Kirjailija Kalle Päätalo sijoitti itsensä lähes jokaiseen romaaniinsa jo ennen vuonna 1971 käynnistynyttä Iijoki-sarjaa, jonka hän kirjoitti minä-muodossa. Yksi onnistuneimmista on vuonna 1967 ilmestynyt dokumentaarinen Nälkämäki. Siinä kerrotaan nykyään vähän tunnetuista jatkosodan sotilasvankileireistä Kannaksella. Kivennavan Siiranmäessä sijainneen leirin oikea talousaliupseeri Kalle Päätalo on romaanissa Matti Lieko.
Päätalo-tohtori Ritva Ylöseltä ilmestyi Kallen elämäkerta vuonna 2017. Nyt elokuussa julkaistu Kalle Päätalon sota täydentää sitä mukaansa tempaavalla tavalla. Päätalon kuukautta vaille viisi vuotta kestänyt sotareissu oli sen verran erikoinen, että se ansaitsee oman kokonaisesityksensä, etenkin kun Ylönen pystyy uutteran arkistotyön kautta tuomaan uusia puolia siitä esiin.
Kalle Päätalo meni armeijaan vapaaehtoisena vuoden 1939 viimeisenä päivänä. Hänet sijoitettiin Korialle pioneerikoulutukseen. Välirauhan kesänä 1940 pioneerit kunnostivat Lapissa Suomelle elintärkeän Jäämerentien, joka oli reitti Petsamon satamaan.
Jatkosodassa talousaliupseeri Päätalo joutui puolivahingossa ainoaan taisteluunsa elokuussa 1941. Vaikea haavoittuminen johti hänet sotilassairaaloiden ja kotilomien vuorotteluun kesäkuuhun 1942 asti. Tuli sinä aikana sairastettua myös kuppa, jota hoidettiin Lahdessa.
Kesäkuusta 1942 syksyyn 1944 Päätalo toimi sitten Siiranmäessä. Hänet kotiutettiin tuoreena aviomiehenä silloin vielä itsenäiseen Messukylän kuntaan marraskuussa 1944.
Kalle kirjoitti sotavuosistaan kuusi romaania Iijoki-sarjaan ja siis Nälkämäen muutama vuosi ennen sen aloittamista. Iijoki-sarjan romaanit kertovat sotavuosista toisenlaista tarinaa kuin muut sotakirjat, koska niissä on voimakkaasti mukana elämän jatkuminen siviiliyhteiskunnassa.
Nälkämäen nimi kuvaa sitä, että piikkilankojen taakse marssi kesäkuussa 1942 resuisia ja luurankoon asti laihtuneita miehiä, jotka tappelivat siitä, kuka saa perunankuoria syödäkseen. He olivat sotilaskarkureita, aseistakieltäytyjiä ja eri rikoksista tuomittuja, jotka sijoitettiin Kannakselle linnoitustöihin. Vangit laitettiin rakentamaan noin 90 kilometriä pitkää Vammelsuu-Taipale-linjaa ja sen linnoituksia.
Turhaan unohdetussa Nälkämäessä Päätalo kuvaa värikkäästi leirielämää. Säännöissä painotettiin kuria ja vartijoita kiellettiin ankarasti veljeilemästä vankien kanssa. Todellisuudessa Kalle Päätalon mukaan vankiparakeissa järjestettiin yhteisiä painikilpailuja ja jopa ammuttiin yhdessä pilkkaan.
Lisäksi Kalle tarkkailee tässä romaanissa ensimmäisen kerran itseään ja omia heikkouksiaan tavalla, joka tulisi myöhemmin tutuksi Iijoki-sarjan lukijoille. Herkkä ja myötätuntoinen Matti Lieko / Kalle Päätalo hankkii vangeille lisämuonaa ja varusteita kepulikonstein, mutta tulee hyväuskoisuuttaan myös huijatuksi monta kertaa.
Viina vie Matti Liekoa niin kuin vei Kallea. Armeijassa naisten makuun vihdoin päässyt Matti / Kalle etsii lakkaamatta tilaisuuksia päästä ”kastamaan kärkeä” vielä silloinkin, kun on jo naimisissa.
Ritva Ylönen kuvaa kirjassaan Kallen koko sotatien tiiviisti. Iijoki-sarjan moneen kertaan lukeneille siinä ei ole mitään uutta, mutta Päätalo-harrastuksensa kanssa alussa oleville tai sille tielle vasta aikoville yhteenveto on tarpeellinen.
Uutta on Nälkämäen perusteellinen taustoitus. Ylönen kuvaa leiriä ja sen olosuhteita niin havainnollisesti, että syntyy käsitys, millaista siellä oli työ ja toisaalta vapaa-aika. Romaanissa käytetyt peitenimet saavat todelliset vastineensa. Lisäksi Ylönen pitää mukana laajempaa jatkosodan eri vaiheiden kartoitusta, Siiranmäkeä osana sen tapahtumia ja leirien merkitystä puolustustaisteluun valmistauduttaessa.
Kalle Päätalo oli arka herrapelkoinen nuorukainen armeijaan astuessaan. Hänellä oli voimakas kokemus, että tytöt eivät hänestä tykkää, mikä tuotti henkistä tuskaa. Välirauhan aikana Kallesta kuoriutui Oulussa kyltymätön naistenmies, jolla oli useampia tyttöystäviä yhtä aikaa. Hän laskelmoi kylmästi tapaamisia sen mukaan, kenen kanssa pääsee lystäilemään sängyssä.
Köyhän nuoruuden jälkeen Kallea siivitti näyttämisen halu. Se toteutui aluksi työelämässä ylenmääräisenä röytämisenä ja itsensä piiskaamisena yhä kovempiin suorituksiin, sitten kirjailijana, jolta valmistui tuhatsivuinen käsikirjoitus vuosittain lähes 40 vuoden ajan.
Siinä välissä sota-aikana ”Kalle Päätalosta sukeutui sukupuolisen kanssakäymisen ahmatti, jolle mikään ei tuntunut olevan kylliksi”, Ritva Ylönen kirjoittaa. Fyysisen tyydytyksen kääntöpuoli olivat henkiset vaivat valehtelusta, vähintään hankalien asioiden salailusta, ja uskottomuudesta, joka jatkui läpi ensimmäisen avioliiton.
Kalle Päätalon sota on vuoden toinen Päätalo-aiheinen kirja. Kesäkuussa ilmestyi Maija Saviniemen toimittama Päättymätön savotta, jossa yliopistotutkijat analysoivat hänen teoksiaan monelta kantilta. Savotta tuntuu todella päättymättömältä, sillä Päätaloon liittyviä kirjoja ilmestyy edelleen lähes vuosittain, vaikka kirjailijan kuolemasta tulee marraskuussa kuluneeksi 26 vuotta. Ritva Ylönen todistaa nyt viimeisimpänä, että niin kannattaakin tehdä, ja uusia näkökulmia on mahdollista löytää.
Harrastusta pitää yllä myös aktiivinen Kalle Päätalo -seura, jolle Ylönen lahjoittaa puolet uuden kirjansa tekijänpalkkioista.
Kalle Päätalon sota on tärkeä lisä Päätalo-tutkimukseen, mutta se on myös ansiokas yleisesitys sotilasvankileireistä, joista ei Ylösen mukaan ole kirjoitettu erillistä tietokirjaa.
Ritva Ylönen: Kalle Päätalon sota. 255 sivua, SKS Kirjat 2026.
uutiskirje 
