Kun kysyy tutkija Rasmus Arolta, voiko sanoa, että vuoden 2040 Suomi on polarisaation Suomi, hän vastaa, että voi.
– Syön hattuni, jos Suomi ei ole nykyistä enemmän polarisoitunut vuonna 2040, hän sanoo.
Aro toimii johtavana asiantuntijana MDI:ssä, joka on aluekehittämisen konsulttitoimisto.
Polarisoituminen on yhteiskunnan eriytymistä, Aron tarkoittamassa merkityksessä erityisesti maantieteellistä jakautumista hyvin kehittyviin ja toisaalta rapautuviin seutuihin.
– 30 viime vuotta Suomi on todella polarisoitunut kaikilla aloilla. Kuntien toimintakyvyn näkökulmasta näyttää siltä, että eriytyminen jatkuu yhä voimakkaampana. Sen estämiseen on aika vähän edellytyksiä.
Toimiiko Suomi nytkään?
Kysymykseen siitä, voiko koko Suomi pysyä asuttuna ja toimivana, Aro vastaa, että riippuu siitä, miten toimiva Suomi määritellään.
– Joku voisi sanoa, ettei se nytkään ole toimiva, hän toteaa.
– Mutta kyllä Suomessa asutusta tulee varmasti olemaan lähes kaikkialla siellä, missä nytkin on. Asutus tosin on todennäköisesti entistä harvempaa, mikä on haastavaa kuntien näkökulmasta.
Varsinkin syrjäisimmillä seuduilla edellytykset asumiseen heikkenevät.
– Tyhjenevällä maaseudulla voi asua, mutta asuminen muuttuu yhä hankalammaksi. Siellä voi asua, jos sietää esimerkiksi huomattavan pitkiä koulumatkoja. Myös iäkkäänä siellä voi asua, jos terveys sen kestää ja hyväksyy sen, että palvelut ovat kaukana, Aro sanoo.
Kuntalaisen näkökulmasta keskittymiskehitys on huono asia.
– Palvelut keskittyvät kuten ovat jo aiemminkin keskittyneet. Olen jossain määrin huolissani alueellisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Saako esimerkiksi alakoululainen, jolla menee 1,5 tuntia päivässä koulumatkoihin, samanlaiset lähtökohdat kuin alakoululainen, jolla matkoihin menee kymmenen minuuttia, hän kysyy.
Sama koskee useimpia palveluja.
– Jos ne ovat kaukana, se vähentää niiden käyttöä. Mutta täytyy ymmärtää myös ne realiteetit, joissa hyvinvointialueet ja kunnat toimivat. Niillä on valtava taloudellinen paine tehostaa palveluita. Käytännössä se tarkoittaa palvelujen huononemista. Harvalla alueella on tälle vaihtoehtoa.
Kuinka paljon siedämme epätasa-arvoa?
Miten asiaa sitten pitäisi suhtautua kunta- ja aluevaalien alla? Millaisia päätöksiä tulisi tehdä maaseudun suhteen ja kuinka kauas katsoa?
– Ehkä ensin pitäisi keskustella siitä, mikä on liiallista alueellista epäoikeudenmukaisuutta ja kuinka paljon siedämme alueellista epätasa-arvoa. Pitäisi keskustella myös siitä, kuinka lähellä ihmisiä palveluiden tulisi olla ja kuinka paljon olemme valmiita investoimaan niihin. Käytännössä tässä on loppujen lopuksi kyse rahasta, Aro sanoo.
Jos halutaan ylläpitää laajaa kouluverkkoa ja tarjota laajasti saavutettavissa olevia sosiaali- ja terveyspalveluita, se edellyttää valtion tukea.
– Nyt kuitenkin näyttää, että tähän suuntaan ei olla menossa. Varsinkin hyvinvointialueilla on kova paine karsia palveluja, koska niiden taloudellinen tilanne on heikko, Aro muistuttaa.
Tilanne onkin hankala kuntien näkökulmasta, koska hyvinvointipalvelut eivät ole niiden käsissä.
”Tyhjenevällä maaseudulla voi asua, mutta asuminen muuttuu yhä hankalammaksi.”
– Koulutuspalveluihin kunnat voivat vaikuttaa johonkin pisteeseen asti, koska päättävät sivistyspalveluista. Mutta ydinhaaste on siinä, että esimerkiksi valtionosuudet on sidottu koulutuksen osalta koululaisikäluokkien kokoon. Kun ikäluokat pienenevät, putoaa rahoituskin.
– Haasteena on, että kulut eivät laske samaa tahtia kuin koululaisten määrä, mikä johtuu esimerkiksi henkilöstökustannuksista ja tilakustannuksista.
Syntyvyyteen taas on politiikalla vaikea vaikuttaa.
– Syntyvyyden laskun syyt kuitenkin liittyvät esimerkiksi muutoksiin parinmuodostuksessa ja kokemuksiin epävarmuudesta taloudessa sekä laajemmin yhteiskunnassa.
Maahanmuutto tarpeen pienille paikkakunnille
Aro muistuttaa myös siitä, että tilanne on jo päällä: pienet ikäluokat syntyivät jo, eikä pudotusta voi korjata edes maahanmuutolla. Juna ikään kuin meni jo.
– Seuraavan seitsemän vuoden aikana meidän alakouluikäisten määrän ennakoidaan putoavan noin 80 000 henkilöllä. Vaatisi todella poikkeuksellista maahanmuuttoa, jotta se muuttaisi lasten ikäluokkien kehityksen.
Aro korostaa kuitenkin sitä, että muuten maahanmuutto on tärkeä kysymys monen alueen näkökulmasta.
– Meillä on paljon etenkin pienempiä maakuntakeskuksia ja teollisia keskuksia, joissa on valtava eläköitymispaine. Kun useilla paikkakunnilla on pula osaavasta työvoimasta ja sen saatavuudesta, maahanmuutto voi olla vastaus.
Aro vastaa kyllä ja ei kysymykseen siitä, saadaanko tänne juuri niitä ihmisiä, joita halutaan.
– Suomi on ollut aika houkutteleva maa ainakin viime vuosina myös osaavalle maahanmuutolle. Haaste lienee siinä, että houkuttelevia ovat juuri suuret kaupungit, mutta eivät pienet kaupungit, joilla on suurin tarve maahanmuutolle.
– Toki tilanne on samanlainen kaikkialla Euroopassa. Vaatii aikamoista persoonaa olla se ensimmäinen ulkomaalaistaustainen henkilö pienellä paikkakunnalla.
Sen suhteen, pysyvätkö maahanmuuttajat Suomessa, keskeistä on pääsy työmarkkinoille.
– Meillä on välillä hullunkurisia tilanteita siksi, että kielitaitovaatimukset saattavat tiukkuudessaan estää maahanmuuttajan siirtymisen työmarkkinoille, vaikka osaamisesta olisi puutetta. Toinen ongelma on se, kotoudutaanko paikkakunnalle. Asiaan vaikuttaa esimerkiksi syrjinnän kokemus ja se, miten arkiset asiat sujuvat.
Kotouttamisessa onkin parantamisen varaa. Esimerkiksi asiantuntijatyöhön tulleiden puolisot jäävät usein Suomessa työttömiksi. Usein myös Suomessa opiskelleet ulkomaalaiset jäävät ilman töitä.
– Sekin on keskeinen kysymys, kokevatko tulijat, että täällä halutaan vain heidän työpanoksensa vai halutaanko heidät ihmisinä suomalaisiksi. Jos kannustinjärjestelmät rakennetaan siten, että Suomeen saa tulla vain tekemään töitä, se johtaa siihen, että Suomeen tullaan vain töihin ja lähdetään heti, kun jossain muualla aukeaa parempi mahdollisuus.
Ei ole paluuta 1970-luvulle
Eriytymisen kohdalla iso kysymys on myös elinkeinopolitiikka.
– Se voi tasapainottaa eriytymistä jossain määrin paikalliskeskusten tai pienempien kaupunkien näkökulmasta, mutta ei ehkä ihan syrjäisimpien alueiden näkökulmasta, Aro sanoo.
– Olen kuitenkin jossain määrin skeptinen sen suhteen, kuinka paljon aktiivisilla poliittisilla toimilla voidaan kehitystä muuttaa. En usko, että enää olisi realismia 1960- ja 1970-luvun kehittämispolitiikka, jossa valtio kehitti alueita.
Vaikka maatalous ja metsätalous ovat keskeisiä elinkeinorakenteen osatekijöitä maaseudulla ja pitävät syrjäisimmät seudut asuttuina, niiden varaan ei enää voi laskea, sillä kumpikin on tehostunut niin, että tarvitsee yhä vähemmän työvoimaa.
Matkailu tai vaikkapa kaivosteollisuus puolestaan ovat merkittäviä työllistäjiä keskusten ulkopuolella, mutta eivät ulotu kaikkialle.
– Totta kai meillä on myös hyvinkin kehittyviä maaseutualueita, kuten Lapin matkailukunnat, mutta niissäkin on kausityön haaste, Aro sanoo.
– Ylivoimainen enemmistö Suomen maaseutukunnista ei omaa tällaisia luonnollisia matkailuetuja kuten tuntureita. Sama koskee kaivannaisteollisuutta. Tietyille paikoille se voi tuoda elinvoimaa, mutta suurimmassa osassa ei ole mitään, mitä kaivaa taloudellisesti tehokkaasti.
Aro muistuttaa julkisten palvelujen merkityksestä työllistymisessä ja sitä kautta seutujen pysymisessä asuttuina.
– Olen huolissani siitä, että esimerkiksi sote-palvelut keskittyvät voimakkaasti. Se poistaisi työpaikkoja jälleen maaseudulta. Tämä haaste on ollut olemassa 1990-luvun lamasta lähtien, kun valtio on osittain vetäytynyt maaseutualueilta ja vienyt mukanaan paljon työpaikkoja.
”Käytännössä tässä on loppujen lopuksi kyse rahasta.”
Se vaikuttaa myös sukupuolijakaumaan. Aro ottaa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut, joiden työvoimasta oli 86 prosenttia naisia vuonna 2023.
– Jos maaseudulta lähtee merkittävästi soten työpaikkoja palvelujen keskittämisen takia, se osuu nimenomaan alueella asuviin naisiin ja pakottaa muuttamaan pois työn perässä.
Hän toteaa, että erot ovat jo nyt isot.
– Varmasti sillä on jokin vaikutus yhteiskuntaan, että nuoret miehet ja nuoret naiset asuvat erilaissa ympäristöissä. Se voi heijastua niin, että nuorten naisten ja nuorten miesten arvot eriytyvät. Asuinpaikallahan on keskeinen vaikutus arvoihin.
Aro toteaa pohtivansa, miten alueiden eriytyminen vaikuttaa poliittiseen polarisaatioon.
– Väitän, että jo tapahtunut alueellinen eriytyminen heijastuu myös politiikkaan. Esimerkiksi perussuomalaisten kannatus on maantieteellisesti vahvin vanhoilla teollisilla paikkakunnilla ja pienissä kaupungeissa. Kun tulevaisuus näyttää synkeältä, se herättää ihmisissä kokemuksen, että nykyisessä päätöksenteossa on jotain pielessä.
Sama ilmiö näkyy myös muissa maissa: Saksassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa.
– Populistiset ja ääriliikkeet eivät saa elinvoimaansa suurimmista kaupungeista vaan niiltä alueilta, joilla ei enää ole merkitystä kansallisen politiikan näkökulmasta, julkisessa keskustelussa unohdetuilta paikkakunnilta, kuten vanhoista surkastuvista teollisuuskaupungeista.
Kolmenlaisia kaupunkeja
Eriytyminen ei ole vain kaupunkien ja maaseudun välistä. Se on myös erilaisten kaupunkien välistä. Aro jakaa Suomen kaupungit kolmeen ryhmään.
On suurimmat yliopistokaupungit Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Kuopio ja Jyväskylä. Ne kehittyvät vahvasti maahanmuuton ja sisäisen muuttoliikkeen avulla. Niissä tulevaisuudennäkymät ovat suotuisat.
Sitten on sinnittelevät kaupungit. Niihin Aro lukee esimerkiksi Kokkolan, Vaasan ja Joensuun, kaupungit, joissa ei ole odotettavissa isoa väestönkasvua muttei myöskään kovin negatiivista kehityskulkua.
Lähes kaikissa vahvimmin kehittyvissä kaupungeissa on yliopisto ja myös melkein kaikissa sinnittelevissä kaupungeissa. Poikkeuksia ovat vahvat Seinäjoki ja Kokkola.
– Yliopisto pitää omia nuoria ja tuo paljon uusia nuoria paikkakunnalle. Vaikka opiskelijoiden ostovoima ei ole kovin korkea, he käyttävät paljon palveluita ja tuovat eloa paikkakunnalle. Yliopistolla on myös työllistävä vaikutus ja kerrannaisvaikutuksia talouteen. Tämä on merkittävää etenkin pienellä paikkakunnalla.
Tällä on suuri merkitys.
– Laaja hajautettu koulutusverkko onkin ollut onnistunein toimi Suomen asuttuna pitämiseksi. Se ylläpitää kasvun pisteitä ympäri Suomea, Aro sanoo.
”Täytyy ymmärtää ne realiteetit, joissa hyvinvointialueet ja kunnat toimivat.”
Tilalle ei tullut mitään
Kolmas ryhmä on isompi joukko kaupunkeja. Niissä tulevaisuudenkuvat alkavat olla synkkiä.
– Näitä ovat teolliset keskukset kuten Kouvola ja Kotka, tai seutukaupungit, kuten Varkaus ja Imatra. Näissä elinkeinorakenteen muutos on ollut raju eikä tilalle ole tullut ainakaan vielä oikein mitään. Vaikka paikkakunnat eivät autioidu, väestön vähetessä verotulot vähenevät ja siten palvelut heikkenevät.
– Niissä usein isot tehtaat ovat olleet talouden selkäranka. Mutta jos esimerkiksi paperi ei mene kaupaksi, se ei mene, eikä kaupunki voi siihen hirveästi vaikuttaa.
Mutta vaikka teollisuus jäisi paikkakunnalle tai jopa tulisi uutta teollisuutta, tilanne on sama kuin kaivannaisteollisuudessa tai maataloudessa: prosessit on tehostettu ja automatisoitu niin pitkälle, että tehtaat eivät enää ole suuria työllistäjiä.
Hyvääkin polarisaatiossa on
Asutuksen keskittymisessä on hyvääkin.
– Itsessään väestön keskittyminen ei ole mitenkään huono asia, pikemminkin se on arvoneutraali asia, jolla on sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia, Aro sanoo.
– Se voi vahvistaa kansantalouden kehitystä ja parantaa palveluita varsinkin keskittymissä. Ja koska iso osa kaupungeissa asuvista haluaa asua kaupungeissa, on hyvä, että he voivat asua paikoissa, joissa haluavat asua.
uutiskirje 
