Gazan alue kuului satoja vuosia ottomaanivaltakuntaan, kunnes brittijoukot valtasivat sen vuonna 1917. Britannian Palestiina-mandaatin aikana alueelle muutti juutalaisia, ja sekä arabit että juutalaiset kapinoivat brittihallintoa vastaan.
Marraskuussa 1947 YK:ssa päätettiin mandaatin jakamisesta juutalaiseen ja palestiinalaiseen osaan. Siitä alkoivat välittömästi palestiinalaisten ja juutalaisten taistelut.
Toukokuussa 1948 perustettiin Israelin valtio, ja seuraavana päivänä Egypti, Irak, Syyria ja Transjordania hyökkäsivät Israeliin. Israel voitti sodan ja seuraavan vuoden aselevossa sai haltuunsa suuremman alueen kuin YK-jaossa.
Netanjahu haluaa pitää Gazan ja Länsirannan erillään.
Sodan jälkeen Israelista karkotettiin tai pakeni 85 prosenttia palestiinalaisväestöstä eli 700 000 ihmistä. Heistä 200 000 muutti Gazaan, ja enemmistö Gazan nykyisistä asukkaista on heidän jälkeläisiään. Gaza siirtyi Egyptin hallintaan.
Vuoden 1967 kuuden päivän sodassa Israel valtasi Gazan ja Siinain Egyptiltä, Länsirannan Jordanialta ja Golanin kukkulat Syyrialta.
Vuonna 2005 Israel vetäytyi Gazasta ja lopetti siellä olleet siirtokunnat. Israelin mukaan alue ei enää ole miehitetty, mutta muun muassa YK:n ja Punainen Risti pitävät Gazaa miehitettynä, koska Israel saartaa sitä maalta, mereltä ja ilmasta.
Hamasin perustaminen
Vuonna 1973 sheikki Ahmed Yassin perusti Gazassa Mujama al-Islamiya -järjestön. Ideologisesti se oli osa Egyptin Muslimiveljeskuntaa, uskonnollinen hyväntekeväisyysjärjestö, joka korvaa puuttuvia sosiaalipalveluja.
Israel suhtautui suopeasti Mujamaan. Mujama sai rakentaa verkostojaan ja perustaa Gazan islamilaisen yliopiston, josta sittemmin tuli hamasilaisten opinahjo. Taustalla oli ajatus siitä, että uskontopohjainen Mujama heikentäisi maallisen PLO:n, Palestiinan vastarintaliikkeen asemaa.
Palestiinalaisten ensimmäisen intifadan käynnistyttyä 1987 Yassin kumppaneineen perusti Mujamalle poliittis-sotilaallisen siiven Hamasin (Islamilainen vastarintaliike). Vuonna 1991 Hamasin sotilaalliseksi siiveksi perustettiin Izz ad-Din al-Qassamin prikaatit.
Kiistanalainen kysymys on, tukiko ja jopa rahoittiko Israel salaisesti Hamasia vielä siinäkin vaiheessa, kun tämä siirtyi aseelliseen toimintaan. Israel on jyrkästi kiistänyt sen, mutta useat Israelin hallinnossa toimineet ovat myöhemmin sanoneet Israelin tehneen näin. Tarkoituksena olisi yhä ollut heikentää sekulaaria PLO:ta ja sen pääjärjestö Fatahia.
Oslon sopimukset
Vuosina 1993–1995 oli käynnissä Oslon prosessi, jonka lopputuloksena Israel ja PLO tunnustivat toisensa. Sopimuksissa päätettiin palestiinalaishallinnon perustamisesta.
Hamas vastusti neuvotteluprosessia. Vuodesta 1993 lähtien se teki itsemurhaiskuja israelilaisia siviilejä kohtaan.
Myös Israelin nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahu kuului rauhanprosessin vastustajiin. Netanjahu johti mielenosoituksia, joissa sopimuksista neuvotellutta Israelin pääministeriä Jitzhak Rabinia nimitettiin natsiksi.
Rauhanprosessi ajautui karille Camp Davidissa 2000. Seuraavana vuonna alkoi toinen intifada, edellistä verisempi.
Palestiinalaisvaalit 2006
Vuoden 1996 palestiinalaishallinnon vaaleja Hamas oli boikotoinut. Seuraavissa, vuoden 2006 vaaleissa se muutti linjaansa. Se osallistui vaaleihin, ja monien yllätykseksi voitti ne.
Tässä vaiheessa asiat ehkä olisivat voineet lähteä toiseen suuntaan. Hamas ei ole sisäisesti yhtenäinen, vaan siinä on jako jyrkän ja maltillisemman linjan välillä. Samoin on ero Gazassa asuvien ja ulkomailla olevien johtajien välillä.
Palestiinalaisvaaleissa maltillinen siipi näytti olevan keulassa. Hamas ei vuoteen ollut tehnyt aseellisia iskuja, vaaliohjelmassa ei mainittu Hamasin vuoden 1988 peruskirjassa olevaa vaatimusta Israelin tuhoamisesta, ja vaalien jälkeen Hamas puhui neuvotteluista ilman ennakkoehtoja sekä jopa vuosikymmeniksi julistettavasta tulitauosta.
Israel ja Yhdysvallat kuitenkin vaativat ennakkoehtoina Hamasilta Israelin tunnustamista ja irtisanoutumista väkivallasta. Lähi-idässä on ennenkin pystytty unohtamaan julistukset, jos neuvotteluhalua on ollut, mutta nyt tuo mahdollisuuksien ikkuna sulkeutui.
Monet ovat pitäneet Hamasin sulkemista neuvotteluista virheenä. Esimerkiksi presidentti Martti Ahtisaari oli tällä kannalla.
Näkemättä jäi, olisiko Hamas maltillistunut. Ehkä ei, jos mikään muu ei olisi muuttunut, Gazan rajan toisella puolella länsimainen elintaso ja toisella puolella kurja avovankila.
Eristäminen radikalisoi Hamasia ja ajoi sen hakemaan tukea Iranista, vaikka shiiavaltio ei sunnilaisen Hamasin suosikki muuten olisikaan.
Outo symbioosi
Israelissa on kaksi peruslinjaa suhteessa palestiinalaisiin. Toinen haluaisi neuvotteluilla ratkaisun ikuisuusongelmaan. Toinen haluaa torpedoida ratkaisut. Silti esimerkiksi siirtokuntien laajentaminen on jatkunut hallituksen väristä riippumatta.
Benjamin Netanjahu kuuluu kahden valtion (Israel ja Palestiina) mallin periaatteellisiin vastustajiin. Tämän vuoksi Netanjahulle on – kaikista puheista huolimatta – ollut tärkeää, että Hamas on pysynyt vallassa Gazassa, mikä heikentää palestiinalaishallintoa.
Netanjahu on hyväksynyt järjestelyn, jossa Hamas on vuodesta 2012 lähtien saanut rahoitusta Qatarista, vaikka on tiennyt osan rahasta menevän Hamasin sotilaalliselle siivelle.
Netanjahu sanoi maaliskuussa 2019 puolueensa Likudin kansanedustajille: ”Sen, joka vastustaa palestiinalaisvaltiota, täytyy kannattaa rahan siirtämistä Gazaan, koska Länsirannan palestiinalaishallinnon ja Gazan Hamasin pitäminen erillään toisistaan estää palestiinalaisvaltion perustamisen.”
Pitämällä Gazaa ja Länsirantaa erillisinä voi väittää, ettei palestiinalaista kansakuntaa ole olemassa – aivan kuten Vladimir Putinille ei ole ukrainalaista kansakuntaa.
Vastaavalla tavalla Netanjahu on ollut Hamasille sopiva vihollinen. Vuosien saatossa kurjuus on lisännyt gazalaisten tyytymättömyyttä Hamasia kohtaan. Riippumattomien gallupien mukaan enemmistö asukkaista haluaisi perusasiat kuntoon eikä väkivaltaa.
Nyt, ainakin lyhyellä aikavälillä, pommitukset kääntävät gazalaisten vihan enemmän kohti Israelia kuin Hamasia. Sota saattoi pelastaa myös Netanjahun lyhyellä aikavälillä, mutta pitemmällä aikavälillä se voi merkitä Netanjahun ja Hamasin oudon symbioosin loppua.
uutiskirje 