Syrjäiset Salomoninsaaret olivat toisen maailmansodan aikaan Tyynellämerellä käytyjen ankarien taisteluiden näyttämö. Vaikka liittoutuneet poistuivat voiton myötä, molempien osapuolten sotajoukot jättivät jälkeensä valtavan määrän räjähtämättömiä ammuksia, joita on yhä hajallaan ympäri maata.
Neljä vuotta sitten, noin kahdeksankymmentä vuotta taisteluiden päättymisestä, nuoriso-ohjaaja Maeverlyn Pitanoe järjesti seurakuntanuorten tapahtuman saarten pääkaupungissa Honiarassa. Tarkoituksena oli kerätä varoja myymällä paikallista ruokaa, joten Pitanoe kumppaneineen kaivoi maahan suuria kuoppia ja sytytti tulia perinteistä ruoanlaittotapaa varten. Myöhään iltapäivällä Pitanoe ja kaksi nuorta miestä olivat kokanneet jo tuntikausia.
– Seisoimme padan ympärillä tulen ääressä. Laitoin kaalia kiehuvaan veteen ja pojat kannattelivat kattilaa, kun pommi räjähti allamme. Näin poikien kierivän rinnettä alas yrittäen vetää jalkojaan yhteen, mutta räjähdys oli murskannut ne. Minut aalto sinkosi taaksepäin ja tunsin pyöriväni kuin pyörremyrskyssä.
Molemmat nuoret miehet kuolivat vammoihinsa. Pitanoe menetti sormia ja vietti lähes kaksi kuukautta sairaalassa toipuessaan jalkojen, reisien ja vatsan vammoista.
– Se, mitä minulle tapahtui, oli musertavaa ja muutti täysin sekä minun että perheeni elämän. Ennen elin vapaasti, mutta onnettomuuden jälkeen en tunne olevani vapaa, hän kertoo.
53-vuotias Pitanoe kärsii ahdistuksesta sosiaalisissa tilanteissa ja jopa rannalla kävellessään.
Projekti tuo toivoa
Salomoninsaariin kuuluu yli 900 saarta, joissa asuu yli 720 000 ihmistä. Se oli toisen maailmansodan aikaan Britannian hallinnon alainen alue ja strategisesti tärkeä, kun sota levisi Tyynellemerelle vuonna 1941. Japanin hyökättyä Pearl Harboriin liittoutuneet vastasivat hyökkäyksellä Salomoninsaarilla vuonna 1942.
Suurimmat taistelut käytiin Guadalcanalin saarella, mutta niitä oli myös merellä ja ilmassa. Salomoninsaarten asukkaat, jotka tunsivat maaston, olivat elintärkeitä liittolaisille.
Nykyään saarilla on yhä hylättyjä tankkeja, lentokoneita ja uponneita sotalaivoja, jotka houkuttelevat sukeltajia. Samalla joka vuosi paikallisia kuolee tai loukkaantuu vanhojen ammusten räjähtäessä. Vaikka sodankäynnissä käytetyt räjähtämättömät aseet ja laitteet ovat olleet piiloissaan vuosikymmeniä, ne voivat silti laueta milloin tahansa kosketuksesta tai paineesta.
Vuonna 2023 Salomoninsaarten hallitus aloitti yhteistyössä humanitaarisen miinanraivausjärjestö HALO Trustin kanssa kartoituksen räjähtämättömien ammusten sijainneista. Tutkimukset keskittyvät Guadalcanalin ja Länsiprovinssin alueille, ja niissä hyödynnetään paikallisten yhteisöjen tietoja ja historiallisia lähteitä.
– Olemme raportoineet yli 3 000 löydöstä. Sen lisäksi poliisi on tuhonnut jo yli kymmenkertaisen määrän ammuksia, HALO Trustin ohjelmapäällikkö Emily Davis kertoo.
Kun ammuksia löytyy, poliisin räjähteiden raivausryhmä hälytetään poistamaan ne turvallisesti. Pelkästään viime vuonna poistettiin 5 400 vaarallista kohdetta. Mukana oli suuri määrä ammuksia koulun alueelta Honiarasta.
Yhdysvaltojen rahoittama HALO Trust kouluttaa myös paikallisia yhteisöjä tunnistamaan riskit ja toimimaan oikein, jos he löytävät räjähteitä.
– Keskiössä ovat koulut, sillä lapset ovat joskus löytäneet ammuksia ja leikkineet niillä, HALO:n tiiminjohtaja Peter Teasanau Länsiprovinssista kertoo.
Syrjäisillä saarilla ja kaukaisilla alueilla raivaustyö kestää kauemmin vaikeakulkuisen maaston ja huonon infrastruktuurin takia. Honiarassa resurssit ovat lähempänä.
Kaikkia ammuksia ei koskaan saada poistettua
Räjähdysten inhimillisenä hintana ovat pysyvät vammat ja toimeentulon menetys. Pitanoe ei voinut enää palata työhönsä, johon sisältyy matkoja maaseudulle.
– Fyysisesti en enää jaksa. Mutta päätin muuttaa kokemukseni mahdollisuudeksi. Haluan lisätä tietoisuutta ja tukea muita.
Pitanoe on juuri perustanut kansalaisjärjestö Bomb Free Solomon Islandsin, joka auttaa räjähdysten uhreja ja antaa toivoa ja tukea toipumiseen. Järjestön jäsenistä monet ovat räjähteistä vammautuneita, toiset räjähteiden uhrien köyhiä leskiä, jotka kamppailevat lastensa kouluttamiseksi.
Henkilökohtaisten tragedioiden lisäksi ammuksilla on myös yhteisöllisiä vaikutuksia koko maassa. Ammusten saastuttamat alueet vaikeuttavat maanviljelyä, heikentävät ruokaturvaa ja hidastavat kehitystä. Lisäksi ajan myötä ruostuvat ammukset vuotavat raskasmetalleja ja muita myrkkyjä maaperään ja vesiin vahingoittaen ihmisiä, eläimiä ja kasveja.
Kaikkia ammuksia ei tulla koskaan löytämään ja poistamaan, koska niitä on yksinkertaisesti liikaa. Kartoitus kuitenkin auttaa välttämään riskejä, luo mahdollisuuden suunnitelmalliseen raivaukseen ja mahdollistaa infrastruktuuri- ja kehityshankkeita.
Työ on hidasta, kallista ja vaatii erityisosaamista. Samat haasteet koskevat myös muita alueen maita, kuten Papua-Uutta-Guineaa ja Palaun saarivaltiota. Alueen johtajat korostavat, että koska aseet jätettiin heidän mailleen vieraiden maiden sotien seurauksena, niiden raivausvastuun tulisi olla jaettu.
uutiskirje 
