Rajakaupunki Bala Chakin asukkaat ovat vuoden 1947 Intian jaosta asti joutuneet elämään keskellä Intian ja Pakistanin konfliktia. Silloin vedetty maiden raja kulkee aivan kaupungin vieressä, ja lähin kaupunki Pakistanin puolella on vain kivenheiton päässä.
He ovat hengittäneet palaneen ruudin myrkyllistä katkua ja nähneet peltojensa muuttuvan tuhkaksi, joutuneet monesti pakenemaan hyökkäävien armeijoiden alta ja jättämään kotinsa, karjansa ja kaiken omaisuutensa taakseen. Ja nyt seutua riivaa vielä ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma säiden ennakoimattomuus.
Sodan ja sään kirot
Jammun ja Kashmirin osavaltiossa sijaitsevan Bala Chakin asukkaat ovat kuitenkin stoalaisesti kestäneet kaikki koettelemuksensa. Yksi heistä on viittäkymppiä lähenevä kolmen lapsen äiti Surjeet Kumari, joka on elänyt rajakylässä 25 vuotta maanviljelijämiehensä Pardeep Kumarin kanssa.
– Peltoviljely on täällä aina ollut vaarallista puuhaa. Et tiedä, milloin ammus osuu pelloillesi ja tuhoaa hetkessä vuosien kovan työsi. Näin tapahtui meille vuonna 2014, kun Intian ja Pakistanin vihamielisyys yltyi ja Pakistanin tykistö pommitti peltojamme, Surjeet kertoo.
Vuonna 2017 sateet tulivat väärään aikaan ja monsuuni myöhästyi. Sen vuoden jokaisena iltana Surjeet ja Pardeep keskustelivat johonkin toiseen elinkeinoon vaihtamisesta.
– Harkitsin työpaikan hankkimista kaupungista. Maanviljelytulot kutistuivat kaiken aikaa, mutta olin mahdottoman valinnan edessä – meidän yhteiskunnassamme maatalousmaan hoitamatta jättämistä pidetään syntinä, Pardeep muistelee.
Irti patriarkaatin kahleista
Surjeetille on aina ollut kaikkein tärkeintä taata, että hänen kaksi tytärtään saavat koulutusta. Hän itse oli patriarkaatin uhri ja uskoo, että vain koulutus voi lopettaa vuosisataisen miesvaltaisen komennon ja kaiken sen mukanaan tuoman kurjuuden.
– Olin vanhempieni ainoa tytär ja minulla oli kolme vanhempaa veljeä. Veljeni lähetettiin kouluun ja he pääsivät valtiolle töihin, mutta minulle haluttiin opettaa vain kotitaloustöitä. Niitä varten olin syntynyt. Kun tyttäreni syntyivät, päätin antaa heille hyvän, kunniallisen elämän vapaina patriarkaatin ennakkoluuloista, Surjeet selittää.
Herkkusienikurssi naisille
Lasten kouluttaminen on kuitenkin kallista.
Surjeet pelkäsi, että perheen pienenevät tulot haittaisivat tytärten, Survin ja Boomin koulutusta. Hänen poikansa Shuvam oli jo lopettelemassa luonnontieteen opintojaan.
Surjeet kuuli serkultaan kansalaisjärjestö Sevanikatanin järjestämästä naisille tarkoitetusta herkkusienten kasvattajakoulutuksesta.
– Minulle kerrottiin, etteivät herkkusienet tarvitse peltoja ja että niillä on aina kasvukausi. Koska markkinoilla on niille suuri kysyntä, voin ansaita niillä jatkuvasti. Koulutus oli vieläpä ilmaista, Surjeet kertoo.
Jammun maatalousyliopiston asiantuntijat kouluttivat naisia, ja yliopisto toimitti aloitteleville sieniyrittäjille siemeniä ja lannoitteita, jotta he voisivat sujuvasti aloittaa liiketoimintansa.
Pandemiakaan ei haitannut
Runsaan kuukauden koulutuksen jälkeen Surjeet oli saanut riittävät tiedot herkkusienten kasvatuksesta ja prosessoinnista. Seuraava askel oli herkkusienten kasvatusyksikön perustaminen.
– Arastellen kerroin aviomiehelleni suunnitelmistani. Sanoin hänelle, ettei hänen tarvitse huolehtia tuloista ja että jos kaikki käy hyvin, ansaitsemme säällisesti. Luojan kiitos hän luotti minuun ja antoi tehdä kasvatusvajan talomme taakse. Itse asiassa hän rakensikin sen, Surjeet sanoo.
Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana hän myi noin 150 herkkusienirasiaa tukkukauppiaille ja ansaitsi 18 000 rupiaa (200 €). Seuraavan kahden ja puolen kuukauden aikana hän tuotti yli 170 rasiaa ja sai noin 24 000 rupiaa (267 €) voittoa.
–Opin kasvattamaan sieniä hyvin ja tunnen tämän liiketoiminnan jokaisen yksityiskohdan. Nyt toisinaan kiusoittelen miestäni, että ansaitsen enemmän kuin hän. Hän kiusoittelee minua takaisin ja sanoo, että menestykseni johtuu vain hänen rakentamastaan kasvatusvajasta, Surjeet hymyilee.
Edes koronapandemia ei vienyt hänen tulojaan.
– Koronasulkujenkin aikana sain tilauksia tukkukauppiailta ja ansaitsin sienilläni. Teen niistä myös pikkelssiä, jolla on suuri kysyntä. On Maa Durgan siunausta, ettei sululla ollut vaikutusta ansioihini, Surjeet kiittelee hindujumalatarta.
”Olen ylpeä vaimostani”
Parin viime vuoden ajan raja Surjeet Kumarin kotikylän laidalla on pysynyt rauhallisena. Aselepo on tuonut rajakyliin ja kaupunkeihin myönteisiä muutoksia. Pardeep kertoo, että viljely on onnistunut häiriöttä jo jonkin aikaa ja pikkuhiljaa perheen tulot alkavat palata normaaleiksi.
– On puhtaasti vaimoni kovan työn ansiota, että lapseni opiskelevat ja meillä on nyt myös karjaa. En tiennyt aiemmin, että vaimoni on näin voimakas nainen. Kun kriisi iskee, hän pystyy ohjaamaan laivamme turvasatamaan. Olen ylpeä hänestä, Pardeep sanoo.
Naisten uusi toivo
Koulutuksessa avustanut Sevanikatanin virkailija Madhulika Sharma kertoo, että Surjeetista on tullut esikuva seudun naisille, jotka haluavat pelastaa perheensä talouskriisiltä ja tulla omavaraisiksi.
– Kun Surjeet kirjoittautui herkkusienikurssille, hänen kylässään ei juurikaan innostuttu asiasta. Monet naiset ajattelivat hänen vain haaskaavan aikaansa, mutta nyt mielipiteet ovat muuttuneet. Nyt hän on kylänsä naisten uusi toivo. Hän ohjaa heitä, mentoroi ja kouluttaa herkkusienten viljelyyn. Se on tavattoman inspiroivaa, Sharma kiittelee.
– Aiemmin naisia pidettiin maaseudulla pelkkinä hyödykkeinä. Naisen oletettiin tekevän kaikki kotityöt, mutta silti hänet nähtiin taakkana. Omavaraisuus on auttanut naisia murtamaan kahleensa. Opetan heille taitoja ja kannustan heitä työskentelemään lujasti, jotta he saavuttavat aviomiestensä ja perheidensä kunnioituksen. Minä teen vain oman osani, Surjeet toteaa.
lehti 