Hallituksen joukot antoivat periksi lähes taisteluitta – Näin al-Assadin korttitalo sortui

Aika harva osasi vielä marraskuun lopulla kuvitella, että reilun viikon kuluttua olisi Bashar al-Assadin hirmuvalta Syyriassa historiaa. Kun loppu tuli, se tuli nopeasti.

Samalla tavoin vielä alkukeväästä 2011 Syyriaa pidettiin yleisesti niin vakaana maana, että arabikevään ulottuminen sinne ei olisi kovin todennäköistä. Ei mennyt kuin pari kuukautta, ennen kuin alkoivat mielenosoitukset ja kesällä nähtiin merkkejä sisällissodasta, josta tulikin pitkä ja äärimmäisen verinen.

Bashar al-Assadin isä Hafez al-Assad nousi valtaan vuonna 1970 baath-puolueen sisäisessä kaappauksessa. Bashar peri vallan isänsä kuoleman jälkeen vuonna 2000.

Uudistukset jäivät kuitenkin näennäisiksi, pakkovalta jatkui.

Lontoossa silmälääkäriksi opiskellut Bashar al-Assad lupasi uudistuksia, ja hänellä oli länsimaiden silmissä jonkinlainen etsikkoaika. Uudistukset jäivät kuitenkin näennäisiksi, pakkovalta jatkui, ja opposition synty torjuttiin pidätyksillä, kidutuksilla ja teloituksilla.

Assadien suku kuuluu Syyrian alaviittivähemmistöön, joka muodostaa reilut kymmenen prosenttia kansasta. Tämä oli yksi Assadien heikkouksista. Vaikka armeijan ja tiedustelupalvelujen johtoon nimitettiin alaviittejä, täytyi miehistöä täyttää etupäässä enemmistöväestö sunnimuslimeilla.

Syyrian taloudesta tuli Bashar al-Assadin kaudella yhä enemmän kaverikapitalismia, jossa mehevimmät siivut oli varattu sukulaisille ja liittolaisille.

Valtakoneisto hapertui

Syyrian sisällissodan yhtenä taustatekijänä on pidetty ilmastonmuutosta. Vuosina 2006-2011 maassa vallitsi ankara kuivuus, joka aiheutti pahaa tuhoa maataloudelle.

Sisällissota ja Syyrian hallitukseen kohdistetut talouspakotteet ovat edelleen heikentäneet kaikkia talouden aloja. Kuvaavaa on, että lopulta Syyrian hallituksen tärkeimmäksi vientituotteeksi tuli captagon, metamfetamiinin kaltainen huume, jota salakuljetettiin Lähi-idän maihin.

Kovista otteista huolimatta Syyrian turvallisuuselimillä ei enää ollut samanlaista kontrollia kuin aiemmin, arvioitiin Chatham Housen raportissa jo kuusi vuotta sitten.

Syyrian armeijan aseistus ja varusteet olivat heikkoja. Kun kapinalliset marraskuun lopulla aloittivat nopean etenemisensä, hallituksen etupäässä varusmiehistä koostuneet joukot antoivat periksi lähes taisteluitta, heittivät univormunsa pois ja pakenivat.

Tukijoiden tuki loppui

Al-Assadin keskeiset ulkomaiset tukijat olivat Iran, Venäjä ja Libanonin Hizbollah. Iran toimitti aseistusta, ja vuodesta 2012 lähtien Hizbollahin taistelijat olivat tärkeä tuki Syyrian maavoimille.

Vuonna 2015 al-Assad oli jo häviämässä sisällissodan, mutta silloin Venäjä heitti ilmavoimansa ratkaisevasti peliin pommittaen sekä sotilas- että siviilikohteita.

Viime syksynä kaikilla tukijoilla oli omat ongelmansa, ja useiden lähteiden mukaan ne tekivät al-Assadille selväksi, ettei merkittävää apua ole tällä kertaa saatavissa.

Iran lupaili vain joitakin drooneja ja raketteja. Sen resurssit oli sidottu konfliktiin Israelin kanssa.

Hizbollahilla oli tarjota vain joitakin neuvonantajia. Se oli menettänyt johtajiaan ja paljon aseistusta Israelin iskuissa Libanoniin.

Venäjä oli kiinni hyökkäyssodassaan Ukrainassa, mutta useiden asiantuntijoiden mukaan tämä selittää vain osaksi sen, ettei Venäjä lähtenyt pelastamaan al-Assadia. Nikolai Kozhanov kirjoitti The Guardianissa, että Syyrian hallitus ei enää ollut Venäjälle mahdollisuus, vaan taakka.

Hayat Tahrir al-Shamin sotilaallinen johtaja Abu Hassan al-Hamwi kertoi joulukuussa The Guardianille, että kesällä 2019 hallituksen joukoille kärsityt tappiot johtivat järjestön HTS:n tilannearvioon. Syyrian armeijasta loikanneiden upseerien avustuksella HTS ryhtyi kouluttamaan joukkojaan järjestäytyneeksi, yhtenäisen johdon alla toimivaksi armeijaksi.

HTS tarjosi eri kapinallisryhmille liittoutumista alaisuuteensa ja taisteli niitä vastaan, jotka eivät suostuneet.

Al-Hamwin mukaan HTS hankki aseensa pääasiassa sotasaaliina Syyrian armeijalta sekä armeijan korruptoituneiden upseerien myyminä. Se myös valmisti itse aseita ja ammuksia. Ratkaisevana al-Hamwi piti drooniyksikön perustamista. Erityisen tehokas on ollut al-Shaheen, räjähtävä drooni.

Turkista tuli ainakin kevyttä aseistusta ja ajoneuvoja Turkin tukeman SNA-koalition (Syyrian kansallinen armeija) kautta. SNA pitää valtaa Idlibistä pohjoiseen ja koilliseen sijaitsevilla alueilla ja taistelee kurdeja vastaan.

Syksyllä 2023 HTS ryhtyi muovaamaan yhteistä strategiaa Syyrian eteläosien kapinallisryhmien kanssa. Nämä noin 25 ryhmää toimivat maan alla hallituksen valvomilla alueilla ja suuri osa niiden johtajista oli maanpaossa Jordaniassa.

Marraskuussa HTS päätti, että oli ratkaisevan yrityksen aika. Se halusi estää sen, että Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit murtaisivat al-Assadin diplomaattisen eristyksen. Samalla se näki, miten al-Assadin lähimmät tukijat painivat omissa ongelmissaan.

Aleppon nopea valtaus hämmästytti ja rohkaisi HTS:ää. Samalla etelän kapinalliset alkoivat oman etenemisensä kohti Damaskosta. Joulukuun 8. päivänä al-Assad pakeni maasta.

Tässä vaiheessa HTS oli edelleen Yhdysvaltojen, EU:n ja Turkin terroristiryhmien listalla ja al-Jolani etsintäkuulutettu. Vain muutamia päiviä vallanvaihdon jälkeen Turkki, josta tuli tilanteen suurin ulkopuolinen hyötyjä, nosti ensimmäistä kertaa 12 vuoteen lippunsa salkoon Damaskoksen lähetystössään.

Islamistien valta Idlibissä

Hayat Tahrir al-Sham on siis pitänyt useita vuosia valtaa Idlibin alueella, jonka väkiluku on kasvanut pakolaisten vuoksi 1,5 miljoonasta 3,5 miljoonaan. Koko Syyrian väkiluku on 25 miljoonaa.

HTS perusti alueelle siviilihallinnon, jossa on 11 ministeriötä. Viimeinen sana on kuitenkin aina HTS:n johdolla.

HTS on järjestänyt Idlibiin peruspalvelut. SNA:n alueen tavoin se on turvautunut Turkkiin sähkön, veden ja telepalveluiden toimittamisessa. Varoja toimintaansa HTS:n hallinto on kerännyt erilaisilla veroilla, lisenssimaksuilla ja omalla teleyhtiöllään. Suurin tulolähde on tiettävästi ollut tullimaksut Turkin ja Syyrian rajalla sijaitsevalta Bab al-Hawan tulliasemalta.

HTS:n hallintoa Idlibissä on kuvattu islamistiseksi, mutta ei yhtä jyrkäksi kuin Talebanin Afganistanissa tai Isisin kalifaatissaan. Paikalliset viranomaiset ovat saaneet pääasiassa pysyä tehtävissään, erityisesti uskonnollisten vähemmistöjen kylissä.

Alkoholin myyminen on kielletty. Musiikin soittaminen on kielletty kahviloissa eikä niissä saa polttaa vesipiippua. HTS asetti aluksi kaduille siveyspoliiseja, mutta niistä luovuttiin vastustuksen vuoksi.

Moraalirikkomuksista ei ole annettu julmia rangaistuksia, mutta vastustajia ja pettureiksi epäiltyjä on vangittu ja kidutettu. Viime vuonna Idlibissä oli mielenosoituksia pidätyksiä ja veroja vastaan.

Koulut ovat jatkaneet sukupuolten mukaan eriytetyissä luokissa kuten ennenkin. Lisäksi HTS on perustanut ilmaisia koraanikouluja.

Se, miten HTS liittolaisineen hallitsee koko Syyriaa, selvinnee vasta pidemmän ajan kuluessa. Järjestö on korostanut maltillistumistaan, mutta nähtäväksi jää, onko kyse ollut todellisesta muutoksesta vai kansainvälisen hyväksynnän hakemisesta.

Erityisesti alaviitit ovat pelänneet koston kohdistuvan koko kansanryhmäänsä. Alaviitit ovat 800-luvulla shiialaisuudesta irtautunut uskonryhmä, jota monet muista muslimeista ovat pitäneet pakanoina. Alaviitit olivat sorrettuja, kunnes Ranskan siirtomaavalta 1920 muutti heidän asemansa ja al-Assadien myötä he nousivat johtoasemaan.

HTS:n riveissä on ollut satoja ulkomaalaisia jihadisteja muun muassa Albaniasta, Kosovosta, Pohjois-Makedoniasta ja Keski-Aasian maista. Esimerkiksi Tadzhikistanissa pelätään noin 400 jihadistin paluuta.