– Minusta tuntuu kuin äidistä, joka on menettänyt poikansa huumeille ja paheille, jotka tuhoavat hänet, Lucineide da Silva, 56, sanoo.
Brasilialainen da Silva on kahdeksan lapsen äiti ja yhdentoista isoäiti. Hän puhuu kotikuntansa Juazeiron aurinkoenergiaprojektista, joka hyödynsi kotien kattoja.
Tuhannen perheen kotitalot, 174 kaksikerroksista rakennusta muutettiin pieneksi voimalaksi, kun talojen katoille asennettiin 9 144 aurinkopaneelia. Voimalan kapasiteetti oli 2,1 megawattia ja se tuotti sähköä vuoden 2014 helmikuusta lokakuuhun 2016.
Kylän jokainen perhe sai voimalasta itse tarvitsemansa energian, ja ylijäämä myytiin paikalliselle energiayhtiölle. Myynnin tuloista 60 prosenttia jaettiin kyläläisten kesken ja 10 prosenttia meni laitteiston kunnossapitoon. Loput 30 prosenttia annettiin yhteisön hallinnon käyttöön.
Yhteisön nousu ja tuho
Ylimääräiset tulot mahdollistivat alueen kaupungistumisen. Sinne istutettiin puita, palkattiin turvahenkilöitä, kadut pidettiin puhtaina ja niille rakennettiin hidastetöyssyjä. Lisäksi perustettiin kaksi yhteisökeskusta, jotka tarjosivat terveyden ja hampaiden hoitoa sekä tietokone- ja ompelukursseja.
Samalla syntyi ja kasvoi yhteisön yhteenkuuluvuuden tunne ja sosiaalisen järjestäytymisen aste, mikä olikin aurinkoenergiayhtiö Brasil Solairin kehittämän ja valtiollisen Caixa Economica Federal -pankin rahoittaman projektin päämäärä.
Lokakuussa 2016 kansallinen energiavirasto Aneel peruutti pienvoimalan toimintaluvan. Aurinkopaneelit muuttuivat saman tien hyödyttömiksi. Brasil Solair katosi markkinoilta eikä pankki halunnut olla aurinkopaneelien kanssa missään tekemisissä, joten ne seisovat edelleen talojen katoilla surullisena muistutuksena suuria toiveita synnyttäneestä hankkeesta.
Arviolta 5 000 asukkaan kaupunki on silmin nähden rapistumassa. Maalit irtoilevat talojen seinistä, katoilta puuttuu kattotiiliä ja jätettä kertyy kaduille. Osa aurinkopaneeleista on vaurioitunut ja osa on yksinkertaisesti poistettu katoilta. Väkivalta ja huumekauppa ovat lisääntyneet yhteisön köyhtymisen sivuvaikutuksina.
Ei tukea valtiolta
Hankkeen puitteissa koulutusta saanut Lucineide da Silva on kuitenkin yhä ylpeä työstään projektissa ja unelmoi sen käynnistämisestä uudelleen.
– Meillä on monia köyhiä perheitä. Aurinkoenergia vähentäisi heidän elinkustannuksiaan ja mahdollistaisi koneellisen ilmastoinnin hankkimisen. Ilmastointia tarvitaan kovia helteitä vastaan, da Silva sanoo.
Myös yhteisön hallintovirkailijana projektin hyvinä vuosina toiminut Gilsa Martins toivoisi hankkeen henkiin herättämistä.
– Kaikki rapautuu, kun emme saa mitään tukea julkiselta vallalta. Tietokone- ja ompelukurssit on lopetettu ja ilman aurinkovoiman tuomia tuloja meillä ei enää ole hammaslääkäreitä tai lääkäreitä ylipäätään, Martins valittaa.
Kauppakaan ei kannata
Asuma-alueiden etupihojen lukuisat kauppaliikkeet kielivät tulonlähteiden niukkuudesta. Monet yrittävät selviytyä harjoittamalla epävirallista liiketoimintaa paikallisilla toreilla, mutta kysyntä on riittämätöntä.
– Liian paljon kilpailua eikä tarpeeksi ostajia, kauppansa etupihalleen pystyttänyt ruokakauppias Toni José Bispo, 64, toteaa.
– Paikallinen väestö pysyy hengissä maatalouden tarjoamien työpaikkojen turvin, mutta lähistöllä ei ole mitään työtä kaupan alalla tai teollisuudessa.
Juazeiro on maataloustuotannon keskuksia. São Francisco -joen vettä pumpataan kastelemaan viljelmiä laajalla alueella. Seudulla on kaiken kokoisia maatiloja, valtion asuttamista pientiloista yksityisiin, mangoja ja viinirypäleitä vientiin kasvattaviin suurtiloihin.
Suurtilojen sesonkiaikaan palkkaamat työläiset ovat Juazeiron pelastus, sanoo Gilsa Martins.
uutiskirje 
