Osa nuorista naisista on alkanut haaveilemaan kotirouvan osasta. En usko, että taustalla on pelkkä konservatiivisuuden nousu tai itselle vieraan asian romantisointi. Uskon, että taustalla on myös monia aitoja ja hyviä syitä – kuten halu viettää enemmän aikaa omien lasten kanssa.
Lähdetään lähihistoriasta. Tradwife-ilmiö tuntuu yhdistyvän mielikuvien 1950-luvun yhdysvaltalaiseen keskiluokkaiseen perheeseen. Suomessa se on pitkälti tuontitavaraa.
Täällä ei ole koskaan ollut sellaista kotirouvakulttuuria kuin vaikkapa Saksassa. Englannissa ja Yhdysvalloissa taas lastenhoito on ollut niin kallista, ettei toisen vanhemman ole aina ollut edes mahdollista mennä töihin.
Tätä sanotaan kaksoistaakaksi.
Pohjoismaissakaan äidit eivät olisi päässeet töihin ilman hyvinvointivaltion takaamaa julkista lastenhoitoa. Päinvastoin kuin angloamerikkalaisessa maailmassa, täällä harvalla perheellä on ollut varaa siihen, että nainen jää kotiin.
Erottelu ”miesten ja naisten töihin” ei ehkä ole muutenkaan ollut niin jyrkkä. Jo oma isoisäni, joka oli varsin perinteinen pohjoisen äijä, siivosi ja laittoi ruokaa siinä missä isoäitini. Tuskin hän oli ainoa.
Nykyisin vastuuta kotitöistä ja lastenhoidosta jaetaan yhä tasapuolisemmin. Myös miehet hoitavat lapsia ja tekevät kotitöitä, monissa kodeissa siinä missä naisetkin. Mutta väestötasolla naiset kantavat yhä suuremman vastuun.
Nähdäkseni feminismi otti – joko strategisen, ideologisen tai molemmat – harha-askeleen silloin, kun se teki sukupuolten samankaltaisuudesta edellytyksen tasa-arvoisuudelle ja alkoi väheksyä hoivaa työnä ja äitiyttä muuten vain. Kuten Eeva Kilpi kirjoitti runossaan Kun te olitte murrosikäisiä (Kiitos eilisestä 1996):
Sanottiin: Ei äiti ole tärkeä
– –
En minä ollut välinpitämätön.
Minä vain yritin kasvattaa teitä
maailman edistyksellisimpien näkemysten mukaan.
Naisten tasa-arvoinen mahdollisuus työntekoon on naisten oikeuksien toteutumiselle ensiarvoisen tärkeää. Siitä ei ole kahta sanaa.
Mutta kun feminismikin otti ihmisen mittapuuksi miehen, lopputuloksena naiset joutuivat sekä kantamaan kotityö- ja hoivavastuun että olemaan täydellisesti työmarkkinoiden käytettävissä. Tätä sanotaan kaksoistaakaksi, josta osa feministejä oli kyllä varoitellut jo ennen maailmansotia.
Kaksoistaakan ongelmaan pitäisi löytää parempi ratkaisu kuin ”olkaa yhtä aikaa täysillä töissä ja täysillä kotona”. Se on mahdotonta. Kukaan ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.
Symbioosi on olemassa syystä.
Ei ihme, että tasa-arvoisimmissa maissa äidit ovat uupuneimpia. Kaikkea ei edes voida laittaa millään poliittisella päätöksellä viivottimentarkasti tasan eikä tarvitsekaan. Edelleenkin nainen kantaa lapsen ja synnyttää sen. Edelleenkin äiti on se, joka imettää (jos imettää).
Ristiriita esimerkiksi siinä, että vauvoille suosittelee vähintään vuoden imetystä, mutta vanhempainvapaa on lähtökohtaisesti yhdeksän kuukautta, jää äitien pään- ja sydämenvaivaksi. Symbioosi on olemassa syystä.
Kun nuoret katsovat tätä sirkusta, ymmärrän hyvin, että mieleen saattaa juolahtaa, voisiko elämässä päästä helpommallakin. Ymmärrän, miksi ainakin näennäinen mahdollisuus valita koti- ja palkkatyöstä vain toinen houkuttelee.
Siinä ajaudutaan kuitenkin helposti ojasta allikkoon.
Tradwife-ilmiössä näkyy kuitenkin myös hämmentävää halua olla kasvamatta tasavertaiseksi aikuiseksi, joka huolehtii omista asioistaan. Tämä koskee molempia sukupuolia: toinen ei osaa maksaa laskuja eikä toinen vaihtaa lakanoita.
Halu elää lapuudenkaltaisessa huolettomuudessa on tavallaan ymmärrettävä. Kukapa ei sellaista olisi joskus vähintään nostalgisoinut. Halua heittäytyä holhottavaksi on kuitenkin vaikea ymmärtää heittäytyjän sukupuolesta riippumatta.
Hämmentävää on, ettei holhottavan asemaan asettuminen aiheuta aikuisessa ihmisessä tervettä pakokauhua. Itsestä ja omista asioista huolehtiminen ja päättäminen on kuitenkin kiinteä osa ihmisen autonomiaa.
Toki, jos ”kotirouvuudessa” on kysymyksessä aidosti tasavertaisten aikuisten ihmisten vapaasti solmima keskinäinen sopimus, ei siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.
Muu on hyväksikäyttöä.
Jos toinen osapuoli jää omasta tahdostaan pidemmäksi aikaa hoitamaan kotia, lapsia tai molempia – tai vaikka vain näyttämään hyvältä – ja toinen on valmis siitä hänelle maksamaan, ja molemmat ovat sopimukseen tyytyväisiä, niin sittenhän kaikki on hyvin.
Kannattaa kuitenkin pitää huoli siitä, ettei omaisuus kartu ja eläke kerry vain työssäkäyvälle, ja että molempien talous on eron tai kuoleman sattuessa turvattu. Muu on hyväksikäyttöä.
Lisäksi kotona olevankin kannattaa hankkia jonkinlaista koulutusta ja ammattiosaamista – ellei sitten ole omissa nimissä satumaisia rikkauksia, joiden turvin höllötellä vapaarouvana lopun ikää. Harvemmalla on.
Holhottavaksi heittäytyminen ei pelasta riistolta, vaan asettaa sille entistä pahemmin alttiiksi.
lehti 