Lähes puolet suomalaisista vastuuttaisi aikuisia lapsia ikääntyneiden vanhempiensa hoivasta, todettiin viime viikolla julkaistussa tuoreessa sukupolvibarometrissa. Innokkaimmin tätä ovat ajamassa oikeistolaiset, vähiten innokkaasti vasemmistolaiset.
Kaksi kolmasosaa suomalaisista ajatteli, ettei hoivarooli perheessä ja suvussa ole naisille sen luontevampi kuin muillekaan, mutta nuoret ajattelivat näin muita useammin. Kuten tutkimuksessakin arveltiin, syy voi olla siinä, että asia on itselle vielä kovin kaukainen.
Kysymys hoivaroolin luontevuudesta polarisoitui nuorten kohdalla sukupuolittain: puolet nuorista miehistä näki hoivaroolin lankeavan luontevasti naisille, mutta nuorista naisista näin ajatteli alle kolmasosa. Nuorten arvomaailmojen eriytyminen sukupuolittain näkynee tässäkin.
Tai sitten nuoret miehet näkevät äitinsä omnipotenttina entiteettinä, joka on hoitanut kaiken tähän asti ja hoitaa vastakin.
Kuten viikko sitten kirjoitin – mitä tulee lisääntymiseen ja lasten kasvattamiseen, ei kaikkea hoivaa voida jo yksin biologisista syistä laittaa viivottimella millintarkasti tasan eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan. Sen sijaan tulisi huolehtia siitä, ettei hoivaajaa taloudellisesti rangaista, vaan palkitaan.
Mutta mitä tulee vanhusten hoitamiseen, siihen naisilla ei taatusti sen kummempia synnynnäisiä valmiuksia tai ominaisuuksia kuin miehilläkään. Ehkä jopa päinvastoin. Vanhushoiva nimittäin on fyysisestikin hyvin raskasta, mikä puoltaisi (väestötasolla ja keskimäärin) ennemminkin miesten sopivuutta siihen.
Harva haluaa olla taloudellisesti riippuvainen läheisistään.
Raportissa todetaan, että jo nyt noin joka kolmas suomalainen työssäkäyvä huolehtii ansiotyön ohessa myös läheisistään. Suurin osa heistä on naisia. Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että työn ja hoivan yhdistäminen on monelle kuormittavaa. Sen tietää sanoa omasta kokemuksestakin jokainen, kenellä kokemusta on.
Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään myös, että suurin osa eläkeläisistä ja heidän aikuisista lapsistaan ajattelee vanhushoivan kuuluvan yhteiskunnalle eikä perheille. Harva haluaa olla vanhana taloudellisesti riippuvainen läheisistään.
Olletikin heillä on myös elämänkokemuksen tuomaa tajua siitä, mihin yksi ihminen kykenee. Uskon heidän ymmärtävän, että kahdesta suunnasta tuleva hoivavastuu yhdistettynä työpaineisiin on yksinkertaisesti liikaa, vaikka siihen olisi haluakin. Sellaiseen kykenee äärimmäisen harva.
Toisekseen uskon valtaosan ikääntyneistä ajattelevan, että ainakin lapsellisten työssäkäyvien tärkein tehtävä on huolehtia seuraavasta sukupolvesta.
Omaishoitajuus ei ole mitään, mitä tehdään siinä sivussa ja ohessa. Se on enemmän kuin täysipäiväinen työ. Se on 24/7 sitova raskas vastuu, josta saatava taloudellinen korvaus on mitätön.
Ajatuksessa vanhusten hoitelusta siinä sivussa kuultaa läpi täydellinen tietämättömyys hoivan todellisuudesta. Sen sitovuudesta, vaativuudesta ja raskaudesta. Vanhusten kunnosta. Siitä, mitä käytännön elämässä tarkoittaa vaikkapa muistisairaus.
Pitkien välimatkojen Suomessa monen vanhemmat saattavat niin ikään asua vaikka tuhannen kilometrin päässä. Hoivattavien ikäluokkien ollessa yhä kosteampia vanhuuden vaivoihin yhdistyy yhä useammin myös päihde- ja mielenterveysongelmia, mikä tuo oman lisänsä sukupolvien välisiin suhteisiin. Aikuisen lapsen pakottaminen hoivaajaksi ei ole tuolloin myöskään hoivattavan etu.
Vanhemmat saattavat asua tuhannen kilometrin päässä.
Nuoret naiset katsovat jo nyt kauhulla sitä, millaista taiteilua työ- ja perhe-elämän yhdistäminen voi joskus olla. Jos siihen ympätään vielä vastuu vanhuksista, niin veikkaanpa, ettei tämä ainakaan syntyvyyttä ja työllisyyttä nosta. Sen sijaan se pienentää ikäluokkia ja köyhdyttää ja uuvuttaa naisia entisestään.
Niin köyhä tämä yhteiskunta ei ole, etteikö sillä olisi varaa hoitaa vanhuksiaan ihmisarvoisesti, jos siihen on halua. Sen sijaan halua on ollut ajaa järjestelmällisesti alas Suomen verrattain tehokas ja halpa julkisen sektorin vanhushoiva.
Tällaisista ideologisille päähänpinttymille pohjautuvista ihmiskokeista ei ole kohtuullista ainakaan naisia kollektiivisesti vastuuttaa. Nähdäkseni valtion kehnosta taloudellisesta tilastakin vastaavat parhaillaan aivan toiset tahot.
Sukupolvibarometrin ovat tuottaneet Miina Sillanpään säätiö, Työeläkevakuuttajat TELA ry ja E2 Tutkimus, joka on myös toteuttanut sen käytännössä. Barometrin aineistona on Manner-Suomen aikuisväestölle suunnattu kyselytutkimus, johon vastasi loppuvuodesta 2024 yli tuhat suomalaista.
lehti 