Vesipula Perun ylängöillä on niin ankara, että maalaisperheiden on täytynyt myydä karjaansa, sillä he eivät enää ole kyenneet ruokkimaan eläimiään.
– Ei ole ruohoa eikä rehua, Fermina Quispe sanoo.
Fermina Quispe on Andien alkuperäiskansaan kuuluva maanviljelijä 4 200 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevassa Llarapi Chicon maalaisyhteisössä Punon hallintoalueella. Perun hallitus on julistanut alueelle hätätilan veden vähyyden vuoksi. Vesipulasta syytetään toistuvaa sääilmiötä El Niñoa ja ilmastonmuutosta.
”Meidän kivustamme hyötyvät vain karjakauppiaat.”
Punon hallintoalueen väestöstä köyhiä oli vuonna 2022 virallisten lukujen mukaan 43 prosenttia.
Karja laihtuu
Fermina Quispe on Huerto de Nueva Esperanzan naisyhdistyksen presidentti. Yhdistyksessä on mukana 22 naista, jotka harjoittavat agroekologista vihannestuotantoa Andien ylänköjen ruokaturvaan ja kestävään kehitykseen keskittyneen kansalaisjärjestö Cedepas Centron tuella.
Seutu on vuodesta 2021 kärsinyt kuivuudesta.
– Meillä on vesikriisi ja perheet ovat hyvin huolissaan. Me emme saa satoa ja karja laihtuu, eikä meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä se pois. Maksoimme härästä 2 000 solia (490 euroa) ja nyt myymme sen 500 solilla (122 euroa). Meidän kivustamme hyötyvät vain karjakauppiaat, Quispe sanoo.
Quispen perheeseen kuuluu rakennuksilla ajoittain työskentelevä aviomies ja kaksi lasta, joista vanhempi on jo opiskelun takia muuttanut kaupunkiin. Perheellä on karjaa, kanoja ja marsuja, jotka takaavat päivittäisen ruuansaannin.
Vesi on ruokaturvan perusedellytys
Fermina on niitä ihmisiä, jotka vastoinkäymisten kohdatessa terästäytyvät toimintaan. Hän haluaa vahvistaa vihannestuotantoa omaan kulutukseen ja aikoo ryhtyä kasvattamaan aromaattisia yrttejä ja kukkia myytäväksi. Hän on jo yhteisrahoituksella junaillut itselleen ja neljälletoista toiselle maanviljelijälle aurinkovoimalla toimivat vesipumput, jotka nostavat kaivoista vettä puutarhoihin ja pelloille.
– Se on kestävää teknologiaa, se ei saastuta eikä sen ylläpito ole kovin kallista. Perheet maksavat pumppujen 900 solin hinnasta viidenneksen, ja se saa heidät arvostamaan niitä entistä enemmän, Cedepas Centron projektivastaava, antropologi José Egoavil selittää.
- Meidän työmme keskiössä on ruokaturva ja siinä perusasia on vesi. Meillä on ollut jo kaksi kasvukautta, jolloin sadot ovat olleet paljon aiempaa pienempiä. Nyt kun uusi kausi on alussa, ennusteet eivät ole lupaavia, Egoavil sanoo.
Vesipula on johtanut aurinkovoimaisten vesipumppujen kaltaisiin projekteihin. Lisäksi pienviljelijäperheet ovat muun muassa rakentaneet jokien yläjuoksuille suodatusojia, jotka estävät sadevesiä valumasta rinteitä pitkin.
– Oja on kuin sieni, joka imee vettä. Mutta emme tiedä, mitä tehdä, jos ei sada, Egoavil toteaa.
Ruokavalio yksipuolistuu
Eläinlääkäri Jesusa Calapuja, 27, on yksi niistä ihmisistä, jotka Cedepas Centrossa vastaavat agroekologisen tuotannon, istutusten ja vedenkeräilyn teknisestä avustamisesta. Hän on havainnut veden puutteen aiheuttaneen muutoksia: pienviljelijöiden tuotannosta ei enää liikene ylijäämää toreille myytäväksi, vaan se hädin tuskin riittää oman perheen tarpeisiin.
Kun Calapuja järjestää koulutusta, osallistujat eivät enää tuo tullessaan keitettyjä perunoita tai mukulakäenkaalikeittoa tai paahdettua maissia välipaloiksi, vaan pelkästään pakastekuivattuja perunoita tai kuivattuja papuja. Juures- ja viljasatojen kutistuminen näkyy heidän ruokavaliossaan.
Fermina Quispe luottaa silti tulevaisuuteen ja koulutuksen tuomiin uusiin taitoihinsa.
– Meidän isovanhempamme keräsivät vettä, rakensivat terasseja ja patoja, kun taas me olemme vain keränneet ja käyttäneet vettä. Mutta nyt se on loppu ja me hyödynnämme virtoja siten, ettei vettä joudu hukkaan. Toivomme vain, ettei tuuli puhalla pois sadepilviä, Quispe sanoo.
uutiskirje 
