Intian Länsi-Bengalin osavaltion ja Bangladeshin valtion rajat ylittävä valtava mangrovemetsäalue, Sundarbans, on kotiseutu noin 4,5 miljoonalle ihmiselle. Alue kärsii massiivisesta, ilmastonmuutoksen aiheuttamasta muuttoliikkeestä metsäkylistä kaupunkeihin. Lähes 60 prosentilla perheistä vähintään yksi perheenjäsen on muuttanut työn perässä muualle.
Kahden viime vuosikymmenen aikana Sundarbansia ovat moukaroineet ilmastonmuutoksen väkevöittämät syklonit. Ne ovat kiskoneet tuhansia ihmisiä juuriltaan ja aiheuttaneet miljoonatappioita. Luonnonkatastrofien ja muuttoliikkeen katveessa meneillään on vähemmän huomiota herättävä kriisi: vuosisataisen ekologisen viisauden, kulttuurin ja perinteen rapautuminen.
Tiedon ketju katkeaa
Vähän päälle kuusikymppinen Gopal Mondal istuu vaatimattoman kotinsa edustalla Sundarbansin Pakhiralayn kylässä. Kun Gopalilta kysyy perinnetiedon säilymisestä, hänen kasvoillaan käy vieno alakuloinen hymy.
– Aiemmin jokaisen kalastajan perheessä oli kalastajan itsensä lisäksi poika tai pojanpoika, joka osasi korjata repeytyneitä verkkoja tai rikkoutuneita veneitä. Mutta minun perheessäni asiat muuttuivat. Pojanpoikani ja poikani elävät liian kaukana, ja heidän vierailunsa ovat liian lyhyitä näiden taitojen opettelemiseen, Gopal sanoo.
– Nuorella sukupolvella on kovin vähän kiinnostusta tähän ammattiin.
Kun Gopalin poika Bapi oli pieni, isä kannusti tätä opettelemaan perinteisiä taitoja, veneen käsittelyä ja metsähunajan keräämistä. Nyt nelikymppinen Bapi asuu perheineen Bangaloressa ja käy töissä tehtaassa. Hän ei ole kokenut tarpeelliseksi opettaa pojalleen Subhodeepille itse oppimiaan perinnetaitoja. Tiedon ketju on katkennut ja Bapi on siitä pahoillaan, vaikka näkeekin sen väistämättömänä.
Bapin mielestä metsä on muuttunut liian vaaralliseksi ja arvaamattomaksi. Saaliit ovat pienentyneet ja tiikerien hyökkäykset runsastuneet. Bapin isoisä sai surmansa kerätessään villihunajaa metsästä.
Metsä pettää
Vuosia sitten tiikeri hyökkäsi myös Gopalin kimppuun, mutta hän oli isoisää onnekkaampi. Vain arvet kädessä muistuttavat hyökkäyksestä.
Gopal uskaltaa edelleen vaeltaa metsään hunajaa noutamaan. Gopal näyttää amulettiaan.
– Tämä ja Bon Bibin rukoileminen ovat minun suojani. Ne suojelevat meitä myrskyiltä ja tiikereiltä, koko yhteisömme palvoo Bon Bibiä.
Mondalien kaltaisille Sundarbansin perheille Bon Bibi (Metsän rouva) on mangroven suojelija. Vuosisatojen ajan kalastajat, hunajan kerääjät ja polttopuun etsijät ovat turvautuneet hänen suojaansa tiikerialueilla ja sykloniherkillä vesillä. Bon Bibin palvonta on enemmän kuin uskoa häneen, se heijastaa ihmisten sidosta vaaralliseen ja silti elämää ylläpitävään ympäristöön. Se tarjoaa sekä turvallisuutta että identiteetin oloissa, joissa turvan työkalut ovat harvassa.
Tiikereitä isompi ongelma on, että metsä on muuttunut epäluotettavaksi. Ilmastonmuutos on sekoittanut kaiken, syklonit iskevät entistä tiheämmin ja suuremmalla voimalla, luonnollinen kukintasykli on seonnut ja kalakannat romahtaneet.
Aiemmin Gopalin perheelle ruuan antanut metsä on alkanut pettää heidät.
– Hunajasato kutistuu kaiken aikaa, ja samalla hinnat laskevat, Gopal suree.
Kulttuurikriisi
Ilmaston aiheuttamaan muuttoliikkeeseen erikoistunut bangladeshilainen tutkija M. Zakir Hossain Khan toteaa, että ilmastopakolaisuus Sundarbansista tuhoaa vuosisataisen elämäntavan, joka pohjautui metsän ja jokien syvälliseen tuntemiseen.
Kalastajat tietävät kaiken tarpeellisen vuorovesistä, kalojen lisääntymisrytmistä ja parhaista venereiteistä mangrovemetsän halki. Hunajan kerääjät tietävät, miten löytää pesiä, suojella mehiläisiä ja selvitä hengissä tiikerialueella. Kun nuoriso lähtee työn perässä kaupunkeihin, perin harva enää perii tätä vuosien kokemuksen kerryttämää tietoa. Kalaverkon kutomisen ja metsässä suunnistamisen kaltaiset käytännön taidot katoavat.
– Myös mangrovesta, puiden lehdistä ja bambusta tehdyt matot, kattomateriaalit ja pienet veneet vaativat sellaista ekologista ymmärrystä ja käsityötaitoja, jotka nykyään harvoin siirtyvät sukupolvelta toiselle, Khan sanoo.
– Uhanalaisia ovat myös yrttilääkintä ja paikallisten parantajien harjoittamat hengelliset rituaalit.
Maaltamuutto tappaa myös kansantaiteen, kun vanhat taitajat vähän kerrallaan kuolevat pois. Ennen perinteiset esitykset toivat kylien asukkaat yhteen uskonnollisten juhlien aikaan, nyt niihin on vaikea löytää nuoria esittäjiä. Aiemmin sundarbansilaisten elämälle keskeiset kansanperinteet hiipuvat.
Jäljelle jää seutu, joka ei ole vain taloudellisesti muuttunut, vaan myös kulttuurisesti tyhjä.
uutiskirje 
