Britannia on kärvistellyt elokuun alussa rasististen mellakoiden kourissa. Useampaan brittikaupunkiin levinneen väkivallan sytykkeenä oli heinäkuun lopulla länsienglantilaisessa Southportin kaupungissa tapahtunut veitsi-isku, jossa kuoli kolme alle kymmenvuotiasta tyttöä. Lisäksi kahdeksan muuta lasta ja kaksi aikuista loukkaantui iskussa, jonka tekijäksi poliisi epäilee Cardiffissa syntynyttä 17-vuotiasta Axel Rudakubanaa.
Tekijän taustaan liittyvät valheet ja huhut levisivät verkossa nopeasti. Puukottajan väitettiin olevan veneellä Englannin kanaalin yli maahan saapunut muslimi ja turvapaikanhakija. Sosiaalisen median huomionkipeät äärioikeistolaiset sisällöntuottajat samoin kuin nopeasti aktivoituneet trollitilit paiskoivat tietysti vettä kiukaalle ja patistelivat ihmisiä kaduille. Poliisi kumosi sittemmin valheet ja huhut, mutta polttopullot oli jo täytetty.
Mellakka-aaltoa on seurattu aktiivisesti myös suomalaisessa mediajulkisuudessa. Väkivaltaa kommentoineiden asiantuntijoiden huomio on toistaiseksi kiinnittynyt pääasiassa tapauksesta levitettyihin valheisiin. Tapauksesta valeuutisia luoneiden verkkosivujen Venäjä-yhteyksiä on pengottu.
”Britannian, kuten monen muunkin maan, ongelmat ovat siis kotikutoisia.”
Venäjä-asiantuntija Hanna Smith arvioi Ylelle, että Venäjä hyötyy tilanteesta, jossa länsimainen demokratia näyttää olevan polvillaan mellakoiden edessä. Kokoomuksen kansanedustaja, Aalto-yliopiston entinen kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarmo Limnell pohdiskeli X:ssä, että Ison-Britannian mellakat ovat “esimerkki sosiaalisen median ja disinformaation voimasta”.
Sotilaat äänessä
Sotilaiden ja hybridiuhkaeskperttien tähdittämässä asiantuntijajulkisuudessa erilaiset politiikan ongelmat näyttäytyvät ennen kaikkea informaatiosodankäynnin kysymyksinä. Julkisen asiantuntijapuheen sotilaallistuminen juontaa Venäjän pyrkimyksiin vaikuttaa Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleihin ja Brexit-äänestykseen sekä tietysti Ukrainan sotaan.
Sota sinkosi emeritussotilaat ja puolustusvoimien koruttomiin univormuihin verhotut upseerit ajankohtaisohjelmien vierasrotaatioon ja parhaimmillaan jopa eduskuntaan ja Euroopan parlamenttiin asti.
Syitä Britannian mellakoiden kaltaisiin politiikan kysymyksiin ei kuitenkaan tulisi hakea yksinomaan valeuutisista tai internetin lieveilmiöistä. Kun hoetaan sanaa “hybridi”, poliittisten ongelmien juurisyyt tuppaavat unohtumaan.
Syitä väkivaltaiseen ja rasistiseen brittikulttuuriin ei kannata hakea ensi sijassa X:n algoritmista tai edes Putinista, vaan politiikan mediajulkisuudesta, jota ovat jo pitkään hallinneet perinteisten tabloid-lehtien suurifonttiset otsikot maahanmuuton maalle muodostamasta uhasta. Poliitikot, kuten entinen pääministeri, konservatiivien Rishi Sunak, ovat osallistuneet karkeloihin paasaamalla kovaan ääneen Englannin kanaalin yli ihmisiä tuovien veneiden pysäyttämisestä.
Vuonna 2013 konservatiivihallitus lanseerasi kampanjan, jossa laittomia maahanmuuttajia uhattiin pidätyksillä. “Mene kotiin – tai sinut pidätetään”, kirkuivat julisteet muun muassa pakettiautojen kyljissä.
Kotikutoiset ongelmat
Britannian, kuten monen muunkin maan, ongelmat ovat siis kotikutoisia. Politiikan julkisuus, jossa valtaa tavoittelevien poliitikkojen on peesattava myrkyllisten iltapäivälehtien ruokkimaa vieraanpelkoista ilmapiiriä, on omiaan normalisoimaan väkivaltaista käytöstä.
Hedelmiä korjattiin Britanniassa jo vuonna 2016, kun äärioikeistolainen terroristi tappoi työväenpuolueen kansanedustajan Jo Coxin tämän kampanjoidessa Britannian EU-jäsenyyden puolesta.Lisäksi hybridiuhkiin keskityttäessä yhteiskunta- ja talouspolitiikan valinnat jäävät vähälle huomiolle. Ihmisten arkea ja odotuksia on Britanniassa kurjistettu ankaralla talouskurilla jo vuodesta 2010 lähtien.
Asiantuntijoiden ja poliitikkojen disinformaatiopuheita kuunnellessa kannattaa olla siis tarkkana. Fiksu kansalainen kysyy, johtuuko poliittinen väkivalta tai ääriliikkeiden nousu sittenkin pikemminkin politiikan valinnoista tai perinteisen median toiminnasta kuin somen kuplista tai kaikkivoipasta Putinista
Kirjoittaja on viestinnän tutkija Helsingin yliopistossa
lehti 