Liikunnan kansalaistoiminnalla on merkittävä asema suomalaisessa liikuntakulttuurissa. Lapset liikkuvat mielellään ohjatun toiminnan parissa ja liikunta on lasten suosituin harrastus jossain vaiheessa lapsuus- ja nuoruusikää. Urheilu- ja liikuntaseuroissa harrastaa noin 51 prosenttia lapsista ja noin 15 prosenttia aikuisista.
Seurat ovat kooltaan, tavoitteiltaan ja toimintatavoiltaan hyvin erilaisia, kuten myös sen mukaan, onko kyseessä yksilö- vai joukkuelajin seura tai monen lajin yleisseura. Seuran toimintaympäristö vaikuttaa erilaisuuteen sen mukaan, toimitaanko maaseudulla, kaupungissa vai kaupunginosassa. Yhteinen nimittäjä seuratoiminnassa on yhdistyspohjaisuus: seura tarjoaa jäsenistölleen toimintaa. Vapaaehtoisuuteen perustuva yhdistystoiminta on ollut suomalaisen liikunnan tukijalka.
Viime vuosina kasvava trendi on ollut ammattimaistuminen seuraan palkattavan päätoimisen työntekijän kautta. Yksi palkkaus on johtanut helposti toiseen, jopa useampaan. Asialla on kääntöpuolensa. Vähentääkö ammattimaistuminen entisestään vapaaehtoistoimijoita vai löytävätkö palkatut ja vapaaehtoiset hyvän tavan toimia liikkujien eduksi? Lisääkö ammattimaistuminen harrastamisen hintaa ja näin toimivista seuroista tulee osalle perheistä saavuttamattomia?
Suomessa urheiluharrastamisen lopettaminen murrosiässä on muuta länsimaailmaa jyrkempi ilmiö.
Opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM) huhtikuussa valmistunut tutkimus harrastamisen hinnasta osoittaa, että harrastaminen urheiluseurassa saattaa olla liian kallista jo kahdelle kolmasosaa suomalaisperheistä. Lasten liikunnan harrastaminen on kallistunut jonkin verran, kilpailutoiminta on noussut jopa kaksin- ja kolminkertaiseksi kymmenen vuoden aikana.
Harrastamisen kokonaiskustannukset syntyvät monista pienistäkin yksittäisistä ja erillisistä kustannuksista, jotka yhdessä aikaansaavat kielteistä kehitystä lasten liikunnan lisäämisessä. Liikuntaseuroihin kohdistuu erilaisia oman toiminnan ulkopuolelta tulevia kustannusvaikutuksia. Tämä lisää painetta nostaa harrastusmaksuja.
Harrastamisen taloudellisia esteitä ei poisteta yksinomaan jakamalla valtionavustusta tai muuta taloudellista tukea. Kustannuskehityksen pysäyttämiseksi tarvitaan yhteisiä päämääriä ja tavoitteita lisätä kaikille mahdollisen liikunnan määrää. Harrastamisen kustannuksien hillitsemisessä yhtenä vaihtoehtona on erillisten harrasteryhmien lisääminen, jolloin lapsi tai nuori voi esimerkiksi kaksi kertaa viikossa liikkua laadukkaassa ohjauksessa.
Suomessa urheiluharrastamisen lopettaminen murrosiässä on muuta länsimaailmaa jyrkempi ilmiö. Tämä kielteinen kehitys alkaa jo 11 vuoden iässä, kaikkein jyrkintä drop out on 15 ikävuoteen tultaessa.
Nuoruusiässä lopettamissyyt ovat luontaisia ikävaiheeseen liittyviä, mutta osatekijänsä lopettamisessa on myös harrastamisen sitovuudella. Kaikki nuoret eivät jaksa tai halua treenata viisi kertaa viikossa ja kilpailla viikonloppuisin. Samanaikaisesti koulu vie enemmän aikaa ja kavereiden kanssa hengailu kiinnostaa. Nuorten pysymiseksi seuratoiminnan parissa on hyvä havahtua niin seura- kuin lajiliittotasollakin uudistamaan ja muuttamaan toimintaa. Se, mikä kiinnostaa aikuista, ei välttämättä samalla tavalla innosta nuoria.
Seurassa aikuiset järjestävät toimintaa lapsille ja nuorille. Osa seuroista liikuttaa myös työssäkäyvää aikuisväestöä ja osa ikäihmisiä. Seura on eri ikäpolvien kohtaamispaikka. Seuratoiminnan tulevaisuuden varmistamiseksi seuran tulee säännöllisin väliajoin arvioida toimintaansa, kysyä jäsenpalautetta ja analysoida, mikä on seuran tehtävä, missio omille jäsenille. Lasten ja nuorten suuret liikuttajat toivottavasti toiminnassaan kuuntelevat myös lasten ja nuorten ääntä.
Vapaaehtoistoiminnan jatkuvuudeksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi seuroissa on löydettävä uudenlainen tapa puhutella jäseniään ja saada jäsenistö mukaan toimintaan. Seuratoiminnalle ei ole eduksi, jos vanhemmat ovat vain lapsilleen palveluja ostavia asiakkaita. Miten liikuntajärjestöt ja seurat onnistuisivat parhaiten välittämään sen aidon elämyksen, joka syntyy liikunnan ilosta, onnistuneista huippusuorituksista kunkin ikäluokan vaatimalla tasolla ja siitä, kun yhdessä luodaan edellytyksiä lasten ja nuorten liikkumiselle ja sitä kautta elämän hyvinvoinnille?
OKM:n jakama seuratoiminnan kehittämistuki on valtakunnallinen avustus paikallistasolle. Seuratukea voi hakea lasten ja nuorten liikunnan sekä perheliikunnan kehittämiseksi. Valtion liikuntapolitiikan tehtävänä on ohjata ja rahoittaa kaikille mahdollista liikuntaa, sen vuoksi seuratoiminnan kehittämistukeen on sisällytetty harrastamisen hintaraja: kuukausittainen harrastusmaksu ei saa ylittää 50 euroa. Raja on monille seuroille ja lajeille korkea, kalliimmille lajeille taas liian matala. Seuratoiminnan kehittämiseksi kalliimmatkin lajit voivat hakea seuratukea, jos se kohdistetaan toimintaan, jolla lisätään matalan harrastuskynnyksen toimintaa.
Seuratukea haetaan huomattavasti enemmän, mitä sitä kyetään jakamaan. Tänä vuonna hakemuksia tuli 1 162 ja niissä haettiin yhteensä 18,6 miljoonaa euroa. Seuratukea voitiin myöntää 378 hankkeelle 5 miljoonaa euroa. Myönnöissä on mukana 166 vuoden 2013 myöntöjen jatkohankkeita, 157 uutta toiminnallista hanketta ja 55 uutta palkkaushanketta. Myönnettyjen avustusten vaihteluväli on 1 100 eurosta 30 000 euroon.
Seuratuki on mahdollinen avustus toiminnan kehittämiseen, mutta seuran tulee kehittyä ilman taloudellista tukeakin. Seurojen tulee saada jäsenliitoistaan tarvittaessa erilaista tukea ja sparrausta. Seurojen ääntä tarvitaan myös isossa kuvassa koko suomalaisen seuratoiminnan tulevaisuuden edistämiseen nopeasti muuttavassa toimintaympäristössä.
Kirjoittaja on ylitarkastaja opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osastolla vastaten mm. seuratoiminnan kehittämistuesta. Sarja päättyy.
lehti 