Sawantwadi on kauan ollut tunnettu puuleluistaan. Intian Maharashtran osavaltion Goan vastaisella rajalla sijaitsevan Sawantwadin puulelut ovat käsityöperinnettä, jota seudun aiemmat hallitsijat vaalivat ja jonka sanottiin heijastavan alueen henkeä. Vuosisatojen ajan Maharashtran ja Goan lapset varttuivat leikkimällä Sawantwadin puusta veistetyillä, pettävän todenmukaisilla hedelmillä, ihmisillä ja vetoleluilla.
Nykyään Sawantwadin puuleluperinne hoippuu haudan partaalla. Aikoinaan vilkas Sawantwadin keskustan tori Ubha Bazaar on vain haamu entisestään. Leluja valmistavia ja torilla myyviä käsityöläisperheitä on enää kourallinen.
Lelujen valmistus on Intiassa perinne, joka periytyy tuhansien vuosien takaa Indusjoen laakson kadonneesta sivilisaatiosta. 1600-luvulta lähtien Sawantwadin käsityöläiset erikoistuivat elävän näköisten puisten hedelmien ja vihannesten veistämiseen. Näköishedelmien lisäksi puusta muovattiin vetoleluja, pikkukeittiöitä pikku tytöille, eri ammatteja edustavia ihmishahmoja, härkävaunuja ja muita kulkuvälineitä vähän isommille lapsille sekä lusikoita ja muita ruokailu- ja ruuanlaittovälineitä.
Paikallisista aineksista
1600-luvulta vuoteen 1948 Sawantwadi oli ensin Marathaimperiumin vasallivaltio, sitten brittien voitettua marathit britti-imperiumin protektoraatti, jota kuninkaat hallitsivat. Puuleluperinteen seudulle toivat käsityöläiset, jotka saapuivat kuningas Khem Sawant II:n luokse uskonnollisiin väittelyihin matkanneiden brahmiinien kera. Khem Sawant II oli perehtynyt syvällisesti hindukirjoituksiin ja filosofiaan.
Lelujen valmistamisen ohella käsityöläiset toivat Sawantwadiin pelikortit ja pelaamisen.
Leluja tehtiin paikallisista aineksista, pongamia- ja mangopuista, joita kuningaskunnassa kasvoi tiheinä metsinä. Puu kerättiin kesällä, pestiin ja kuivattiin, ja sitten jätettiin koko monsuunikaudeksi ulos läpikotaisin vettymään. Kun puu sen jälkeen kuivui, se oli valmista veistettäväksi. Kun muoto oli toivotun kaltainen, lelu maalattiin lukuisia kertoja muun muassa tamarindin siemenistä jauhetulla maalilla. Maalin päälle siveltiin vielä lakka- ja luonnonkumikerros.
Nimenomaan lakka on yhä Sawantwadin lelujen erityispiirre. Lakkapinta ei haalistu eikä halkeile kovassakaan käytössä.
Harva osaa enää veistää
Viime aikoina metsäkato on vaikeuttanut leluihin soveliaan puun saantia, ja kun valmistajat ovat turvautuneet uusiin materiaaleihin, lelujen laatu on heikentynyt.
Parhaista raaka-aineista valmistetusta tuotteesta puolestaan ei saa vaivaan nähden kohtuullista korvausta, joten monet taitavat käsityöläiset ovat luopuneet lelujen tekemisestä. Lähiseutujen teollisuus vetää työvoimaa, eivätkä valtion laimeat yritykset opettaa nuorille käsityöläisille puunveistoa ole juurikaan kantaneet hedelmää.
Toisin kuin aiemmin, perin harva osaa enää veistää puuta. Trendinä onkin täyttää valmiita muotteja sahanpurulla, mikä pitää kustannukset matalina, eikä vaadi runsaasti työvoimaa.
Vielä 1970-luvulla kuningasperheellä oli sekä vaikutusvaltaa että varoja tukea Sawantwadin perinteisiä käsityöläisiä, mutta nykyään sellaista tukea ei ole tarjolla.
Viimeinen mestari
– Minä aloin harjoittaa ammattia 1960-luvun alussa, kiitos isäni, joka oli saanut erikoiskoulutusta kuuluisalta mestari Abha Gawdelta. Perinteinen lelujen valmistus vaatii paljon kärsivällisyyttä, jo alkaen oikeanlaisen puun hankkimisesta. Puu hankitaan toukokuussa, mutta sitä voi alkaa työstää vasta kuukausien kuluttua. Näinä pikavoittojen aikana harva on halukas näkemään niin paljon vaivaa, Shashikant Rane sanoo.
Rane on Sawantwadin viimeisiä mestarikäsityöläisiä. Hän on vuosien ajan kouluttanut vuodessa 30 nuorukaista käsityöläiseksi, ja Rane itse on kautta Intian haluttu merkittävien projektien toteuttaja. Vuosi sitten valtion edustajat ehdottivat käsityökeskuksen, Hastkala Kendran perustamista.
– Ministeri on valinnut Hastkala Kendran rakennuspaikan ja puhunut pitkään kanssani näkemyksistään. Mutta nyt on kulunut yli vuosi eikä suunnitelma ole edennyt, Rane toteaa.
Netti pelastaa, jos pelastaa
Vaikka valtio tukisikin Sawantwadin käsityöläisiä runsaammin, entiseen loistoon ei ole paluuta. Halvat kiinalaiset koneellisesti massavalmistetut lelut viehättävät suurempaa joukkoa kuin käsin tehdyt ja huomattavasti kalliimmat. Eikä hinta ole ainoa tekijä, myös suuren yleisön maku on muuttunut. Harva lapsi haluaa leikkiä puisilla hedelmillä ja vihanneksilla.
Sawantwadin käsityöläisyyden hiipumista on edistänyt uusien pikateiden rakentaminen. Mumbain ja Punen yhdistävä tie kulki aiemmin Sawantwadin halki, nykyiset tiet ohittavat kaupungin.
Käsityöläisiä haittaa myös vahvan osuuskunnan tai ammattikuntakillan puuttuminen.
– Alalla toimivien ihmisten kesken ei ole yhtenäisyyttä, joten emme voi yhdellä äänellä neuvotella viranomaisten kanssa ja vaatia takuita tai suojelutukiaisia, harmittelee lelujen valmistaja, joka haluaa pysytellä nimettömänä.
Sawantwadin perinnelelujen valmistajat kuitenkin saivat tämän vuoden keväällä tuotteilleen alkuperätodistuksen, joka helpottaa niiden myymistä internetissä. Sillä voi lisäksi perustella massatuotantoleluja kalliimpaa hintaa.
Nettikauppa on tärkeää myös siksi, että muuten lelut täytyy myydä goalaisille tukkukauppiaille, jotka vuorostaan myyvät ne Intiaan tuleville ulkomaisille turisteille. Kansainväliset kuriiripalvelut eivät vielä ole yltäneet Sawantwadiin – mutta Goan uusi lentokenttä on alle 20 kilometrin päässä, joten omatoimisimmat turistit voivat mennä tekemään matkamuisto-ostoksensa suoraan valmistajilta.
lehti 