Seema Devi on 39-vuotias nainen koillisintialaisesta Assamin osavaltiosta. Hän elää kylässä nimeltä Milonpur, jossa on vain noin tuhat asukasta. Devin aviomies on kylän useimpien muiden miesten tavoin lähtenyt kaupunkiin töitä etsimään. Devi ja muut vaimot ovat jääneet kylään huolehtimaan talosta ja lapsista.
Devi kertoo, että koronasulun aikana ja jälkeen perheen tulot laskivat jyrkästi. Useimmat tehtaat olivat kiinni kuukausikaupalla ja työläiset olivat työttömiä, niin myös Devin aviomies. Kun tehtaat sulun jälkeen avattiin ja työläiset kutsuttiin takaisin töihin, heidän palkkojaan alennettiin.
– Aviomieheni ansaitsi aiemmin jopa 10 000 rupiaa (110 euroa) kuussa. Sulun jälkeen ansiot jäivät 6 000 rupiaan (66 euroa). Lapsillani ja minulla ei olllut varaa lääkkeiden ja vaatteiden kaltaisiin perustarpeisiin, mutta ymmärsin, että mieheni oli tilanteessa voimaton, Devi sanoo.
Kotikylässä oli niukasti vaihtoehtoja, kun Devi halusi lieventää ahdinkoaan. Devillä oli kyllä käytössään pieni kaistale perintömaata, jota hän viljeli, mutta oikukkaat säät turmelivat sadon.
Kymmenestä satoihin
Vuonna 2021 kylään saapui kansalaisjärjestön edustajia arvioimaan tilannetta koronan jälkeen. Vierailijat saivat kuulla, että useimmat kylän miehet olivat lähteneet kaupunkeihin etsimään töitä tehtaista ja että heidän palkkojaan oli alennettu maan taloudellisten ongelmien vuoksi.
Keskustelujen jälkeen kylän naisista muodostettiin kymmenen itseapuryhmää. Heille opetettiin karjan kasvatusta ja keinoja tehdä siitä kannattavaa liiketoimintaa.
Aluksi naiset olivat vastahakoisia. Epäluuloisina he kyselivät järjestön edustajilta, mitä tehdä, jos vaikka joku kauhea tauti tarttuu eläimiin eikä niistä ole kasvattajilleen muuta kuin vaivaa ja kustannuksia?
Kansalaisjärjestöveteraani Wilson Kandulna kertoo, että asiantuntijat neuvoivat naisille oikeat rokotukset ja rehut sekä miten karjan avulla voi leikata omia elinkustannuksiaan.
– Aluksi toimitimme jokaiselle naisryhmälle kymmenen pikkuvuohta. Naiset oppivat hyvin nopeasti oikeat menettelytavat ja omaksuivat helposti kaiken, Kandulna sanoo.
Devi kertoo, että heti kilit saatuaan hän toimitti ne rokotettaviksi läheiseen valtion eläinsairaalaan.
– Kaksi vuotta on kulunut ja koska vuohet lisääntyvät nopeasti, meillä on nyt satoja vuohia ja me ansaitsemme hyvin. Ensikuukausina oli pulmia ruokinnan, oikea-aikaisen laitumelle päästämisen ja kunnollisten, monsuunin aikaan ja kuumina kesäkuukausina välttämättömien suojien kanssa. Ajan kuluessa taitomme ovat karttuneet ja meistä on tullut täysin oppineita vuohien kasvattajia, Devi toteaa.
”Nyt olemme riippumattomia”
Saman itseapuryhmän toinen jäsen, Renuka, kertoo, että jo vuoden verran kaupungeista on kyselty heiltä vuohenmaitoa.
– Ihmiset tietävät vuohenmaidon terveysvaikutuksista. He tietävät, että meidän vuohenmaitomme on luonnonmukaista ja ilman mitään säilöntäaineita. Siksi sitä kysytään niin paljon. Me myymme sitä hyvään hintaan ja toisinaan kysyntä ylittää tarjonnan, Renuka iloitsee.
Deville karjankasvatus on ollut suoranainen siunaus. Hän kertoo ansaitsevansa kuukaudessa yli 5 000 rupiaa (65 euroa) ja pystyvänsä kattamaan päivittäiset kulunsa itse.
– En enää ole aviomiehestäni riippuvainen, vaan huolehdin itse itsestäni. Aviomiehenikin on huojentunut ja asiat ovat menossa oikeille raiteilleen, Devi hymyilee.
Kalpana, 32, kertoo, että viime vuonna naiset jo myivät markkinoilla vuohia ja saivat niistä hyvän hinnan.
– Voitot jaettiin ryhmän jäsenten kesken. Aiemmin tämän kylän naiset olivat täysin riippuvaisia aviomiehistään. Nyt me olemme taloudellisesti itsenäisiä ja pidämme hyvää huolta niin kodista kuin itsestämmekin, Kalpana sanoo.
uutiskirje 