Kuntien välinen nettomuutto 2010–2018:
1. Helsinki 27 958
2. Tampere 13 941
3. Turku 8 438
4. Espoo 8 269
5. Vantaa 6 619
6. Oulu 5 165
7. Jyväskylä 4 272
8. Kuopio 4 158
9. Seinäjoki 2 892
10. Järvenpää 2 358
11. Lahti 2 055
12. Sipoo 1 997
13. Joensuu 1 883
14. Lempäälä 1 667
15. Pirkkala 1 460
16. Kaarina 1 429
17. Nokia 1 147
18. Lieto 1 115
19. Kangasala 1 082
20. Ylöjärvi 1 014
Suomen alueet eriytyvät, erilaistuvat ja etääntyvät toisistaan koko ajan. Kehitys alkoi vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa, eikä väestön keskittyminen ole sen jälkeen hidastunut, päin vastoin se on ennemmin kiihtynyt.
Muuttoliiketutkija Timo Aro aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:stä huomauttaa, että kehityksessä on viime vuosina tapahtunut yksi merkittävä muutos. Nyt se koskee koko Suomea.
– Jos aiemmin erot näkyivät maan suuralueiden välillä, ehkä maakuntien välillä, nyt vuosi vuodelta ne näkyvät yhä enemmän maakuntien ja kaupunkikeskusten sisällä, jopa kaupunkien osa-alueiden välisinä kasvavina eroina.
Väestön keskittymiskehityksen lisäksi käynnissä ovatkin väestön supistuminen sekä nyt ensimmäisen kerran nähtävillä on vakituisen asutuksen tyhjenemistä. Ja nämä kolme asiaa näkyvät myös väkirikkaimmassa Uudenmaan maakunnassa.
– Jos tarkastelee Uuttamaata vuodesta 2015, puhumattakaan Tilastokeskuksen väestöennusteesta, aika selkeästi piirtyy näkyville, että pääkaupunkiseudun neljä kuntaa pärjää hyvin. Kymmenen Kuuma-kuntaa – muutamaa lukuun ottamatta – pärjäävät hyvin, mutta muun Uudenmaan kohdalla tilanne on jo erilainen ja muistuttaa paljon kehitystä, jota tapahtuu tai on jo tapahtunut muissa maakunnissa.
Yksi tekijä yhdistää
Väestöltään kasvavia kaupunkeja yhdistää yksi tekijä, Aro tiivistää. Niissä on tarjolla kaikille koulutusasteille tarjontaa eli niistä löytyy myös yliopisto. Seinäjoki tuntuu olevan tämän säännön vahvistava poikkeus. Sen väestö kasvaa, vaikka korkeakoulua ei löydy.
– Joukko on koko ajan käynyt harvasilmäisemmäksi, mitkä ovat päässeet syvemmälle kasvu-uralle ja joiden kehitys näyttäisi ennusteiden valossa olevan ainakin 2020-luvun kasvussa, Timo Aro sanoo.
Ja jos syntyvyys pysyy tai laskee entisestään nykytasosta, tulee kasvavien seutujen joukko käymään entistä pienemmäksi 2030-luvulle mentäessä. Siihen on yksinkertainen syy: kun ikäluokat pienevät, pienenee myös muuttajien joukko.
Maan sisäinen muuttoliike syventää samalla alueiden eriytymistä. Erityisesti Helsingin seutu – ei siis pelkkä pääkaupunki – vetää muista korkeakoulukaupungeista erityisesti 25–34-vuotiaita. He ovat melko usein työllisiä, joiden tulot ovat kasvavalla uralla eli kaupunkien näkökulmasta hyviä muuttajia.
– He tuovat ylimääräisen kasvupiikin. Pääkaupunkiseutu hyötyy muuttajien määrästä, mutta ennen kaikkea muuttajien rakenteesta. Se synnyttää kerrannaisvaikutuksia muulla tavalla.
Samalla se luonnollisesti näkyy lähtöpaikkakunnilla.
– Se on maan sisäistä aivovuotoa ja aika voimakasta, Aro kuvaa.
Neljä palloa ilmassa
Tilastokeskus julkaisi alkusyksystä alueellisen väestöennusteensa. Sen jälkeen keskustelu alueiden väestömuutoksista keskittyi hyvin vahvasti syntyvyyteen. Se sai välillä aika mystisiä sävyjä, Aro kuvailee.
– Väestöennusteiden pohjalta käyty keskustelu paljasti sen, että meillä on Suomessa ollut vaikea nähdä monta ilmiötä samanaikaisesti. Me keskitymme yhteen asiaan ja sitä jauhetaan.
Laskevan syntyvyyden lisäksi Suomessa on käynnissä kolme muutakin muutosta.
– Samaan aikaan meillä on yli 75- ja 85-vuotiaiden nopea kasvu, se kaksinkertaistuu määrällisesti seuraavan 10-15 vuoden aikana. Kolmantena on ehkä kaikilla fataalein tulevan kehityksen kannalta. Meillä on koko 2010-luvun työikäisen väestön määrä vähentynyt. Neljäntenä vielä muuttoliike, joka on luonteeltaan polarisoivaa ja keskittävää.
– Nämä neljä palloa ovat samaan aikaan ilmassa. Se johtaa juurisyyhyn eli alueellisen eriytymiseen, jonka vaikutukset näkyvät niin eri tavalla eri puolilla Suomea.
Kärjistetysti pienemmiltä paikkakunnilta lähtevät nuoret, etenkin nuoret naiset. Suomessa monella pienellä paikkakunnalla on alle 30-vuotiaita miehiä huomattavasti enemmän kuin saman ikäisiä naisia.
Siinä missä aiemmin paikkakuntia pyrittiin pitämään elinvoimaisina teollisuusinvestoinneilla, tarvitaan nykyään monipuolisempia keinoja. Äänekoski on tästä hyvä esimerkki. Sinne valmistui vähän aikaa sitten täysin uusi paperitehdas.
– Siellä väestökehitys on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan. Työpaikka ei yksin enää riitä. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat asiat ovat merkityksellisiä. Jätti-investoinnit eivät yksin riitä, jos muu elämä siinä ympärillä ei ole mukavaa, helppoa ja kivaa, Aro tiivistää.
Kasvuseuduillakin keskittymistä
Mutta kuten alussa todettiin, koskettaa eriytyminen nykyään kaikkia alueita. Aro kertoo MDI:n käyneen läpi Helsingin, Turun, Tampereen, Oulun, Jyväskylän ja Lahden seudun muuttumista 2010-luvun osalta.
– Oli aika hätkähdyttävää, että kaikilla suurilla kaupunkiseuduilla tapahtui sisäistä keskittymistä lähemmäs ydinkaupunkia ja asemien läheisyyteen. Kaikissa tuli sama ilmiö vastaan.
Helsingissä puolestaan on nähtävissä merkkejä kaupungin sisäisestä eriytymisestä. Tämä näkyy niin kasvaneina sosioekonomisina eroina kuin asuntojen hintakehityksen eroina.
Ja samaan aikaan on myös havaittavissa mielenkiintoinen ilmiö, joka koskettaa monia paikkoja kasvualueiden ulkopuolella.
– Saattaa olla todella hyvä työvoimakehityksen alue, jolla on samaan aikaan negatiivinen väestökehitys. Se on uudentyyppinen piirre. Se tekee kokonaiskuvan hahmottamisen pikkuisen vaikeammaksi.
Miten kehitykseen voisi vaikuttaa
Suomessa perinteinen kysymys niin poliitikoille kuin ihmisille tiedotusvälineiden gallupeissa on ”Pitäisikö koko maa pitää asuttuna?”. Timo Aro nostaa esiin huomattavasti olennaisemman kysymyksen.
– Avainkysymys on se, halutaanko tähän kehitykseen vaikuttaa vai ei. Jos vastaus on kyllä, sitten pitäisi keskustella siitä, miten se ylipäätään on mahdollista 2020-luvun vaihteessa. Siihen ”miten-keskusteluun” emme ole vielä edes päässeet kiinni.
– Jos pääsisimme miten-kysymykseen, olisimme varmaan sen edessä, että koko ”tasapainoinen aluekehitys” pitäisi nähdä laajana yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä, joka ei koske pelkästään yhtä sektoria.
Ja jos tähän ”miten-keskusteluun” halutaan ryhtyä, alkaa sillä olla todella kiire. Kymmenen vuoden päästä Suomessa ei enää ole kovin monta kuntaa, jossa työikäisten osuus väestöstä on yli 50 prosenttia.
Kuntien välinen nettomuutto 2010–2018:
1. Helsinki 27 958
2. Tampere 13 941
3. Turku 8 438
4. Espoo 8 269
5. Vantaa 6 619
6. Oulu 5 165
7. Jyväskylä 4 272
8. Kuopio 4 158
9. Seinäjoki 2 892
10. Järvenpää 2 358
11. Lahti 2 055
12. Sipoo 1 997
13. Joensuu 1 883
14. Lempäälä 1 667
15. Pirkkala 1 460
16. Kaarina 1 429
17. Nokia 1 147
18. Lieto 1 115
19. Kangasala 1 082
20. Ylöjärvi 1 014