Sivumäärä kasvaa, vitsit vähenevät ja laatu nousee suomalaisen seikkailujännityksen kaikkien aikojen huipulle. Liperin huumorimies Tuomas Lius on löytänyt hyvän tasapainon ehkä tarkoituksella huonoille vitseille, kekseliäälle jännitykselle ja elokuvallisille toimintakohtauksille parissa viime teoksessaan.
Etsivätoimisto Haka -sarjan seitsemäs osa Rikottu rintama yllättää lisäksi syvemmällä tasolla. Suomeen Ukrainasta palanneen vapaaehtoistaistelija Eeron epätoivoinen rakkaustarina ukrainalaissyntyisen Anastasiaan kanssa riipaisee. Sitä huutaa yhdessä kohtauksessa mielessään, että älä ammu. Älä pilaa tulevaisuuttasi, sillä kaikesta huolimatta sinulla on mahdollisuus siihen.
Liuksen edelliset jännärit olivat alle 600-sivuisia. Nyt sivuja on 637. Yksikään niistä ei ole liikaa. Kirjan maailmasta ei tahtoisi erota. Niin huiman jutun kimpussa etsiväkaksikko Julia Noussair ja Marko Pippurinen on.
Liuksen kirjoista paistaa läpi, että hän rakastaa seikkailujuttuja ja etenkin 1980-luvun populaarikulttuuria. Molempia on Rikotussa rintamassakin.
Ukrainassa sotineet suomalaistaistelijat eivät oikein saa siviilielämästä kiinni. Tarinan pääpahis on muodostanut heistä nykyajan merirosvoja. He kaappaavat jo kerran ryöstettyjä arvolasteja Itämerellä, ikoneja, joiden perään kukaan ei huutele. Veljeskuntaa kutsutaan Vitaaliveljiksi kuten Itämerellä 1300- ja 1400-luvun vaihteessa toimineita oikeita kaappareitakin.
Nyt tähtäimessä on vielä jotain suurempaa. Oikea natsiaarre, jonka saamiseksi on tehtävä arvokuljetusryöstö jossain Hangon tienoilla.
Julia Noussair ja Marko Pippurinen ovat jo valmiiksi paikalla merirosvouksen takia. Epäsovinnaisilla otteillaan he pääsevät tekeillä olevan ryöstön jäljille, mutta poliisi on saamaton.
Pettureita on joka puolella.
Tuomas Lius kirjoittaa henkeä salpaavan upeita toimintakohtauksia. Arvokuljetusryöstön toteutus on vain yksi niistä. Välillä tapellaan henkensä edestä kämäisessä leikkipuistossa, lopussa Hangon sataman konttinosturin laella ja merellä kiitävässä purjeveneessä.
Loppuhuipennuksen aluksi kolme miestä tähtää toisiaan pistooleilla. Ollaan kuin hongkongilaisen toimintaelokuvan mestariohjaajan John Woon 1980-luvun elokuvissa. Pistooli kummassakin kädessä sylkee luoteja, yksi hyppää sivuun ja ampuu liukuessaan, kyyhkyset nousevat ilmaan.
Liuksen kieli on hioutunut kirja kirjalta. Rikotussa rintamassa se rullaa tarinaa koko ajan eteenpäin vievänä ja dynaamisena.
Välistä löytyy tosi hienoja ilmauksia, kuten tämä edesmenneistä sukupolvista: ”Seinillä oli valokuvia menneen loiston päivistä, iltapuvuissa hymyilevistä ihmisistä, jotka olivat aikoja sitten liuenneet tuuleen jättäen jälkeensä vain kehyksiin suljetun varjon siitä, mitä oli kerran ollut.”
Huumoria Lius ei ole kokonaan unohtanut. Kun sitä on, se on oikein makoisaa pieruhuumoria. Kyllä nauratti, oikeasti. Mutta sitä ei ole enää liikaa. Siinä on se ero, miksi Etsivätoimisto Haka on nyt Suomen rikosviihteen timanttiluokkaa.
Menoa ja remellystä riittää niin kuin pitääkin, mutta Rikotun rintaman perusvire on haikea. Se on haikea siksi, että rikkinäiset Eero ja Anastasiia voisivat luoda yhdessä jotain kestävää, mutta jännitystarinoiden lainalaisuuksien mukaan haaveet on tehty särkyviksi.
Rikottu rintama on niin kova ja niin monesta erilaisesta elementistä koostuva nautinnollinen paketti, että johan on kumma, jos Tuomas Lius ei ala herättää laajempaa huomiota ja palkintoraatien suosiota. Meneillään on loistava kotimainen dekkarivuosi. Rikottu rintama sijoittuu ainakin sen kärkipäähän, ehkä jopa terävimpään kärkeen.
Tuomas Lius: Rikottu rintama. 637 sivua, CrimeTime 2025.
uutiskirje 
