Oppositio sydämistyi perusteellisesti vuosi sitten, kun hallitus päätti kriisiytyneiden neuvottelujen jälkeen rikkoa budjettikehyksen kehysriihessään. Syy tähän olivat koronakriisin aiheuttamat menopaineet.
Kehysmenettely otettiin käyttöön vuonna 1991, eikä sitä ole rikottu koskaan aiemmin.
Hallitus asettaa neljän vuoden menokehyksen itselleen aina hallituskauden alussa ja sitoutuu pitämään menojen kokonaismäärän itse asettamiensa kehysten sisällä.
STTK:n mielestä käytäntö on joustamaton ja kehysbudjetointia on syytä uudistaa. STTK julkaisi tiistaina pääekonomistinsa Patrizio Lainàn esityksen kehysbudjetoinnin kehittämiseksi.
– Nykyinen kehysbudjetointi oli perusteltua vielä 2000-luvun alussa, kun nopea talouskasvu kasvatti voimakkaasti verotuloja. Menokehysten avulla voitiin tällöin turvata se, että kasvaneita verotuloja ei käytetä välittömästi uusiin menoihin, vaan julkisen talouden vahvistamiseen, Lainà toteaa.
Nyt ongelma on STTK:n mielestä se, että vuonna 1991 käyttöön otettu ja 2003 uudistettu kehysmenettely ei ole onnistunut estämään valtion velkaantumista, on tehnyt elvyttämisestä tehotonta ja johtanut hallinnonalojen siiloutumiseen.
Osa menoista vahvistaa julkista taloutta
Menokehys ei ota huomioon, että osa menoista voi myös vahvistaa julkista taloutta. Esimerkkinä tästä julkaisussa mainitaan oppivelvollisuuden pidentäminen 18 ikävuoteen. Se lisää menoja, mutta vahvistaa julkista taloutta pidemmällä aikavälillä.
”Jos julkiset investoinnit lisäävät taloudellista toimintaa ja kasvattavat verotuloja enemmän kuin investoinnit maksavat, ne kannattaa toteuttaa, vaikka menokehys ylittyisikin (suhdannetilanne huomioiden). Hallituskauden aikana voi ilmaantua uusia kannattavia investointikohteita. Jos kehysbudjetointi estää kannattavien investointikohteiden rahoittamisen, se on haitallista julkisen talouden kestävyyden kannalta”, Lainà kirjoittaa.
Kehysmenettely suosii veronkevennyksiä
Hänen mukaansa nykyinen kehysbudjetointi lisäksi tekee suhdannepolitiikasta tehotonta. Menokehykset mahdollistavat vain tehottoman veroelvytyksen, mutta eivät menoelvytystä. Menoja lisäämällä saadaan taloutta tuettua paremmin kuin käyttämällä sama määrä euroja veroelvytykseen.
Esimerkkinä tästä toimii kaksi viimeisintä talouteen vaikuttanutta kriisiä.
Vuoden 2008 globaalissa finanssikriisissä Suomi pitäytyi menokehyksissä, mutta harjoitti veroelvytystä. Veroelvytyksestä huolimatta talous sukelsi peräti kahdeksan prosenttia vuonna 2009.
”Jos veroelvytyksen sijaan olisi valittu menoelvytys ja väliaikaisesti hyllytetty kehysbudjetointi, talous olisi hyvin todennäköisesti sukeltanut vähemmän kuin kahdeksan prosenttia”, Lainà väittää.
Koronakriisissä toimittiin toisin. Kehysbudjetointi hyllytettiin väliaikaisesti ja kehysmenojen tasoa nostettiin 900 miljoonaa euroa vuonna 2022 ja vielä 500 miljoonaa euroa vuonna 2023. Suomi selvisikin kriisistä erinomaisesti sekä terveyden että talouden tasolla. Tuotanto ja työllisyys putosivat kansainvälisesti vertaillen hyvin vähän ja ne saavuttivat koronakriisiä edeltävän tason jo seuraavana vuonna kriisin alkamisesta.
Julkinen velkaantuminen jäi selvästi pelättyä alhaisemmaksi ja velka-aste kääntyi myös selvään laskuun vuonna 2021.
Elvytykselle oltava tilaa
STTK:n mielestä joustamaton ja ainoastaan menopuoleen keskittyvä kehysbudjetointi onkin ajatuksena vanhentunut ja sitä on uudistettava vastaamaan nykyisiä tarpeita.
– Esitämme, että tulot eli verotus on otettava budjetointiin mukaan. Hyvinvointialueiden rahoitus on jätettävä kehysten ulkopuolelle. Kehysbudjetointiin on lisättävä elvytysvara yllättävien kriisien varalta ja julkiset investoinnit on kehyksen puitteissa mahdollistettava nykyistä paremmin.
Kattavampi kehysbudjetointi tarkoittaisi mahdollisuutta säätää menoja hallituskauden aikanakin. Menoja voidaan lisätä, jos samalla päätetään kasvattaa myös tuloja. Vastaavasti tuloja eli käytännössä veroja voidaan alentaa, jos samalla leikataan myös menoja.
Tulopuoleen huomioiminen tekisi kehysbudjetoinnista myös poliittisesti neutraalin. Se ei rakenteellisesti suosi veroja tai menoja vaan niiden suhteesta päättäminen jää poliittiseen harkintaan.
Kokonaan kehysbudjetointia ei Lainàn mukaan tarvitse hylätä. Ainoastaan täysin poikkeuksellisia tilanteita varten on säilytettävä valmius luopua kehysbudjetoinnista väliaikaisesti.
Lainà muistuttaa kehysbudjetoinnin olevan on työkalu julkisen talouden hallinnoimiseksi, ei päämäärä itsessään.
uutiskirje 