Alkuvuoden puheenaihe ei ole ollut kiihkeä vaalitaistelu, vaan suomettuminen ja erityisesti 1970-luku. Keskustelun viritti Ylen erinomainen dokumenttisarja Kylmän sodan Suomi, jonka käsikirjoitti Marjo Vilkko ja joka henkilöityy sarjassa kertojana ja haastattelijana toimivaan kirjailija Jari Tervoon.
Nuoremmille voi olla hiuksia nostattavaa nähdä, miten suomalaispoliitikot matelivat Neuvostoliiton edessä ja meille vanhemmille sarja antaa itsetutkiskelun aineksia. Mitä kaikkea olimmekaan valmiita hyväksymään hyvien naapuruussuhteiden edessä. Ja olivatko ne oikeasti niin hyvät, kun vaikuttaminen oli yksisuuntaista komentoystävyyttä?
Hyvässäkin sarjassa on puutteensa. Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL mainitaan siinä vain kerran. Se oli kommunistisen puolueen kanssa ainoa, joka Suomessa uskalsi tuomita Tshekkoslovakian miehityksen vuonna 1968.
SKDL:n osalta se oli vasta alku. Se oli puolueista vähiten suomettunut 1970- ja 1980-luvuilla. Tv-sarjassa ei-suomettuneiksi nostetaan aivan oikein Georg C. Ehrnrooth ja pari muuta oikeistopoliitikkoa. Sen ajan Suomessa heillä ei ollut mitään menetettävää, he olivat täysin marginaalissa.
Todella itsensä peliin laittoi SKDL:n puheenjohtaja Kalevi Kivistö. Hän johti suurta puoluetta, oli ministeri ja uhmasi Neuvostoliittoa ryhtymällä presidenttiehdokkaaksi vuonna 1982 vastoin Tehtaankadun painostusta.
Kivistö ja muut SKDL:n sosialistit eivät ryvettäneet itseään Neuvostoliiton liehakoinnissa. Itse asiassa heillä ei ollut käytännössä mitään suhteita Neuvostoliittoon aikana, jolloin kotiryssä oli maan tapa, ja poliitikon painoarvoa mittasi se, mitä korkea-arvoisempi tämä oli.
Kivistö kertoi lokakuussa Lauri Hokkasen -taistolaisuuskirjan johdosta järjestetyssä seminaarissa kuvaavan tapauksen omista neuvostosuhteistaan. Vuonna 1975 hän oli opetusministerinä avaamassa muotoilija Tapio Wirkkalan näyttelyn Moskovassa ja sai siinä yhteydessä kutsun käydä keskustelemassa NKP:n kansainvälisen osaston Suomen asioiden esittelijän Stefan Smirnovin kanssa.
Näin Kivistö kertoi:
– Se mikä siinä teki vaikutuksen oli, kun hän kaivoi nipun Kansan Uutisia salkustaan, niin tekstit olivat yltä päältä punaisella alleviivattuja. Tuskin Kansan Uutisten toimitussihteerikään oli lukenut lehteä niin tarkkaan kun siellä oli käyty. Ja tuli moitetta moitteen perään, että kaikkea kirjoitetaan, joka on tuomittavaa.
Kivistön edeltäjä Ele Alenius julkaisi SKDL:n puheenjohtajana kaksi kirjaa, joissa hän hahmotteli suomalaista sosialismia ja teki pesäeron neuvostoliittolaiseen. Neuvostoliitossa sosialistisen vallankumouksen teoreetikko Juri Krasin pantiin kirjoittamaan peräti vastapamfletti Aleniuksen kirjoille.
Niin vaarallisina SKDL:n puheenjohtajia pidettiin Neuvostoliitossa aikana, jolloin Tehtaankadun herkkupöydät notkuivat kepulaisille, demareille ja osalle kokoomuslaisiakin, taistolaisista nyt puhumattakaan.
Eikä se siihen jäänyt. Pitkälti SKDL:n toimijoiden piirissä perustettiin vuonna 1977 Ihmiskunta-niminen lehti, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Uudistuva ihmiskunta. Se oli liki ainoa, joka Suomessa teki tunnetuksi Itä-Euroopan toisinajattelijoiden näkemyksiä.
Vuonna 1979 lehti teki hurjan tempun tuomalla Suomeen vierailulle itäsaksalaisen toisinajattelijan Rudolf Bahron, jonka kirja Vaihtoehto oli juuri suomennettu. Uudistuvaa ihmiskuntaa julkaissut osuuskunta julkaisi vierailun jälkeen vuonna 1980 kirjan Keskusteluja Bahron kanssa.
Silloisen Suomen merkkihenkilöistä Bahron uskalsivat tavata vain SKDL:n kansanedustaja Ilkka-Christian Björklund, joka oli myös lehden päätoimittaja, ja Suomen Pankin johtokunnan jäsen Ele Alenius.
Tämä kaikki jää Kylmän sodan Suomessa kokonaan kertomatta joko siksi, että sarjan tekijät eivät tunne asiaa tai siksi, että tieto ei sovi sarjan tendenssiin, jonka mukaan kaikki olivat syyllisiä.
Kirjailijana korkealle arvostamani Jari Tervo jatkoi teemasta viime sunnuntaina Helsingin Sanomien kolumnissaan. Hän kirjoitti Suomen oikean menestystarinan alkaneen 20.1.1992, kun YYA-sopimus haudattiin.
Noinkohan.
On totta, että vasta silloin Suomesta tuli täysin itsevaltainen myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan, mutta menestys on enimmäkseen kaikkea muuta. Ne rakenteet, joiden takia Suomi on yksi maailman onnistuneimmista maista monilla mittareilla luotiin kylmän sodan vuosina siitä riippumatta. Georg C. Ehrnroothilla ja muulla oikeistolla ei ollut siinä osaa eikä arpaa. Eikä peruskoulun menestys siitä himmene, että yhtenä esikuvana oli sosialistisen DDR:n koulujärjestelmä.
Äkkiherätyksen saanut julistaa omaa totuuttaan varmasti, vakaumuksellisesti ja vaihtoehdottomasti. Niin tekee Tervokin. Mutta ei se erittäin hyvää tv-dokumenttia pilaa.
Juttua korjattu kello 14.24. Ele Alenius ei toiminut Suomen Pankin johtajana vaan hän oli Suomen Pankin johtokunnan jäsen.
Politiikan toimittaja
uutiskirje 
