ja se on käytännössä romahduttanut koko järjestelmän.
Jemenissä on 30 miljoonaa ihmistä. Heistä 80 prosenttia eli 24 miljoonaa on humanitaarisen avun tarpeessa. Hämmästyn itsekin aina, kun kerron näitä lukuja. Jos 80 prosenttia väestöstä ei pärjää ilman apua, tilanne on huono. Jatkuva konflikti on romahduttanut sairaanhoitojärjestelmän.
Jos Jemeniä verrataan Ukrainaan, niin Ukrainassa on toimiva sairaanhoitojärjestelmä. Apu on erilaista, jos järjestelmä toimii ja sitä voi tukea. Jos järjestelmää ei ole lainkaan, kärsimys lisääntyy, kun ihmiset eivät pääse sairaalahoitoon.
Jemenissä toimimme sairaalatasolla, meillä on siellä yli kymmenen sairaalaa. Pystymme toimimaan monilla alueilla, mutta se ei ole helppoa. Turvallisuustilanne voi jatkuvasti estää paitsi meidän myös muiden ihmisten liikkumisen. Ihmiset eivät pääse silloin sairaalaan.
Jemenissä sairaaloihin tulevista ihmisistä suuren osan ei pitäisi tulla sairaalaan vaan terveyskeskukseen. Se on merkki sitä, että perusterveydenhuolto ei toimi.
Pitkään jatkunut sota vaikuttaa todella laajasti. Ihmisillä ei ole turvaa, ruokaa eikä sairaanhoitoa. Olemme koko ajan puhuneet, että tarvitsemme lisää toimijoita ja rahoitusta.
Millaista apua Jemeniin tarvitaan tällä hetkellä?
Kaikkea. Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät myös Jemenissä. Vehnästä 30 prosenttia tulee Ukrainasta ja Venäjältä.
Ruoan puute ei ole ainoa ongelma, kyse on myös hinnasta. Näemme aliravitsemusta enenevissä määrin. Jemenissä vaikuttaa paitsi alueellinen myös globaali tilanne.
Lapset, raskaana olevat ja imettävät naiset ovat aina suurimmassa riskissä. Jos he eivät pääse hoitoon, on heidän riskinsä kuolla paljon muita ryhmiä suurempi.
Ruoasta on paitsi pulaa, myös sen hinta on noussut paljon. Tämä osuu luonnollisesti köyhiin maihin paljon kovempaa.
Kyllä, olemme alkaneet puhua globaalista aliravitsemuskriisistä. Huomiota saa tällä hetkellä eniten Itä-Afrikka, mutta aliravitsemusta nähdään myös Nigeriassa, Etelä-Sudanissa, Afganistanissa ja Jemenissä.
Aliravitsemuskriisi ei synny itsestään. Mukana on monia tekijöitä, joista yksi on konflikti. Globaalit trendit, kuten hintojen nousu ja inflaatio, vaikuttavat näissä maissa niin, että he, jotka selvisivät eilen, eivät selviä enää tänään.
Heillä ei ole riittävästi rahaa ruokkia perhettään. Se on ensimmäinen askel. Toinen on, kun aliravittu lapsi ei pääse tarpeeksi nopeasti hoitoon. Silloin tilanne pahenee.
Kun puhutaan aliravitsemuskriisistä, ei voida vain puhua ruoasta. Pitää puhua myös siitä, että aliravittua lasta pitää hoitaa oikein. Aliravitulla lapsella on monesti samanaikaisesti jokin muu sairaus kuten tuhkarokko, malaria tai hengitystieinfektio.
Ja kuten mainitsin, koronapandemian takia monilta lapsilta jäivät tavalliset rokotteet saamatta, ja tämä vaikeuttaa tilannetta entisestään, sillä esimerkiksi tuhkarokko ja aliravitsemus pahentavat toisiaan.
Samoin muun terveydenhuollon pitää toimia.
Etiopian pohjoisosissa vuoden 2020 loppupuolella alkanut sisällissota on aiheuttanut laajan humanitaarisen kriisin. Sotaa on käyty pitkälti uutispimennossa erinäisistä syistä. Sodassa vastakkain ovat Etiopian hallituksen joukot ja Tigrayn vapautusrintama.
Etiopiassa on sota, joka aiheuttaa humanitaarisen avun tarvetta. Ongelma on ollut se, että humanitaariset järjestöt eivät ole saaneet tarpeeksi apua perille.
Tilanne on pahentunut viimeisen kahden kuukauden aikana. Etiopian hallinto hallitsee ihan eri alueita kuin kuusi kuukautta sitten.
Toimimme Afarissa, joka sijaitsee Tigrayn itäpuolella. Afarissa näemme aliravitsemuskriisin todella akuuttina. Joudumme lisäämään kokoajan sairaalasänkyjä, koska aliravittuja lapsia on niin paljon. Aliravitsemus johtuu monista eri syistä. Afar on todella kuiva alue ja yksi maailman kuumimmista paikoista.
Pystymme hoitamaan aliravittuja lapsia, mutta jos muu terveydenhoito ei toimi, emme hoida muita ongelmia. Etiopian tilanne on haastava. Tärkeintä olisi, että humanitaariset toimijat voisivat toimia riippumattomasti ja saisivat apua perille.
Humanitaariset järjestöt eivät yleensä ole keskellä taisteluita, koska emme pysty toimimaan siellä. Pyrimme olemaan niin lähellä, että haavoittuneet pääsevät mahdollisimman nopeasti hoitoon. Ihmiset pakenevat taisteluita lähialueille, ja silloin pystymme auttamaan heitä. Avuntarvitsijoiden luokse pääseminen ei kuitenkaan ole missään helppoa.
Miten syvenevä ilmasto- ja ekologinen kriisi näkyvät työssänne?
Tässä on kaksi tasoa. Olemme iso kansainvälinen toimija, joten myös meillä on iso vastuu ilmastokriisissä.
Lennätämme työntekijöitämme avustustyöhön eri puolille maailmaa. On iso kysymys, miten voimme vähentää päästöjämme. Olemme sitoutuneet vähentämään päästöjämme viisikymmentä prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Toinen puoli on se, että tehtävämme on hoitaa ilmastokriisin seurauksia. Tiedämme, että ilmastokriisin vaikutukset eivät ole tasapuolisia. Vaikutukset ovat suurimpia maissa, joissa jo toimimme. Niissä on jo valmiiksi hätä ja lähtötilanne huono.
Ilmastokriisin seuraukset näkyvät jo, ja tilanne tulee pahenemaan. Lyhyt vastaus kysymykseen on, että meillä tulee olemaan enemmän töitä.
Luonnonkatastrofien sykli, kuivuudesta tulvaan, on pahentunut. Silloin humanitaariset tarpeet väistämättä kasvavat. Näemme sen esimerkiksi Somaliassa ja Etelä-Sudanissa.
Toinen kysymys on sitten se, mikä on ilmastokriisin vaikutus ihmisten terveyteen. Malariaa tulee tulevaisuudessa olemaan mahdollisesti enemmän, koska lämpötilat nousevat. Sitä kautta malariaa levittävä hyttynen viihtyy yhä laajemmalla alueella.
Ilmastokriisillä on suoria terveysvaikutuksia, ja se lisää tilanteita, joissa ihmiset tarvitsevat humanitaarista apua. Terveysvaikutukset ja ilmastokriisistä johtuva pakolaisuus eivät ole syy ja seuraus, vaan eri vaikutuksia.
Rikkaat maat tuottavat eniten päästöjä, mutta ilmastokriisin vaikutukset näkyvät eniten köyhissä maissa globaalissa etelässä.
Pakistanin tulvat ovat tästä yksi esimerkki ja Pakistan itse on tuonut tämän selvästi esiin.
Nämä tulvat eivät ehkä ole saaneet sellaista uutisointia kuin niiden laajuus olisi edellyttänyt. Tulva tekee välittömästi tuhojaan, mutta seuraukset tulevat paljon pahempana sen jälkeen. Kun ei ole puhdasta vettä, ihmiset saavat ripulin, johon lapset helposti kuolevat.
Vaikutukset ovat paljon laajemmat kuin vain itse tulvalla. Ensin tulevat epidemiat likaisesta vedestä, ja sitten aliravitsemusta, koska ruoasta on puutetta.
Olitte mukana kampanjoimassa koronapandemian alkuaikoina koronarokotteiden solidaarisen jakelun puolesta. Miltä lopputulos teidän näkökulmastanne näyttää?
Lopputulos on täysin epäonnistunut. Emme onnistuneet tuottamaan, jakamaan tai käyttämään rokotteita tasa-arvoisesti. Minun näkökulmastani mitään ei ole opittu eikä parannusta ole tapahtunut.
Lähtökohta on edelleen hyväntekeväisyysmalli, jossa tietyt maat hamstrasivat rokotteita. Sitten kun niitä oli riittävästi, niitä alettiin vasta jakaa matalan tulotason maille, joilla oli muitakin ongelmia.
Perusongelmaa, miten saamme nopeaa rokotustuotantoa eri puolille maailmaa, ei ole ratkaistu. En tiedä, mitä tulee tapahtumaan seuraavan pandemian kohdalla.
Meille kaikille olisi hyötyä rokotetuotannosta ja -kehityksestä Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Kansainvälinen yhteisö ei ole pystynyt mihinkään sopimukseen, joka olisi tuottanut isoja muutoksia järjestelmään.
Rokotetasa-arvoa ei ole saavutettu, eikä ole pystytty keksimään uusia keinoja, miten siihen voitaisiin tulevaisuudessa päästä.
Tässä keskustelussa on Ismo Alangon laulun sanoin kuljettu kriisistä kriisiin, emmekä ole käsitelleet kuin vain muutamia maailmaa ravistelevia kriisejä. Mikä tuo kriisien parissa työskentelevän avustusjärjestön johtajalle toivoa?
Minulta on kysytty tätä kysymystä paljon. Olen avustustyössä, jossa nähdään kriisejä, mutta niiden keskellä voi tehdä asioille jotain. Kärsimystä voi vähentää ja voi pyrkiä varmistamaan, että ihmiset eivät kuole.
Monissa paikoissa voimme joka päivä auttaa ihmisiä. Jokainen voi tehdä jotain. Ei ehkä mennä Afganistaniin leikkaamaan potilaita, mutta tukea voi usealla eri tavalla, kuten lahjoittamalla järjestölle, joka toimii paikan päällä.
Jokaisen ihmisen hätä on yhtä tärkeä. Ukraina on muistuttanut suomalaisia siitä, minkälaista on kärsiä sodassa. Kokemus on sama kaikilla riippumatta siitä, onko kyseessä Ukraina, Afganistan tai Etelä-Sudan.
Keskityn siihen, että pystymme tekemään asioille jotain ja auttamaan ihmisiä. Se antaa toivoa kriisien keskellä.
Päivittäin joku saa apua ja sen takia selviytyy ainakin seuraavaan päivään. Se on tarpeeksi minulle.
uutiskirje 