SKP:n entisen puheenjohtajan Arvo Aallon mieli oli matala KU:n kesähaastattelussa heinäkuussa 2002. Työväestön alamäki jatkui kehittyneen kapitalismin edetessä voittomarssillaan. Vasemmisto oli kautta Euroopan joutunut kiukun ja tyytymättömyyden maksumieheksi.
– Työväenliikkeessä ollaan edelleen kuin sormi suussa, Aalto selitti sitä, mistä Euroopan yli pyyhkäissyt oikeistoaalto myös imi voimaa.
Hän sanoi lukeneensa kommentit, joissa oikeiston nousulle haettiin perusteet muun muassa harjoitetun politiikan vaihtoehdottomuudesta, työttömyydestä, turvattomuuden tunteesta, sosiaalisesta syrjäytyneisyydestä, politiikasta vieraantumisesta, ja niin edelleen.
– Mitä muuta kaikki tuo on kuin ilmentymää siitä, mitä minä näen perimmäisenä syynä pahoinvointiin Euroopassa. Perimmäisenä syynä on se, että vaikka täällä on aineellista rikkautta ja vieläpä lisääntyvässä määrin, niin kapitalistinen järjestelmä on maailmanlaajuisesti syvässä rappiotilassa oleva järjestelmä. Sen perusteet ovat hyvin ontot ja siitä nousevat sosiaaliset ongelmat. Siitä nousee yhä epäoikeudenmukaisemmin jakautuva tulonjako, köyhyys ja kurjuus.
Suomessa oikeistolaisuus ei ollut päässyt kukkaansa, mitä Aalto selitti laajapohjaisella hallitusyhteistyöllä. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustavat sosiaaliset rakenteet, kuten terveyspalvelujärjestelmä oli pidetty pystyssä, vaikkakin sieltä täältä karsittuina.
Silti hän kysyi, missä piilee vasemmistolaisuus Paavo Lipposen hallituksen politiikassa.
– Peruskritiikkini lähtee siitä, että kaikki mitä taloudessa on tehty, on tehty kapitalismin ehdoilla. Kun lamasta on noustu ja kansa on uhrautunut, niin nousukauden hedelmät ovat pääsääntöisesti menneet etuoikeutettujen syliin.
– Vasemmistoliiton edustajien tulisi hallituksessa kokea roolikseen huolehtia siitä, että vasemmistolaisuus pääsisi kapitalistista kansantaloutta pyörittävän hallituksen politiikassa esiin enemmän.
Vasemmistolaisen vaihtoehdon rakentamisen kivijalkana Arvo Aalto piti puheenjohtaja- ja pääsihteerikautenaan itse toteuttamaansa linjaa.
– Oman väen kanssa tulisi tehdä politiikkaa paljon enemmän kuin vain kosiskella kannatusta vaaleissa. Siellä missä kansa on itse tekemässä politiikkaa, siellä sillä on myös jotain merkitystä. Tämä totuus näyttää edelleen pätevän.
”Minun puolestani hynttyyt yhteen!”
– Minun puolestani voisivat lyödä hynttyyt yhteen! En minä hanttaisi vasemmistoliiton ja Sdp:n yhdistämistä vastaan. Keskustelun virittäminen tästä aiheesta ei kuitenkaan ole ajankohtaista, koska yhdistymiseen ei näytä olevan minkäänlaista poliittista kypsyyttä.
Arvo Aalto lukeutui heihin, joiden mielestä Suomen vasemmiston hajaannuksen historialliset tekijät ovat poistuneet, mutta jäljellä ovat niitä erillään pitämässä erilaiset poliittiset ja järjestökulttuurit.
– Neuvostososialismin romahtaminen merkitsi sitä, että hävisivät kaikki todella suuret kysymykset, jotka jakoivat sosialidemokraatit ja kommunistit eri leireihin.
– Itse asiassa sosialidemokraattien käsitykset demokratian itseisarvosta ja valtarakenteiden rakentamisen lähtökohdista tulivat tuossa konkurssissa todistetuiksi historiallisesti oikeiksi. Nämä todella suuret tekijät ovat siis poissa päiväjärjestyksestä.