Eläinlääkäri Johanna Palon ja kustantaja Jaakko Kankareen häät saavat ikävän käänteen. Seuraavana päivänä heidän talostaan löytyy sinne yöpymään jäänyt juristi Ilkka Messilä kuolleena henkirikoksen uhrina. Potentiaalinen syyllinen löytyy häiden jatkoilla olleen neljän avioparin joukosta. Kyseessä on iät ja ajat toisensa tuntenut tiivis ystäväporukka, johon Messilä on liittynyt vasta hiljattain.
Helena Lehtovirran esikoisdekkari Koskaan et voi tietää käynnistyy perinteisissä merkeissä. Kuka sen teki pienestä epäiltyjen joukosta, on kysytty noin sadan vuoden ajan.
Lehtovirta asettuu pääosin brittiläiseen jatkumoon, jossa ruumis löydetään heti tarinan alussa ja henkilöiden piiri on pieni. Rikoksen tapahtumapaikka ei ole ihan kartano, mutta arvokas vuonna 1928 rakennettu talo Espoossa kumminkin. Sen omistaja on testamentannut eläinlääkäri Johanna Palolle oikeuden asua talossa kissojensa elinajan. Yksityisetsivän sijaan murhaa selvittävät rikoskomisario Tuomas Koski ja rikostutkija Joni Eriksson.
Ilkka Messilä oli riidanhaastaja ja törkimys, mutta ei kuitenkaan siihen pisteeseen, että kenelläkään olisi ollut syytä murhata hänet huonon käytöksen takia. Muu ystäväporukka ei oikein ymmärrä, miksi Johanna on halunnut pitää tulokkaan mukana tapaamisissa.
Koskaan et voi tietää etenee tavanomaisesti. Tuomas Koski ja Joni Eriksson kuulustelevat häiden jatkoilla olleita ja tekevät yhteenvetoja keskenään. Heidän sanailunsa on mukavan luontevaa ja letkeää.
Viisikymppinen Koski on pienten lasten huonosti nukkuva isä. Vaimon kanssa on vaikeaa. Hän on ollut nuoremman lapsen syntymän jälkeen jatkuvasti väsynyt ja huonolla tuulella. Koski ei ymmärrä vaimon valitusta kotiäitinä. Eihän siinä ole muuta tekemistä kuin katsella ulos, kun pyykit kuivuvat, hän järkeilee.
Rikoksen selvittely etenee omalla painollaan, mutta Lehtovirta panostaa enemmän sotkuisiin ihmissuhteisiin. Tuoreen avioparin välit ovat oudon kireät. Jaakko haluaisi lapsen, mutta alkoholistiäidin tytär Johanna vastustelee.
Johannan ja Ilkan välit taas olivat hyvin lämpimät. Sen voi varmaan tässä paljastaa, että Ilkka oli Johannan velipuoli, mutta he olivat löytäneet toisensa vasta hiljattain. Suhde oli niin lämmin, että ulkopuolisin ja asiasta tietämättömin silmin siinä näytti olevan enemmän kuin vain veljellistä rakkautta.
Kun tällä rintamalla on päästy alkuun, niin Lehtovirta jatkaa ihmissuhdekarusellia. Yksi on raskaana syrjähypyn seurauksena ystäväpiirin miehelle, ja toinen eri miehen lapsi kuin oli luullut. Koskaan et voi tietää on yhtä paljon melodraama tai saippuaooppera kuin dekkari. Sinällään se on sujuvasti ja loogisesti etenevä, hyvin kirjoitettu ja oikeastaan aika piristäväkin, koska tätä tyylilajia ei juuri tule vastaan nykyisissä suomidekkareissa.
Pääsivujuonessa Jaakko Kankareen Apostrofi-kustantamo on julkaisemassa Venäjä-kriittistä kirjaa. Suomalaiset Venäjän myötäilijät yhtä kansanedustajaa myöten yrittävät estää kirjan julkaisun uhkailemalla kunnianloukkaussyytteellä ja pienkustantamon kaatavilla kustannuksilla. Teema jää vähän ilmaan, mutta kyseisen kirjan ensimmäinen lause on kyllä hyvä: ”Tavallisella venäläisellä on maaorjan mentaliteetti.”
Sivulauseiksi jäävät myös Johanna Palon mahdolliset yhteydet eläinaktivisteihin. Niistä Tuomas Koskea pitää ajan tasalla suojelupoliisi.
Journalismin kehityssuunnasta Lehtovirralla on hyvä huomio. Tuoreen avioparin ystäväpiiriin kuuluva Uutisstudion toimittaja Tomi Laaksonen oli esittänyt yhtiön uudelle omistajalle juttuhanketta Itämerta saastuttavasta venäläistehtaasta. Uusi toimituspäällikkö vaati kuitenkin ihmisten elämyskynnyksen mukaisia juttuja. Itämeri-aiheen sijaan Tomi lähetettiin tekemään juttua naisesta, joka vaatii betoniporsaiden poistamista lähimetsän ulkoilureiteiltä, koska ne häiritsevät lasten pulkkailua.
Ihmettelin, miksi Koskaan et voi tietää määritellään sen kannessa Palo & Koski -dekkariksi. Se selviää vasta lopussa. Nyt alkanut tarina viedään maaliin vain osittain. Komisario Koski ja eläinlääkäri Palo kohtaavat siis ainakin yhdessä jatko-osassa. Ehkä Johannan mahdolliseen eläinaktivismiinkin palataan silloin perusteellisemmin.
Koskaan et voi tietää ei räjäytä tajuntaa, mutta toimii perinteisen ja väkivallattoman arvoitusdekkarin ystäville oikein hyvin. Lisäpisteitä se saa tarinaan liittyvistä kissoista.
Helena Lehtovirta: Koskaan et voi tietää. 320 sivua, CrimeTime 2025.
lehti 