Suomen irtautuminen maamiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta ei ole ilon hetki. Ensinnäkin on oltava surullinen sen puolesta, että venäläinen imperialismi johti tähänkin muutokseen.
Ensin Venäjän presidentin Vladimir Putinin käynnistämä rikollinen hyökkäyssota vei Suomen Natoon, nyt se johti seuraavaan askeleeseen. Naton jäseneksi Suomi ei olisi ilman Venäjän täysimittaista hyökkäystä päätynyt, eikä maamiinojen palautuskaan olisi ollut ajankohtainen. Tällaisen oletuksen voi tehdä.
Toinen puoli on sitten se, miten miinojen palautuksen on sanottu vahvistavan Suomen puolustusta. Käytännössä nyt tunnustetaan, että Nato-jäsenyys ei tarjoa kunnon pidäkettä Venäjän hyökkäykselle. Kun kyse on kymmenien maiden sotilasliitosta, voi pohtia koko Naton merkitystä.
On myös hyvä muistaa, että suomalaiset eivät ole erillisihmisiä. Suomalaiset eivät ole maailman vastuullisimpia miinoittajia. Puhe siitä, kuinka suomalaisten levittämät miinat merkitään tarkasti karttoihin ja kerätään sitten kätevästi konfliktin jälkeen, on sotilaiden ja poliitikkojen kehittämä satu.
Ottawan sopimuksesta irtautumiselle ilakoivat poliitikot ovat myös tyystin unohtaneet kokonaisturvallisuuden merkityksen. Vasemmistoliiton kansanedustajat ovat monta kertaa muistuttaneet, kuinka irtautumisella nakerretaan sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää. Se on nimenomaan pienten maiden suojaksi luotu järjestelmä.
Samoin kokoomus ja perussuomalaiset ovat hallituksessa, jonka leikkaukset nakertavat suomalaisen yhteiskunnan turvaverkkoja. Parhaillakaan aseilla ei tee mitään, jos ihmiset eivät koe yhteiskuntaa puolustamisen arvoiseksi. Kun antaa hyväosaisille ja leikkaa heikommassa asemassa olevilta, ei kehitys muutu ainakaan paremmaksi.
uutiskirje 
